Hotelli- ja elokuvakeskuksen peruskivi muurattiin Oulussa

TIEDOTE                                                                              14.9.2005

Oulun hotelli- ja elokuvakeskuksen peruskivi muurattiin keskiviikkona 14.9. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola toimivat Oulun keskustaan Autotorin tontille rakennettavan keskuksen rakennuttajina. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 27 miljoonaa euroa. Alkuvuonna 2007 valmistuva keskus pitää sisällään Skandic-hotellin ja Finnkinon monisaliteatterin. 

Scandic-hotellissa tulee olemaan 214 huonetta, noin 1000 neliötä ravintolatilaa sekä yhdeksän eri kokoista kokoustilaa. Hotelli työllistää valmistuttuaan noin 80 alan ammattilaista ja sinne odotetaan vuosittain noin 65 000 yöpyjää.

Kaksikerroksiseen elokuvateatterikeskukseen tulee kahdeksan salia, joissa on yhteensä 1200 katsojapaikkaa. Oulun elokuvakeskus on Finnkinon viides monisaliteatteri Suomessa.

Tapiolalla vahva luottamus hankkeeseen

Tapiola-ryhmä uskoo vahvasti hankkeeseen. - Oulu ja sen talousalue kehittyvät vahvasti ja vetävät puoleensa uusia yrityksiä. Uskon, että nyt rakennuttamamme uudenlainen hotelli- ja elokuvakeskus on Tapiolalle hyvä ja myös turvallinen sijoituskohde, sanoo kiinteistöjohtaja Asko Salminen Tapiola-ryhmästä.

Salmisen mukaan Tapiolan kiinteistösijoituskohteet sijaitsevat pääosin suuremmissa asutuskeskuksissa tai kasvavilla alueilla. - Oulu on vahva ja dynaaminen kasvualue. Tapiolalla on omistuksessaan useita kiinteistöjä kaupungissa ja nyt olemme päässeet parhaalle paikalle keskustaan rakentamaan kaupungin palveluja merkittävästi parantavan kiinteistön.

Sijoitustoiminta turvaa vakuutustoiminnan vastuita

Hotelli- ja elokuvakeskus sopii Salmisen mukaan hyvin Tapiolan kiinteistösijoitusstrategiaan.
- Sijoitustoiminnassamme pääperiaatteena ovat tuottavuus ja turvaavuus. Se tarkoittaa pitkäntähtäimen vakaata tuottoa ja hallittua riskiä. Vakuutustoiminnan vastuut ovat yleensä pitkäaikaisia ja markkinatilanteista riippumattomia. Sijoitustoiminnalla Tapiola turvaa, että nämä vastuut ovat aina katettavissa.

Scandic on tuttu yhteistyökumppani

Investointikriteerien täyttymisen lisäksi Salminen uskoo mukana olevien kumppaneiden yhteistyön kantavan hedelmää jatkossakin. – Hankkeessa on mukana hyvät yhteistyökumppanit. Meillä on aikaisempaa kokemusta yhteistyöstä Scandicin kanssa, ja olemme rakennuttaneet hotelliketjulle Helsingissä sijaitsevan Simonkentän hotellikiinteistön. Hyvin sujunutta yhteistyötä on aina helppo jatkaa, arvioi Salminen. - Uskomme, että hanke vastaa myös käyttäjiensä tarpeisiin erinomaisesti nyt ja pitkälle tulevaisuudessa.

Tapiola-ryhmä on viime aikoina toiminut investoijana mm. juuri käyttöön otetussa Finnforest Oyj:n Espoon toimitalohankkeessa, DHL Business Parkin logistiikkakeskuksessa Vantaalla sekä syksyllä Helsinkiin valmistuvassa mittavassa Lanternan liikekeskuksessa.

LISÄTIEDOT

Asko Salminen
Kiinteistöjohtaja
Tapiola-ryhmä
(09) 453 2202

Rami Saarela / Tiedotuspalvelut



Jaa