Koronnoston psykologiset vaikutukset voivat yllättää

Tapiola Pankin suhdannekatsaus 4/2005


14.12.2005
LEHDISTÖTIEDOTE

Tapiola Pankin juuri ilmestyneen suhdannekatsauksen mukaan Suomen talouden näkymät ovat hyvät.  - Talous kasvaa keskimäärin kolme prosenttia, inflaatio säilyy hitaana ja työttömyysaste painuu alle 8 prosentin. Yksityinen kulutus pysyy kasvun veturina, arvioi Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari Järvinen. Pitkän aikavälin näkymät ovat hänen mukaansa edelleen merkittävästi lyhyen aikavälin näkymiä heikommat ja vaativat päättäjiltä välitöntä huomiota.

Asuntojen hintojen nousu on Järvisen mukaan ainakin hetkellisesti pysähtymässä. - Asunnonostajat harkitsevat entistä tarkemmin vaihtoehtojaan. Koronnousu ei merkittävästi kasvata pitkän asuntolainan kuukausierää, mutta muutoksen psykologinen vaikutus hintoihin voi olla näkyvämpi. Hintojen laskuun viittaavia tekijöitä ei kuitenkaan ole näkyvissä.

Suomen talous kestää Järvisen mukaan hyvin nykyistä korkeammat korot ja asuntomarkkinoille varovaisuuden lisääntyminen on nykytilanteessa hyvä uutinen. - Riskinä on, että varovaisuuden lisääntymisen myötä myös kulutus ja investoinnit hidastuvat, Järvinen kuitenkin varoittaa.

Maailmantalouden kasvu hidastuu edelleen ja tasoittuu eri maanosien kesken. Järvinen ennustaa EKP:n jatkavan koronnostoja ja varoittaa siinä piilevistä riskeistä. - Korkojen suunta on nyt tosiasiassa muuttunut. Historia on osoittanut, että yleensä ensimmäistä koronnostoa seuraa toinen ja toista kolmas. Mikäli kuluttajat ylireagoivat tilanteeseen, pienet muutokset korkotasossa voivat saada aikaan suuria muutoksia käyttäytymisessä. Pahimmillaan politiikan muutos heikentää sekä ulkoista että sisäistä kysyntää.

Hänen mielestään EKP olisi voinut odottaa vielä muutaman kuukauden. - Euroalueen suurten talouksien elpyminen on yhä hauraalla pohjalla eikä inflaatio ole ongelma. Inflaatio on edelleen hidastumassa, kun sitä tarkastellaan ilman energian hinnannousua.

Järvinen varoittelee lisäksi, että Saksan uuden hallituksen suunnitelmat julkisen talouden tasapainottamisesta veronkorotuksin sopivat huonosti tämän hetken suhdannetilanteeseen.    

Tapiola Pankin suhdannekatsaus löytyy kokonaisuudessaan Tapiolan verkkopalvelusta www.tapiola.fi/suhdannekatsaus. Katsaus ilmestyy neljästi vuodessa, seuraava on tulossa maaliskuussa 2006.

Sijoituskatsaus keskittyy kiinteistöihin

Suhdannekatsauksen sivustoilla on myös sijoituskatsausosio, jossa Tapiolan salkunhoitajat esittelevät ajankohtaisia ja kiinnostavia sijoituskohteita. Osiossa käsitellään tällä kertaa Euroopan kiinteistömarkkinoita, jotka ovat voimakkaasti kehittyvä ja kasvava markkina. Markkinoilla toimii tällä hetkellä noin 100 listattua kiinteistösijoitusyhtiötä ja määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2009 mennessä, kertoo Anna Väänänen Tapiola Omaisuudenhoito Oy:stä.

http://www.tapiola.fi/sijoituskatsaus

Lisätiedot:

Suhdannekatsaus:
Jari Järvinen, pääekonomisti, Tapiola-ryhmä
puh (09) 453 2049, sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tapiola.fi

Asuntomarkkinat:
Vesa Immonen, apulaisjohtaja, Tapiola-ryhmä
puh (09) 453 3412, sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tapiola.fi


Tiedotuspalvelut / Rami Saarela




Jaa