14.4.2003
Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry on perustanut Taito-palkinnon, joka on 5000 euron suuruinen. Taito-palkinnon lahjoittaa vuosina 2004, 2006 ja 2008 Tapiola-ryhmä. Taito-palkinnon saajaksi alueelliset käsi- ja taideteollisuusyhdistykset tekivät 12 ehdotusta, joista palkintoraati teki valinnan. Taito-palkinnolla tuodaan julkisuuteen hyviä käsityöyrityksiä ja -yrittäjiä ja osoitetaan, että käsityöyrityksen menestystä vauhdittaa panostaminen taitoon.
Palkitsemisessa kiinnitetään huomiota yrityksen toimintatapaan, tuotteiden omaleimaisuuteen ja laatuun sekä yrityksen kannattavuuteen. Palkitsemisraati kiinnittää huomiota myös yrityksen eettisen ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaiseen toimintaan, korkeatasoiseen muotoiluun ja tuotteiden perusteltuun käyttötarkoitukseen.
”Käsityöyrittäjyyden tukeminen sopii hyvin Tapiolan arvomaailmaan yhteiskuntavastuuta, laatua ja eettisyyttä korostavana vakuuttajana. Käsityöyrittäjät ovat myös merkittävä asiakasryhmä Tapiolassa”, kertoo markkinointipäällikkö Jukka Saastamoinen Tapiola-ryhmästä.
Vuoden 2004 Taito-palkinnon sai tekstiilisuunnittelija Anneli Keinonen
Ensimmäinen Taito-palkinto jaettiin Taidon päivänä 14.4.2004. Palkinnon sai Anneli Keinonen Oy. Esityksen teki Satakunnan käsi- ja taideteollisuusyhdistys ry. Anneli Keinonen valmistui tekstiilisuunnittelijaksi Kuopiossa (nyk. Kuopion muotoiluakatemia) ja perusti yrityksen vuonna 1980. Anneli Keinonen Oy valmistaa käsinpainettuja T-paitoja ja sisustustekstiilejä. Tuotteiden tyylitellyt kuvioaiheet kertovat mm. suomalaisesta luonnosta.
Anneli Keinosen tuotteissa ilahduttaa käyttökelpoisuus ja hyvä kokonaislaatu. Yritys on Maakuntien Parhaat
-yritys ja sillä on laatujärjestelmä. Yritys valmistaa ajattomia tuotteita ekologisista raaka-aineista ja kunnioittaa oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja perinteitä. Yritys on kyennyt mukautumaan kilpailutilanteen muutoksiin ja yrityksen menestymisen salaisuus on oma vahva design ja tuotekehitystyö. Yrityksen toimintaympäristö – historiallisesti arvokas Keikyän entinen meijeri – on hyvä työympäristö ja matkailukohde Satakunnassa.
Vuoden 2004 alueellinen käsityöyrittäjä/-yritys –tunnustukset
Taito-palkintoraati on päättänyt myöntää myös muille esitetyille yrityksille alueellisen käsityöyrittäjän tunnustuksen. Yritykset voivat käyttää Vuoden 2004 alueellinen käsityöyrittäjä
-tunnusnimeä.
Tunnustuksen saaneet yrittäjät
- Studio Amfora Ky / Seinäjoki, RANKA Vesa Lepistö Tmi / Helsinki, Taikaloora Oy / Vaala, Design Anu Pylsy / Joutsa, Tarja Wallius Design / Kuopio, Vuokkomänty / Rovaniemen maalaiskunta, Tmi Marja Putus / Savonlinna, Tekstiilisuunnittelutoimisto Marjaana Kojo-Eskola / Raahe, Erja Räty Ky / Myrskylä, Ky Stentorp Kb / Parainen, Tmi Läkki ja Lelu A. Gråholm / Vähäkyrö.
Taito-palkintoraati
tohtori Pentti Arajärvi (raadinpuheenjohtaja), ylijohtaja Kalle J. Korhonen/kauppa- ja teollisuusministeriö (varalla kehittämispäällikkö Sirpa Alitalo), opetusneuvos Marja Hollo/ opetushallitus, markkinointipäällikkö Jukka Lavaste/ Tapiola-ryhmä, markkinointipäällikkö Jukka Saastamoinen/ Tapiola-ryhmä, puheenjohtaja Maija-Liisa Hirvi/ Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, toiminnanjohtaja Marketta Luutonen/ Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry (raadin sihteeri).
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Marketta Luutonen, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry, puh. (09) 519 1975
Markkinointipäällikkö Jukka Saastamoinen, Tapiola-ryhmä, puh. (09) 453 3423