Tapiola Pankin uuden sijoitustalletuksen kohteena kulutustuotteet

LEHDISTÖTIEDOTE
16.10.2009

Tapiolan uusin takuukorkoinen Sijoitustalletus Kulutustuotteet 3/09 tulee myyntiin 16.10.2009. Sijoitustalletus Kulutustuotteet on kaksivuotinen määräaikaistalletus, jossa on 0,40 prosentin vuotuisen takuukoron lisäksi mahdollisuus 9–11 prosentin lisäkorkoon koko talletusajalta. Lisätuotto riippuu osakekoriin valittujen yhtiöiden osakekurssien kehityksestä. Sijoitustalletuksen kohteena ovat eri alojen kulutustuotteisiin keskittyneet yhtiöt Apple, Coca-Cola ja Nokian Renkaat. Sijoitustalletus kuuluu talletussuojan piiriin.

Yritykset on valittu Tapiola-ryhmän asiantuntijoiden analyysin perusteella. Tapiola Pankin tuotepäällikön Ilkka Pihlajan mukaan yritysten osakkeet ovat sijoitustalletusmuodossa mielenkiintoinen lisä tallettajan salkkuun. Kulutustuotteiden kysyntä on kansainvälisestikin hyvä kuvaaja ennakoimaan suhdanteiden liikkeitä.

”Sijoitustalletukseen valitut yritykset valmistavat meidän kaikkien tuntemia tuotteita, jotka monilla meistä ovat jokapäiväisessä käytössä. Taantuman aikana saatamme välttää suurimpia hankintoja, mutta näiden yritysten tuotteet ovat suhdanteista riippumatta monien ostoslistalla. Etsimme sijoituskohteiksi siis tuttuja yrityksiä, joiden näemme kehittyvän hyvin myös tulevaisuudessa”, Pihlaja kertoo.

Sijoitustalletus kuuluu talletussuojan piiriin

Sijoitustalletus Kulutustuotteet kuuluu Suomen talletussuojan piiriin, sillä Tapiola Pankki kuuluu suomalaiseen talletussuojarahastoon. Talletussuojarahasto turvaa tallettajien saatavat tulevaisuudessa 50 000 euroon saakka, jos pankki joutuisi maksukyvyttömyystilanteeseen. Yksityiset henkilöt, yritykset yhtiömuodosta ja koosta riippumatta sekä yhdistykset ja jakamattomat kuolinpesät ovat talletussuojan piirissä. Muun muassa toiminimi saa itsenäisen talletussuojan.

Vaikka ihmisten riskinottohalukkuus on jälleen alkanut lisääntyä, monet haluavat edelleen sijoittaa turvallisesti. Pihlajan mukaan sijoitustalletus sopii tilanteeseen hyvin, sillä takuukorko ja mahdollisuus erinomaiseen lisäkorkoon ovat mielenkiintoinen ratkaisu. Tapiola Pankin edellinen Sijoitustalletus Ilmasto oli myynnissä elo-syyskuussa 2009, ja asiakkaat löysivät tuotteen hyvin.

Takuukorko ja mahdollisuus lisäkorkoon kiinnostavat asiakkaita

Sijoitustalletukselle maksetaan vuotuista takuukorkoa 0,40 prosenttia ja lisäkorkoa, mikäli lisäkoron ehdot toteutuvat. Lisäkorkoa maksetaan, jos mukaan valittujen kolmen yrityksen osakkeiden arvot ovat määrittelypäivänä 2.11.2011, eli kahden vuoden kuluttua talletuksen tekemisestä, samalla tasolla tai korkeammalla kuin talletusajan alussa 16.11.2009.

Mahdollisen lisäkoron lopullinen prosentti vahvistuu 16.11.2009, mutta alustava lisäkorko on 10 prosenttia koko talletusajalta. Jos lisäkoron ehdot toteutuvat, talletuksen vuosikorko 1000 euron vähimmäistalletukselle laskettuna on 5,28 prosenttia.

Kulutustuotteet 3/2009 -sijoitustalletuksen myyntiaika on 16.10.-9.11.2009. Sen talletusaika on kaksi vuotta, 16.11.2009–16.11.2011. Talletusta ei voi purkaa ennen eräpäivää. Tallettajalle maksetaan takuukorko marraskuussa 2010 ja talletuksen erääntyessä marraskuussa 2011 myös mahdollinen lisäkorko talletetun pääoman ja takuukoron ohella.

Lisätietoja:

Ilkka Pihlaja
tuotepäällikkö, Tapiola Pankki
09-453 7139, 050-323 2809

Tiedotuspalvelut/ Tiina Riippa


Tulosta Tulosta sivu Jaa Twitter