Tapiola Pankilla on nyt 15 000 asiakasta

23.6.2004

Toimintansa neljän ensimmäisen kuukauden aikana Tapiola Pankki on saanut
15 000 asiakasta. Pankki aikoo kilpailla hyvillä tiliehdoilla, sekä keskittämisen asiakkaalle tuomilla eduilla.

Tapiola Pankki on tyytyväinen alkuvuoden toimintaansa.  Alkuinnostuksen jälkeen uusien asiakkaiden virta on tasaantunut hyvälle tasolle, kertoo toimitusjohtaja Harri Lauslahti.

Tapiola Pankki erottuu muista

Asiakasmäärän tasaiseen kasvuun antaa uskoa Tapiola Pankin tiliehtojen ja keskittämisalennusten tuoma kilpailuetu. - Pankki aikoo erottua edukseen hyvillä tiliehdoilla. 

Suurin syy vaihtaa pankkipalvelut Tapiolaan on ollut asiakaskyselyn mukaan asiakkuuden avaamisen helppous. Kilpailijoista poiketen Tapiola Pankki maksaa koron päiväsaldolle. Asiakkaat kokevat myös tasapuolisen palkitsemistavan tärkeäksi.

- Tapiola Pankin edut saa keskittämällä vakuutukset Tapiolaan eikä lompakon paksuuden tai velkaantumisen kautta. Tämä tuntuu viehättävän asiakkaita. Elokuun lopulla odotamme uutta asiakasaaltoa, kun Visa-kortti tulee jakeluun.

Suhdanne-ennuste on suunnattu kuluttajille

Tuore Tapiola Pankki julkaisee myös suhdanne-ennusteen neljä kertaa vuodessa. Lauslahden mukaan ennuste poikkeaa muista. Se pyrkii palvelemaan keskivertokuluttajia, ei suursijoittajia.

- Pankkimme suhdanne-ennuste on tehty tavallista kuluttajaa ajatellen, siinä on huomioitu heidän näkökulmansa, kertoo Lauslahti.  - Tuorein pankin ennuste kiinnittää huomiota öljyn hinnannousuun, joka saattaa nostaa korkoja. Yhdistelmä voisi pahimmassa tapauksessa kääntää työttömyyden nousuun ja asuntojen hinnat laskuun.

LISÄTIEDOT                

Tapiola Pankin toimitusjohtaja Harri Lauslahti, puh (09) 453 7100,
harri.lauslahti@tapiola.fi

www.tapiola.fi/suhdannekatsaus
            



Jaa