Tapiola perusti kiinteistörahaston

TIEDOTE                                        3.11.2005



Uusin tulokas Tapiolan rahastoihin on kiinteistömarkkinoille sijoittava Tapiola Kiinteistö. Osakerahasto suuntaa varansa pääasiassa eurooppalaisiin kiinteistöihin sijoittavien ja niitä hallinnoivien yhtiöiden osakkeisiin.

”Jos omistaa kivitalon tai asunto-osakkeen, sen myyminen voi kestää kauan, ja korjaukset sekä vuokralaiset tuovat omat lisätyönsä omistukseen. Sijoitetut varat Tapiola Kiinteistö –rahastosta ovat aina nostettavissa”, sanoo toimitusjohtaja Asko Sasi Tapiola Rahastoyhtiö Oy:stä.

Eurooppalaisille kiinteistömarkkinoille

Kiinteistörahaston sijoitukset on hajautettu eurooppalaisille kiinteistömarkkinoille mm. Ranskaan, Isoon-Britanniaan ja Alankomaihin. Mukana on ostoskeskuksia sekä liike- ja toimistotiloja. Tapiolan yhteistyökumppani on skotlantilainen Scottish Widows Investment Partnership –varainhoitoyhtiö.

Tapiola Rahastoyhtiö Oy täyttää tammikuussa viisi vuotta. Sen kasvu on ollut voimakasta, esimerkiksi vuoden sisällä osuudenomistajien määrä on kasvanut 14 000:een eli 43 prosenttia ja rahastopääomien kasvu on ollut 40 prosenttia. Rahastopääomia on nyt 930 miljoonaa euroa. Puolueettomassa, Arvopaperi-lehden tekemässä vertailussa, Tapiolan rahastoyhtiö arvioitiin kolmanneksi parhaaksi Suomessa.

Vähimmäissijoitus kiinteistörahastoon on 50 000 euroa, mutta vuoden loppuun saakka sijoitukseksi riittää 5 000 euroa. Merkintäpalkkiota kiinteistörahastoon niin kuin ei muihinkaan Tapiolan rahastoihin peritä 7.11. – 31.12.2005.

Yhteistyökumppani Isosta-Britanniasta

Uusi yhteistyökumppani ja neuvonantaja Scottish Widows (Skotlannin lesket) toimii Edinburghissa Skotlannissa sekä Lontoossa. Kun The Scottish Widows Fund Life Assurance Society perustettiin 1812, se oli Skotlannin ensimmäinen keskinäinen vakuutusyhdistys. Yhtiö luopui keskinäisyydestään vuonna 2000, ja siitä tuli osa Lloyds TSB Groupia. Tämä jättipankki on harvoja korkeimman AAA-luokituksen omaavia pankkeja maailmassa.

Scottish Widows on yksi tunnetuimmista henki-, eläke- ja investointibrandeista Britanniassa ja Euroopan suurimpia varainhoitoyhtiöitä. Kuten nimikin kertoo, Scottish Widows perustettiin alun perin parantamaan leskien ja sisarten taloudellista turvaa. Rahastopääomia yhtiöllä on 120 miljardia euroa. Kiinteistösijoitusten osuus on 10 miljardia euroa.

Asiantuntemusta T.Rowe Pricelta ja PIMCOsta


Tapiola Rahastoyhtiö hyödyntää osakerahastoissa Tapiola USA ja Kehittyvät Markkinat amerikkalaisen T.Rowe Price -varainhoitotalon kokemusta ja paikallista asiantuntemusta, ja yrityslainarahastossa ulkopuolisena asiantuntijana on lisäksi maailman suurin korkovarainhoitaja PIMCO. Tapiola Kiinteistö -rahastoa varten Tapiola Omaisuudenhoidon osaketiimiä on vahvistettu yhdellä erityisesti kiinteistöyhtiöiden osakkeisiin erikoistuneella salkunhoitajalla.

Lisätietoja

toimitusjohtaja Asko Sasi, puh. (09)
453 3641, asko.sasi@tapiola.fi

Tiedotuspalvelut / Reijo Härkönen



Jaa