2.3.2004
Peeässä ja Tapiola-ryhmä ovat allekirjoittaneet 27.2.2004 kauppakirjan, jolla PeeÄssä ostaa Sokos Hotel Puijonsarven uudemman puolen eli ns. Grand-kiinteistön omistukseensa.
Myyjinä ovat Keskinäinen Henkivakuutusyhtiö Tapiola ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola, jotka ovat tähän asti yhdessä omistaneet myytävän kiinteistön.
Sokos Hotel Puijonsarvi on toiminut 10 vuotta kahdessa kiinteistössä, joista toisen ns. vanhan puolen on omistanut PeeÄssä ja toisen ns. Grand-puolen on omistanut Tapiola-ryhmä. Kiinteistö yhdistää kadun alla kulkeva yhdyskäytävä.
Kauppahinta on 12,3 miljoonaa euroa. PeeÄssä perustelee kiinteistökauppaa taloushallinnollisilla perusteilla. Nykyisellä korkotasolla on edullisempaa omistaa itse kuin maksaa korkeampaa korkoa vuokran muodossa. Tehty kiinteistökauppa selkeyttää samalla jatkokehittämisen suunnittelua, kun omistus on yksissä käsissä. PeeÄssällä on suunnitelmissa laajentaa Sokos Hotel Puijonsarven kapasiteettia noin sadalla huoneella lähivuosien aikana.
Lisätiedot:
Kiinteistöjohtaja Asko Salminen puh. (09) 453 2202