21.10.2004
Tapiola-ryhmän pääjohtaja Asmo Kalpala on nimitetty keskinäisten vakuutusyhtiöiden maailmanlaajuisen etujärjestön, AISAMin, hallituksen varapuheenjohtajaksi (Vice-President) vuosiksi 2004 -2006. Aikaisemmin Kalpala on ollut AISAMin hallituksen jäsen.
Puheenjohtajaksi (President) on nimitetty Patrick Peugeot Ranskasta. Kalpalan lisäksi hallituksella on kaksi muuta varapuheenjohtajaa, jotka ovat saksalainen Werner Görg ja italialainen Angelo Piloni.
Valinnat tehtiin järjestön 40 -vuotisjuhlakokouksessa Berliinissä.
Juhlakokouksessa todettiin mm., että maailman vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta, Euroopan keskinäiset yhtiöt ovat säilyttäneet vahvan markkina-asemansa.
Mikä AISAM on?
Kansainvälisen keskinäisten vakuutusyhtiöiden etujärjestön AISAM:in päämaja sijaitsee Amsterdamissa. Tänä vuonna 40 vuotta täyttävän AISAM:in perusti vuonna 1964 joukko keskinäisiä vakuutusyhtiöitä. AISAM:in sihteeristö sijaitsi vuosia Pariisissa, josta se muutti Brysseliin.
AISAM toimii vakuutusalan sekä erityisesti keskinäisten vakuutusyhtiöiden keskustelukanavana ja tiedonlähteenä sekä yhteistyöelimenä kansallisten ja kansainvälisten järjestöjen sekä valtiovallan elinten välillä. AISAM:in vastuualueeseen kuuluu erityisesti vakuutusalaa koskevan tiedon tarjoaminen sekä keskinäisten vakuutusyhtiöiden periaatteiden edunvalvonta.
AISAM:in jäsenet voivat vaihtaa kokemuksiaan sekä etsiä ratkaisuja keskinäisiä vakuutusyhtiöitä koskeviin haasteisiin. Keskinäisyyden periaatteiden ja arvojen puolestapuhujana pääasiassa eurooppalaisista keskinäisistä vakuutusyhtiöistä koostuva AISAM on tämän lisäksi säännöllisesti yhteydessä Euroopan komissioon.
Lisätietoja: www.aisam.org