22.6.2005 LEHDISTÖTIEDOTE
Tapiola Pankin juuri ilmestyneen suhdannekatsauksen mukaan Suomen talouden näkymät ovat heikentyneet maailmantalouden kasvun hidastumisen ja paperiteollisuuden työtaistelun vuoksi.
Euroalueen mittakaavassa näkymät ovat edelleen kohtalaiset.
- Suomen talous kasvaa keskimäärin 2,5 prosenttia, inflaatio säilyy alle 2 prosentissa ja työttömyysaste laskee 8,3 prosenttiin, arvioi Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari Järvinen.
- Jo tässä vaiheessa tuotannon menetykset ovat työtaistelun vuoksi merkittäviä, mutta lakon pitkittyessä kasvu jää alle kahden prosentin.
Suomen talouden näkökulmasta suurimmat riskit liittyvät maailmantalouden suhdanteiden odotettua voimakkaampaan heikkenemiseen ja paperiteollisuuden työtaistelun pitkittymiseen. Pahimmassa tapauksessa tämä yhdistelmä voisi kääntää Suomen talouden selvästi nykyistä hitaamman kasvun uralle.
Korot eivät nouse lähiaikoina
Hidastuva kasvu lisää palkansaajien ja yrittäjien epävarmuutta, mikä voi lykätä kulutus- ja investointipäätöksiä. Velalliselle ja säästäjälle kasvun hidastuminen merkitsee alhaisten korkojen jatkumista.
- EKP jatkaa kevyen rahapolitiikan linjaa. Tällä hetkellä ei ole perusteita sen paremmin koronnostolle kuin koronlaskulle. Myös euroalueen pitkät korot pysyvät alhaalla.
Järvisen mukaan asuntomarkkinoiden vahvuus ja suurten euromaiden talouskehityksen eriytyminen tekevät rahapolitiikan harjoittamisen kuitenkin entistä vaikeammaksi. Hieman nykyistä korkeampiin korkoihin on syytä varautua pidemmällä aikavälillä.
- Asuntovelallisen näkökulmasta suurin riski ei ole tällä hetkellä korkojen nousu, vaan suhdanteiden odotettua voimakkaampi heikkeneminen, hän arvioi.
Asuntomarkkinat vilkastuneet
Asunto-osakkeiden ja kiinteistöjen kauppoja on tehty aikaisempaa vilkkaammin. Samalla kun pientalo- ja -tonttikauppa on vilkastunut, ovat hinnat nousseet edelleen. Positiivinen vire asuntomarkkinoilla jatkuu. Erityisesti ensiasunnon ostajia on liikkeellä runsaasti, kun matalan korkotason ansiosta asumismenot omistusasunnossa jäävät samaan suuruusluokkaan vuokratason kanssa.
Asuntojen hintojen voimakkain nousu näyttäisi kuitenkin olevan takanapäin.
- Varsinaista hintakuplaa suomen asuntomarkkinoilla ei ole havaittavissa eikä hintatasossa ole odotettavissa äkillisiä muutoksia, arvioi apulaisjohtaja Vesa Immonen Tapiola-ryhmän kiinteistöyksiköstä.
Dollari heikkenee edelleen
Viime vuoteen ajoittuneen suhdannehuipun jälkeen maailmantalous on siirtymässä matalasuhdanteeseen. Dollarin heikkeneminen euroa vastaan jatkuu, koska pidemmällä aikavälillä vaihtotaseen vajeen korjaantuminen edellyttää heikompaa dollaria. Yhdysvaltain keskuspankki FED jatkaa asteittaisia koronnostoja kohti ”neutraalia” tasoa. Vuoden lopussa FEDin ohjauskorko on 3,5 prosenttia.
- Yhdysvaltain talous ei kestä korkeita korkoja. Maan talouden uuden notkahduksen todennäköisyys on 20 prosenttia, Jari Järvinen toteaa.
Öljyn hinta jo ensimmäisen öljykriisin tasolla
Maailmantalouden näkymiä heikentävät yhä korkea öljyn hinta ja rahapolitiikan kiristyminen Yhdysvalloissa.
- Öljytynnyrin inflaatiokorjattu hinta on jo ensimmäisen öljykriisin tasolla, Järvinen muistuttaa.
Kasvu on myös eriytymässä: Yhdysvalloissa ja Kiinassa kasvu jatkuu suhteellisen vahvana, kun euroalueella ja Japanissa kasvu on selvästi hitaampaa. Yhdysvaltain talouskasvun odotettua voimakkaampi hidastuminen syrjäyttäisi helposti mahdolliset positiiviset yllätykset euroalueella ja Japanissa.
Tapiola Pankin suhdannekatsaus, joka koskee kuluvaa vuotta sekä vuotta 2006 löytyy kokonaisuudessaan Tapiolan verkkopalvelusta osoitteesta http://www.tapiola.fi/suhdannekatsaus/.
Sijoituskatsausosiossa esitellään euroalueen joukkolainamarkkinat, joista kertoo Tapiola Omaisuudenhoito Oy:n korkosijoituspäällikkö Marko Ojala. Sijoituskatsaus on luettavissa osoitteesta http://www.tapiola.fi/sijoituskatsaus/.