16.3.2005
Tapiola Pankin juuri ilmestyneen suhdannekatsauksen mukaan Suomen talouden näkymät ovat heikentyneet. Talous kasvaa tänä vuonna 3,1 prosenttia, ensi vuonna 2,5 prosenttia. Inflaatio kiihtyy hiukan pysyen kuitenkin maltillisena. Työttömyys laskee tämän ja ensi vuoden.
Katsauksen mukaan maailmantalouden kasvu hidastui jo loppuvuonna. Näkymiä heikentävät ennusteen mukaan yhä korkealla pysyttelevä öljyn hinta ja heikentynyt dollari. Kasvu on myös eriytymässä: Yhdysvalloissa ja Kiinassa kasvu jatkuu suhteellisen vahvana, kun taas Saksa ja Japani ovat vaikeuksissa. Yhdysvaltain talouskasvun odotettua voimakkaampi hidastuminen syrjäyttäisi helposti mahdolliset positiiviset yllätykset euroalueella ja Japanissa.
Katsauksen laatineen Tapiolan pääekonomisti Jari Järvisen mukaan Yhdysvalloissa jatketaan koronnostoja.
- Yhdysvaltain keskuspankki (FED) jatkaa asteittaisia koronnostoja kohti ”neutraalia” tasoa. Niitä jatketaan, kunnes vaikutukset alkavat näkyä myös rahoitus- ja asuntomarkkinoilla. Euroopan keskuspankki (EKP) puolestaan jatkaa kevyen rahapolitiikan linjaa.
Alhainen korkotaso jatkuu Suomessa
Suomen talouden suurimmat yksittäiset riskit liittyvät Järvisen mukaan öljyyn ja dollariin. Öljyn hinnannousu voisi kiihdyttää inflaatiota ja hidastaa kasvua odotettua enemmän. Dollarin heikkeneminen puolestaan heikentää yritysten hintakilpailukykyä.
Hän ennustaa dollarin heikkenevän yhä, joka merkitsee alhaisen korkotason jatkumista. Palkansaajalle öljyn ja dollarin kurimus merkitsee epävarmuuden lisääntymistä, mikä voi lykätä kulutuspäätöksiä. Asuntovelallisen näkökulmasta suurin riski ei ole tällä hetkellä korkojen nousu, vaan suhdanteiden odotettua voimakkaampi heikkeneminen.
- Euron vahvistuminen ja kasvun hidastuminen mahdollistavat EKP:n nykyisen korkotason jatkumisen.
Asuntojen hinnat kehittyvät maltillisesti
Alkuvuoden tietojen perusteella asuntojen tämän vuoden hintakehitys tulee olemaan positiivinen, mutta selvästi edellisvuosia maltillisempi. Korkeasta kuluttajaluottamuksesta huolimatta ostajat ovat aiempaa varovaisempia. Varovaisuus näkyy myyntiaikojen pidentymisenä. Markkinoilla tarjonta ja kysyntä näyttäisivät olevan tasapainossa.
Tapiola Pankin suhdannekatsaus, joka koskee kuluvaa vuotta sekä vuotta 2006 löytyy kokonaisuudessaan Tapiolan verkkopalvelusta.
http://www.tapiola.fi/suhdannekatsaus/
Sijoituskatsaus suhdannekatsauksen rinnalle
Joulukuussa tehdystä suhdannesivuston kävijäkyselystä ilmeni, että lukijat toivovat enemmän sijoittamiseen liittyvää tietoutta. Tapiola on vastannut lukijoiden toiveeseen. Sivustolle on lisätty sijoituskatsausosio, jossa salkunhoitajat esittelevät yksi kerrallaan ajankohtaisia ja kiinnostavia sijoituskohteita. Ensimmäisessä katsauksessa Tapiola Omaisuudenhoito Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Mäkelä kertoo kehittyvistä markkinoista.
http://www.tapiola.fi/sijoituskatsaus