Tapiola-ryhmä siirtää osan pääkonttoritoimintojaan Tampereelle

29.11.2004

Tapiola-ryhmä on suunnittelemassa uutta alueellista palvelukeskusta Tampereelle. Yhtiöryhmän toiminta on laajentunut, markkinaosuus on kasvanut ja kasvun odotetaan jatkuvan.

”Joidenkin pääkonttoritoimintojen hoitaminen myös Espoon ulkopuolella on käyttökelpoinen ratkaisu mm henkilöstön saatavuuden ja pysyvyyden kannalta”, kertoo Vahinko-Tapiolan toimitusjohtaja Juha Seppänen.

”Tämä kehitys luo mahdollisuuksia uusiin työpaikkoihin. Tehdyn selvityksen perusteella Tampere osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Käytännössä uusi alueellinen palvelukeskus sijoittuu Tampereen Rautatienkadulla sijaitsevaan kiinteistöön, jossa jo nyt on mm. Tapiolan aluetoimisto,” sanoo aluejohtaja Martti Silvennoinen Tampereen Tapiolasta.

Ensi vuoden alkupuolella Tampereella on tarkoitus aloittaa moottoriajoneuvojen omaisuusvahinkojen käsittely Tapiolassa kehitetyn uuden korvausten käsittelymallin mukaisesti. Näitä korvauspalveluja hoidetaan siis jatkossa sekä Espoossa että Tampereella.

” Tapiolan palveluksessa oleville avautuu mahdollisuus siirtyä niin Espoosta kuin muualtakin Suomesta korvauspalvelutehtäviin Tampereelle. Uudet moottoriajoneuvojen omaisuusvahinkojen hoitoon tarvittavat lisähenkilöt palkataan jatkossa Tampereelle ”, Juha Seppänen kertoo.

”On mahdollista, että uudessa palvelukeskuksessa hoidetaan tulevaisuudessa myös muita Tapiola-ryhmän nykyisiä pääkonttoritoimintoja.” 

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Juha Seppänen, puh (09) 453 2623
Aluejohtaja Martti Silvennoinen, puh (03) 382 5251



Jaa