Työeläkkeelle lähdetään edelleen noin 59-vuotiaina

14.5.2004

Eläketurvakeskuksen julkaiseman laskelman mukaan työeläkkeelle siirrytään edelleen keskimäärin vähän alle 59 vuoden iässä. Muutosta viime vuoteen verrattuna ei ole juurikaan tapahtunut.

 

Eläkkeellesiirtymisiän odote on pysynyt lähes ennallaan vuodesta 2002 vuoteen 2003. Eläketurvakeskuksen tuoreen laskelman mukaan eläkkeelle siirryttiin Suomessa vuonna 2003 keskimäärin 58,9 vuoden iässä, kun vastaava luku vuotta aikaisemmin oli 58,8. Luvussa ovat mukana sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta työeläkkeelle siirtyneet.

 

Yksityisellä sektorilla odote oli hieman korkeampi, eli 59,2 vuotta. Luku oli täsmälleen sama kuin vuosi sitten. Julkisella puolella odote oli sen sijaan noussut hieman, eli 58,6:sta 58,8 vuoteen.

 

Lisätiedot: ETK:n Internet-palvelu



Jaa