Tapiola-ryhmä muutti isompiin tiloihin Uudessakaupungissa

4.3.2005

Tapiola-ryhmän Uudenkaupungin toimistolla vietettiin uuden toimiston avajaisia torstaina 3.3.2004.  Tapiolan palvelut siirtyivät Rantakadulta keskeisemmälle paikalle Koulukadulle torin välittömään läheisyyteen. Toimiston muuttoon vaikuttivat mm. viime vuonna käynnistynyt pankkitoiminta ja Tapiolan yleinen panostus palvelujen parantamiseen.

”Suomalainen finanssi- ja vakuutusala on ollut viime vuodet yhtä muutosta. Yhtiöitä on ostettu ja myyty, on liittouduttu, on pyritty höllentämään liittoutumia ja on laajennettu omaa toimintaa uusille alueille. Samalla on tehty vetäytymis- ja toiminnan keskittämispäätöksiä”, kuvasi alan liikehdintää johtaja Arto Jurttila Tapiolan uuden toimiston avajaisissa. Arto Jurttila vastaa Tapiola-ryhmän myynnistä ja markkinoinnista.

”Viimeistään vuosi sitten pankkitoiminnan tultua osaksi arkipäiväämme, pääsimme laaja-alaisesti toteuttamaan tärkeäksi katsomaamme tehtävää: edistää asiakkaidemme taloudellista turvaa ja varmistaa yhteistyössä asiakkaidemme kanssa heidän liiketoimintansa jatkuvuutta. Miltään muulta Suomessa toimivalta taholta henkilö- tai yritysasiakkaat eivät saa yhtä laajaa palvelukokonaisuutta yhdestä paikasta samalla kertaa”, Arto Jurttila huomautti.

Puheenvuoronsa lopussa hän kannusti vakkasuomalaisia yrittäjyyteen. ”Pelkillä perinteillä ei enää pärjätä, mutta perinteet luovat hyvän pohjan hakea uutta menestystä. Siitä on täällä onneksi useita esimerkkejä. Tälle alueelle on siis hyvä panostaa.”

Tapiola uskoo Vakka-Suomen talousalueen kasvuun


”Uudet tilat soveltuvat erinomaisesti vakuutusasioinnin lisäksi pankki-, säästö- ja sijoittajapalvelujen kasvaviin tarpeisiin. Jatkuvasti kasvava markkinaosuutemme perinteisessä vahinkovakuuttamisessa vaatii myös lisätiloja. Nyt saimme myös kaikki toiminnot samaan paikkaan, sillä aikaisemmin omien tilojen lisäksi edustajiemme käytössä oli vuokratiloja”, palvelujohtaja Juha Anttila perusteli muuttoa.

”Halusimme panostaa palvelujemme hyvään saatavuuteen ja laatuun myös siksi, että uskomme Uudenkaupungin talousalueen kasvuun. Vakka-Suomi on meille muutoinkin alue, johon haluamme panostaa. Kilpailijamme ovat vähentäneet palvelujaan, ja nyt on otollinen tilanne Tapiolan kaltaisen täyden palvelun finanssitalon palvelujen kysynnälle.  Viime vuonna avasimme mm. uuden oman palvelupisteen Laitilassa”, Juha Anttila kertoi.

Uudet tilat helpottavat asiointia


Muuton myötä toimisto sai lisätilaa lähes 100 neliömetriä. Koulukadulla Tapiolan käytössä on kaikkiaan 265 neliömetriä kahdessa tasossa. Tilat Tapiola vuokrasi yksityisiltä vuokranantajilta, Erkki ja Seija Railiolta. Tapiolan omistamien entisten tilojen jatkokäyttö Rantakadulla ei ole vielä tällä hetkellä varmistunut.
 
”Tapiolan palvelut ovat nyt kaupungin varsinaisessa liikekeskustassa ja esimerkiksi maksutonta pysäköintitilaa on lähettyvillä. Tapiolan muutto uusiin tiloihin ei vaatinut suuria remontteja, sillä tilat ovat aikaisemminkin olleet samantapaisessa käytössä. Suuria huonemuutoksia ei tarvittu, vaan selvisimme pelkällä pintaremontilla ja Tapiolan ilmeen mukaisen kalustuksen hankkimisella”, Juha Anttila huomautti.


Lisätiedot:
Palvelujohtaja Juha Anttila, puh. (02) 4161 232, 0400 -120 360
Palveluvastaava Minna Vainio, puh. (02) 4611 400



Jaa