18.8.2004
”Tapiolassa on nyt meneillään toiminnan voimakas kehittämisvaihe, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaille entistä parempia vakuutus-, finanssi- ja riskienhallintapalveluita. Pyrkimyksenä on myös mahdollisimman tarkasti riskejä vastaava hinnoittelu eri asiakasryhmien ja tuotteiden osalta”, kertoo pääjohtaja Asmo Kalpala.
”Helmikuussa toimintansa aloittanut Tapiola Pankki tarjoaa Tapiolan 1,1 miljoonalle henkilöasiakkaalle hyvin kilpailukykyisiä pankkipalveluja. Pankin toiminta on käynnistynyt suunnitelmien mukaan. Asiakasmäärien kasvu on ollut jopa odotettua parempi.”
Keskinäisen Tapiolan omistavat vakuutuksenottajat, joten toiminnan ylijäämä käytetään heidän hyväkseen erilaisina asiakasetuina, jotka ovat keskinäisen yhtiön hyvityksiä omistajilleen eli asiakkaille. Vahinko-Tapiolan yhdistetty kulusuhde (vahinkovakuutusyhtiön varsinaisen vakuutustoiminnan tuloskehitystä kuvaava tunnusluku) on tasoltaan poikkeuksellisen hyvä 102,8 prosenttia (IAS-laskutavalla 100,2) ottaen huomioon, että Vahinko-Tapiolan nykyinen asiakashyvitysten määrä nostaa yhdistettyä kulusuhdetta noin 8 prosenttiyksiköllä, mikä vuositasolla merkitsee noin 35 miljoonan euron asiakashyvityksiä.
Tapiolan henkivakuutuspääomat saavat 4,5 – 5 prosentin kokonaistuoton vuonna 2004. Puolivuosituloksesta tuleviin lisäetuihin tehdyt siirrot tekevät mahdolliseksi hyvän tuoton säilymisen jatkossakin.
Lakisääteisten vakuutusten siirroissa yhtiöstä toiseen Tapiola on pitänyt hyvin puolensa. Yritysten maksamien lakisääteisten tapaturmavakuutusten ja työeläkevakuutusten siirroissa Tapiola on ollut alan toiseksi paras. Suurasiakkailta tuleva maksutulo on kasvanut. Menestys moottoriajoneuvovakuuttajana on hyvä. Erityisesti moottoriajoneuvovakuutusten kannan kasvu jatkuu alan kasvua voimakkaampana.
Tapiolan yhtiöryhmän vakuutusyhtiöiden puolen vuoden tulos ennen arvostuserojen muutosta nousi 189,8 (152,6) miljoonaan euroon. Suluissa oleva vertailuluku on edellisen vuoden samalta ajanjaksolta. Arvostuserojen muutos huomioiden kokonaistulos oli 146,7 (211,2) miljoonaa euroa.
Rahastoliiketoiminta, sijoituspalvelu- ja pankkitoiminta mukaan luettuna ryhmän kaikkien kuuden liiketoiminta-alueen yhteenlaskettu tulos oli 141,1 (209,5) miljoonaa euroa.
Liikevaihto nousi 3,4 prosenttia 1 333,7 (1 293,0) miljoonaan euroon.
Vakavaraisuuspääoma kasvoi vuoden alusta 97,6 miljoonaa euroa 2 279,8 miljoonaan euroon (vuoden 2003 lopussa 2 182,1).
Vahinko-Tapiolan konsernin tulos kasvoi 76,2 (54,7) miljoonaan euroon. Vakuutusmaksutulo kasvoi 10,5 prosenttia 361,7 (293,2) miljoonaan euroon. Erityisen voimakasta kasvu on ollut ajoneuvovakuutuksissa. Vahinko-Tapiola on säilyttänyt asemansa maan toiseksi suurimpana moottoriajoneuvojen vakuuttajana. Liikevaihto nousi 4,0 prosenttia 376,8 (362,2) miljoonaan euroon. Yhdistetty kulusuhde parani 102,8 (106,8) prosenttiin ja oli kansainvälisen IAS-standardin laskutavalla 100,2 (104,2) prosenttia. Sijoitustoiminnan nettotuotot kasvoivat 21,2 prosenttia 87,8 (72,5) miljoonaan euroon. Puolen vuoden tuottoprosentti sitoutuneelle pääomalle oli 4,2 (3,9) prosenttia. Vakavaraisuus on alan parasta tasoa 231,9 prosenttia (vuoden 2003 lopussa 226,0 %).
Eläke-Tapiolan kokonaistulos oli 53,1 (130,6) miljoonaa euroa ja tulos ennen arvostuserojen muutosta oli 76,8 (75,2) miljoonaa euroa. Vakuutusmaksutulo kasvoi 2,8 prosenttia 528,6 (514,2) miljoonaan euroon. Sijoitustoiminnan nettotuotot tuloslaskelmassa kasvoivat 14,5 prosenttia 174,6 (152,4) miljoonaan euroon. Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin olivat 150,9 (202,2) miljoonaa euroa. Puolen vuoden tuottoprosentti sitoutuneelle pääomalle oli 2,7 (4,1) prosenttia. Vakavaraisuus kasvoi ja toimintapääoma suhteessa vakavaraisuusrajaan oli 2,6–kertainen samoin kuin viime vuoden lopussa.
Henki-Tapiolan konsernin tulos sisältäen myös Yritysten Henki-Tapiolan kasvoi 36,8 (22,7) miljoonaan euroon. Vakuutusmaksutulo kasvoi 5,9 prosenttia 88,4 (83,5) miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi 8,5 prosenttia 207,2 (191,0) miljoonaan euroon. Liikekustannussuhde laski 119,3 (157,1) prosenttiin henkivakuutustoiminnan jo vuonna 2003 aloitettujen tehostamistoimenpiteiden seurauksena. Sijoitustoiminnan nettotuotot tuloslaskelmassa kasvoivat 23,6 prosenttia 81,6 (66,1) miljoonaan euroon. Puolen vuoden tuottoprosentit sitoutuneelle pääomalle olivat Henki-Tapiolalla 3,1 (3,7) % ja Yritysten Henki-Tapiolalla 3,2 (3,9) %. Konsernin vakavaraisuusaste oli 14,7 prosenttia oltuaan viime vuoden lopussa 15,3 %, joka merkitsee, että toimintapääoma on lähes kolminkertainen vähimmäismääräänsä verrattuna.
Tapiola Omaisuudenhoito Oy:n hallinnoimat asiakasvarat kasvoivat 3 582,5 miljoonaan euroon (vuoden 2003 lopussa 3 322,0).
Tapiola Rahastoyhtiö Oy:n rahastopääomat kasvoivat 633,8 miljoonaan euroon (vuoden 2003 lopussa 528,8). Osuudenomistajien määrä nousi 9 041 omistajaan (vuoden 2003 lopussa 6 777).
Tapiola Pankki Oy:n toiminta lähti helmikuussa hyvin liikkeelle. Talletuskanta on nyt 48,0 miljoonaa euroa ja luottokanta 111,5 miljoonaa euroa. Asiakasmäärä on kiivennyt 18 000:een.
LISÄTIEDOT
Tapiola-ryhmän puolivuosikatsaus 2004 (pdf)
Vahinko-Tapiolan puolivuosikatsaus 2004 (pdf)
Eläke-Tapiolan puolivuosikatsaus 2004 (pdf)
Henki-Tapiolan puolivuosikatsaus 2004 (pdf)
Yritysten Henki-Tapiolan puolivuosikatsaus 2004 (pdf)
Johtaja Markku Paakkanen, puh. (09) 453 2500
Sähköpostiosoitteet ovat Tapiolassa muotoa:
etunimi.sukunimi@tapiola.fi