26.5.2004
Kauppakeskus Lanternan rakennustyöt on käynnistetty Helsingin Roihupellossa. Tapiola- ryhmän ja Oy Alfred A. Palmberg Ab:n välillä on tehty sopimus, jonka mukaan Palmberg rakentaa kodin sisustamiseen keskittyvän kauppakeskus Lanternan Vahinko- Tapiolan (50 %) ja Eläke- Tapiolan (50 %) omistukseen. Kauppakeskus valmistuu lokakuun loppuun 2005 mennessä. Lanterna sijoittuu lähelle Helsingin keskustaa ja Itäkeskusta Itäväylän kupeeseen erinomaisten liikenneyhteyksien varrelle. Kauppakeskuksen asiakkaita varten rakennetaan n. 500 pysäköintipaikkaa.
Kodin sisustamisen kauppakeskukselle on tarvetta
”Kodin sisustamisen kauppakeskukselle on ollut selvästikin tarvetta ja erinomaisten liikenneyhteyksien vuoksi Lanterna pystyy palvelemaan paitsi Helsingin keskustassa myös laajalti ympäristössä asuvia. Tapiola- ryhmän tulo kiinteistön omistajaksi ratkaisi viimeisenkin ongelman ja pitkään valmisteltu hanke saatiin nyt käyntiin.” kertoo aluejohtaja Pauli Mäkelä Palmbergilta.
”Lanterna täydentää Tapiola- ryhmän kiinteistösijoituksia sopivasti. Uskomme, että kodin sisustamiseen keskittyvällä kauppakeskuksella on hyvät menestymisen edellytykset Itäväylän kupeessa.” kertoo apulaisjohtaja Vesa Immonen Tapiola–ryhmästä.
Lanterna on valmistuttuaan Suomen suurin kodin sisustamisen kauppakeskus
Lanterna on valmistuttuaan Suomen suurin kodin sisustamisen kauppakeskus. Kauppakeskukseen tulee yli 30.000 m2 kodin sisustamista palvelevaa liiketilaa keskitettynä saman katon alle. Suuri koko antaa mahdollisuuden laajaan ja kattavaan tuotevalikoimaan kodin sisustamisessa. Kauppakeskukseen tulevia liikkeitä ovat mm.:
K- Rauta rautakauppa n. 7.640 m2
Asko sisustustavaratalo n. 4.560 m2
Sotka huonekaluliike n. 3.980 m2
Tasokaluste huonekaluliike n. 2.600 m2
Markantalo kodinkoneliike n. 2.260 m2
”Tiloista on vuokraamatta alle 30 %. Palveluiltaan kattavien suurimpien liikkeiden jälkeen tavoitteena on edelleen täydentää ja monipuolistaa kodin sisustamisen valikoimaa niin parilla suuremmalla yksiköllä kuin pienemmilläkin liikkeillä sekä ravintolapalveluilla. Valmistuttuaan kauppakeskuksen tulee pystyä palvelemaan monipuolisella valikoimallaan vaativaa kodin sisustajaa” kertoo markkinointijohtaja”, kertoo Timo Rantala Palmbergilta.
Lisätietoja antavat:
Oy Alfred A. Palmberg Ab
Aluejohtaja Pauli Mäkelä
puh. 0400-407 508
fax. 09-159 9217
pauli.makela@palmberg.com
Tapiola-ryhmä
Apulaisjohtaja Vesa Immonen
puh. 040- 5322 808
fax. 09-453 3153
vesa.immonen@tapiola.fi
Rautakesko Oy
Johtaja Jouko Björkman
puh.050-5026400
fax 09-8571364
mailto:jouko.bjorkman@kesko.fi
Indoor GroupOy
Johtaja Jorma Mäkinen
puh. 0400-558 528
fax (03) 554 2400
jorma.makinen@indoorgroup.fi
Tasokaluste Oy
Toimitusjohtaja Tuomo Tuomikoski
Martinkyläntie 51
01720 Vantaa
puh. (09) 849 4160
fax (09) 8494 1650
tuomo.tuomikoski@tasokaluste.fi
www.tasokaluste.fi
Markantalo Oy
Toimitusjohtaja Seppo Kokkola
puh. 050-9111800
fax. 09-8701725
seppo.kokkola@markantalo.fi
www.markantalo.fi