Lanternan kauppakeskus valmistui Roihupeltoon Helsinkiin

TIEDOTE                                                            3.11.2005


Kauppakeskus Lanterna avataan Helsingin Roihupeltoon sunnuntaina 6.11. Kiinteistön omistavat puoliksi Eläke-Tapiola ja Vahinko-Tapiola.

Lanternan kauppakeskus Roihupellossa avataan ensi sunnuntaina. Liikkeitä ovat mm. K-Rauta, Asko, Sotka, Tasokaluste, Masku, Markantalo, Vepsäläinen ja Lundia.

Lanterna on suurin kodin sisustamiseen erikoistunut kauppakeskus meillä ja kuuluu kymmenen suurimman kauppakeskuksen joukkoon Suomessa. Kauppakeskuksen lähistöllä on kasvavia asuntoalueita, joten hanke tukee Helsingin kaupungin elinkeinopoliittista linjaa kehittää Itä-Helsinkiä työpaikka-alueena.

Kauppakeskuksessa toimivat lähes kaikki johtavat huonekalukaupan ja sisustamisen liikkeet. Tarjontaa vahvistavat myös rauta- ja kodinkone- sekä elektroniikkakaupat.

"Tapiola-ryhmän kiinteistösijoitukset sijaitsevat pääosin kasvavilla alueilla. Lanterna täydentää Tapiolan kiinteistösijoituksia sopivasti. Uskomme, että kodin sisustamiseen keskittyvällä kauppakeskuksella on hyvät menestymisen edellytykset Itäväylän kupeessa", sanoo apulaisjohtaja Vesa Immonen Tapiola-ryhmän kiinteistöyksiköstä.

Lanternan osoite on Varikkotie 8, Roihupelto. Pysäköintialueella on tilaa 500 autolle.

Lisätiedot:

Vesa Immonen, apulaisjohtaja, kiinteistöyksikkö, puh. (09) 453 3412


Tiedotuspalvelut / Reijo Härkönen



Jaa