3.3.2004
Tapiolan pankki-, säästö- ja sijoittajapalvelut tarjoavat nyt täyden kokonaisuuden asiakkaiden talouden hallintaan. Tapiola Pankin tärkeimpiä etuja asiakkaalle onkin se, että palvelut saa samasta paikasta ja kaikkia eri säästämisen vaihtoehtoja voidaan punnita rinnakkain.
Jos Siva-työryhmän ehdotuksen mukaisesti sidottu pitkäaikaissäästäminen verokannustimineen laajenee myös pankki- ja rahastosäästämiseen on meillä Tapiolassa edelleenkin erinomaiset mahdollisuudet tarjota asiakkaille hyviä ratkaisuja.
Pankki on nyt siis auki ja palvelee Tapiolan 1,1 miljoonaa henkilöasiakasta. Toisin kuin kilpailijat Tapiola toi pankin vakuutusyhtiöryhmään eikä päinvastoin.
Itse maksetut eläkkeet kärsivät muutostuulista
Oma, yksilöllinen varautuminen tulevaisuuteen eläkevakuutuksella kärsii muutoskaavailujen aiheuttamasta hämmennyksestä. Pahinta hallituksen taannoisessa periaatepäätöksessä oli se, että uudet verotussäännöt tulisivat koskemaan myös vanhoja sopimuksia ilman siirtymäsäännöstöä. Tähän on saatava muutos.
Siirtymäsäännös on välttämätön
On välttämätöntä, että päätöksentekijät ymmärtävät siirtymäsäännöstön tarpeellisuuden.
Kansalaisten omaehtoisen säästämisen ehtoja ei saa muuttaa takautuvalla lainsäädännöllä ja vielä niin, että vakuutuksenottajat joutuisivat maksamaan muutoksesta aiheutuvat suuret kustannukset. Tästä seuraisi varmuudella kansalaisten luottamuksen huomattava väheneminen kaikkia yhteiskunnan ylläpitämiä järjestelmiä kohtaan.
Luottamusta ei saa romahduttaa
Miten kävisi luottamuksen esimerkiksi lakisääteistä eläkejärjestelmää tai lainsäädännön antamaa perusturvallisuutta kohtaan. Pitkällä tähtäimellä huonoin seuraus maan talouden kannalta olisi oman tulevaisuuteen varautumisen kuihtuminen
Koko yhteiskunnan etu on ikärakenteemme takia huolehtia siitä, että kansalaisten halu varautua ikääntymiseen liittyviin haasteisiin omaehtoisen säästämisen kautta säilyy.
Jari Saine
Yhtiöryhmän johtaja, Tapiola-ryhmän pankki-, säästö- ja sijoittajapalvelut