Yksilöllinen eläkevakuutus erottuu edukseen muusta säästämisestä


1.12.2004

Taloustutkimuksen tekemän selvityksen mukaan suomalaiset haluaisivat saada eläkettä 70 prosenttia palkastaan. Todellisuus ja toiveet ovat varsin kaukana toisistaan. Todellisuudessa vain harva pääsee 60 prosentin teoreettiseen tasoon, vaan työeläke on keskimäärin alle 50 prosenttia palkasta.

Työeläkejärjestelmän 1.1.2005 voimaan tulevassa uudistuksessa lakisääteisen eläkkeen kertymistä muutettiin niin, että eläke kertyy jatkossa koko työssäoloajalta. Monilla on työuran alussa hoitovapaita ja katkonaisia työsuhteita eikä palkkakaan ole työuran alussa parhaimmillaan. Määrällisesti yksilölliselle eläkevakuutukselle tuntuu siis olevan suurta tarvetta.

Tehty verouudistuskin tasapuolisti verokohtelua erityisesti silloin, kun vapaaehtoinen eläke otetaan peruseläkkeen täydennykseksi. Uusi veromalli on kaikille tasapuolinen ja mahdollistaa entistä paremmin sen, että eläkettä voidaan nostaa silloin, kun eläke on asiakkaalle tarpeen.

Eläkeajan tulotasoa voi parantaa monella tavalla, mutta mm. eläkemuotoisuus ja säästämisen vaivattomuus erottavat eläkevakuutuksen edukseen muusta säästämisestä. Yksilöllinen eläkevakuutus räätälöidään aina asiakkaan omien tarpeiden pohjalta. Hyvään palveluun liittyy aina lisätarpeen pohjana olevan lakisääteisen vakuutusturvan hahmotus.

Eläkkeeseen sidonnaisuus on tae eläketurvan säilymisestä ja siitä, että rahoja ei käytetä muuhun kuin eläketurvan kartuttamiseen.

Yksilöllinen eläkevakuutusratkaisu poikkeaa useista muista säästämismuodoista myös siten, että vakuutuksessa on aina mukana kuolemanvaraturva. Halutessaan kuolemanvarakorvauksen voi ohjata edunsaajamäärityksellä ohi kuolinpesän. Vakuutus antaa turvaa muissakin elämän kriisitilanteissa, esimerkiksi avioeron, puolison kuoleman, työkyvyttömyyden tai työttömyyden kohdatessa.

Vaikka tarve eläkeiän varhennukseen ei ole kadonnut minnekään, ei varhennusta voi verosyistä jatkossa hoitaa yksilöllisellä eläkevakuutuksella. Tapiolan vastaus tähän tarpeeseen on sijoitussidonnaisen säästöhenkivakuutuksen ja eläkevakuutuksen yhdistelmä. Säästöhenkivakuutus antaa joustavaa turvaa pahan päivän varalle, mutta jos sitä ei tarvitse, voi sen turvin jäädä vaikka aiemmin eläkkeelle.

Tapiolan asiakas päättää yksilöllisten ratkaisujen avulla omasta elämästään itse. Unelman toteuttaminen alkaa säästämispäätöksellä.

Juha-Pekka Halmeenmäki
Toimitusjohtaja
Henki-Tapiola ja Yritysten Henki-Tapiola

 

 

 



Jaa