Tapiola Pankki menestyi erinomaisesti vertailussa

28.10.2005                                                     ASIAKASTIEDOTE

Pankkien kilpailuttaminen ja maksujen vertaileminen kannattaa. Tapiola Pankki pärjäsi Suomen Rahatiedon tekemässä vertailussa erinomaisesti.

Helsingin Sanomat oli teettänyt artikkeliaan varten Suomen Rahatiedolla tutkimuksen pankkien perimistä maksuista syyskuussa. Selvityksessä vertailtiin kokonaisuutta, eikä pelkästään yksittäisten palveluiden hintoja.
Tapiola Pankin toimitusjohtajan Harri Lauslahden mukaan Tapiola haluaa palkita asiakkaitaan nimenomaan kokonaisasiakkuuksista.

Tutkimusta varten oli valittu kaksi eri esimerkkitapausta, joiden avulla selvitys tehtiin. Ensimmäinen esimerkkitapaus oli vuokralla asuva 26-vuotias sinkkunainen, toinen omistusasuntoaan maksava pariskunta.
Esimerkkitapauksien avulla vertailtiin mm. pankkiasioinnin hintaa, luottokorttimaksuja sekä lainanhoitoon ja säästämiseen liittyviä kuluja.

”Molemmissa vertailuissa menestyi hyvin erityisesti Tapiola Pankki, joka aloitti toimintansa vasta helmikuussa 2004”, Helsingin Sanomissa kirjoitetaan.

Esimerkkipariskunnan kohdalla Tapiola Pankki oli vertailun edullisin.  Esimerkkipariskunnan kohdalla edullisimman ja kalleimman pankin kuluissa syntyy vuodessa lähes 350 euron ero.


Tiedotuspalvelut / Tiina Niemi

 



Jaa