LEHDISTÖTIEDOTE
4.3.2010
Suomalaisen yritysjohdon työhyvinvointi on selvästi heikentynyt viimeisen vuoden aikana. Työn mielekkyyttä vähentävinä tekijöinä nähdään erityisesti jatkuva kiire sekä yleisesti heikentynyt taloudellinen tilanne. Työhyvinvoinnin kehittämisellä on tärkeä rooli yrityksen menestymisessä. Johto peräänkuuluttaa muun muassa ennaltaehkäisevää toimintaa. Tulokset ovat Tapiola-ryhmän pk-yritysten johdon työhyvinvointia selvittäneestä kyselystä.
Yritysjohdon henkilökohtaisen työhyvinvoinnin kokemus on laskenut kymmenen prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna. 67 prosenttia vastaajista arvioi oman työhyvinvointinsa olevan hyvä tai erinomainen, kun vastaava luku vuonna 2009 oli 77 prosenttia. Myös usko omaan työhyvinvointiin tulevaisuudessa oli vähentynyt. Nykyisillä elintavoillaan 52 prosenttia vastaajista uskoo sen olevan hyvä seuraavan viiden vuoden kuluttua. Vuoden 2009 vastaava luku oli 58 prosenttia.
Yli kolmannes vastaajista koki erittäin paljon tai melko paljon stressiä työssään. Eniten stressaantuneiden määrä väheni hieman edellisvuoteen verrattuna. Huomattavaa on, että kolmanneksella vastaajista on vain vähän tai ei ollenkaan stressiä.
Kyselyn taustamuuttujilla (lapset, ikä, sukupuoli, siviilisääty, alue, yrityksen koko) ei ollut merkittäviä vaikutuksia johtajien hyvinvoinnin kokemuksiin.
”Työhyvinvointia tulee kehittää yhteistyössä”
Suomalainen yritysjohto näkee työhyvinvoinnin kehittämisen tärkeänä yrityksen menestymisen kannalta. Tärkeintä siinä on vastaajien mielestä yksilön kuunteleminen, kaikkien osapuolten oma vastuu työhyvinvoinnin kehittämisestä, oikeudenmukainen kohtelu sekä toiminnan selkeys. Myös arvostuksen osoittaminen, luottamus, työn mielekkyys sekä hyvä johtaminen ovat tärkeitä tekijöitä.
Johtajat arvioivat oman yrityksensä saavan melko hyvän arvosanan työhyvinvoinnin kehittämisessä (ka. 3,46 asteikolla 1-5). Oma osuus työhyvinvoinnista huolehtimisessa saa keskiarvon 3,58. Kriittisimmin suhtauduttiin yhteiskunnan rooliin. Yhteiskunnan työssä jaksamiseen tekemä panostus arvioitiin 2,95 arvoiseksi.
Avovastauksista käy ilmi, että työnantajan odotetaan luovan puitteet työhyvinvoinnille, mutta jokaisen ihmisen henkilökohtaista vastuuta korostetaan myös paljon. Myös yhteistyö työterveyshuollon ja henkilöstön välillä koetaan tärkeänä.
Ennakoiva huolenpito on Tapiola-ryhmän yritysten henkilöstöriskienhallintapalveluista vastaava yksikönjohtaja Minna Elomaan mukaan työhyvinvoinnin ylläpitämisen ja kehittämisen kannalta todella tärkeää.
”Työhyvinvointiin kannattaa panostaa ja selvittää, miten työntekijät voivat. Kun toimitaan yhteistyössä työterveydenhuollon ja vakuutusyhtiön kanssa, saadaan luotua tehokas toimintamalli työterveyden edistämiseksi, työssä viihtymiseksi ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Näihin asioihin panostaminen on sekä vastuullista henkilöstöpolitiikkaa että järkevää henkilöstökuluhallintaa”, Elomaa sanoo.
Elomaa korostaa myös sitä, että työhyvinvoinnin johtaminen vaatii laskentalähtöistä näkemystä.
”Työhyvinvointikustannuksiin tulee suhtautua investointeina. Sijoitus poissaolojen vähentämiseen maksaa itsensä 5-10 -kertaisesti takaisin. Tapiolan lähtökohtana onkin tarjota kokonaisvaltaista palvelua, joka lisää yrityksen mahdollisuuksia menestyä: lisätä ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja vähentää esimerkiksi sairauspoissaolojen aiheuttamia kustannuksia.”
Kiire vähentää työn mielekkyyttä
Kyselyn mukaan työn mielekkyyttä tällä hetkellä vähentävät erityisesti jatkuva kiire sekä muuten ajankäyttöön liittyvät haasteet. Myös taloudellinen tilanne, sen mukanaan tuoma epävarmuus sekä kiristynyt kilpailu ovat tekijöitä, jotka vähentävät työn mielekkyyden kokemuksia.
Henkilöstöasioiden hoitaminen ja taantumasta johtuvat irtisanomisiin ja lomautuksiin liittyvät toimet koetaan hyvin haasteellisiksi. Suurin osa vastaajista kokee, että sekä nykyinen taloudellinen tilanne että tulevaisuuden epävarmuus heikentävät henkilöstön hyvinvointia. Kuitenkin osassa yrityksiä tilanne on saanut porukan puhaltamaan voimakkaasti yhteiseen hiileen.
Kuinka tutkimus tehtiin?
Tapiola-ryhmän vuoden 2010 alussa tekemän Kuinka voit johtaja -kysely toteutettiin nyt kolmatta kertaa. Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa johtajien kokemaa työhyvinvointia ja vertailla tuloksia vuoden 2009 alussa toteutettuun kyselyyn. Kyselyyn vastasi internetin kautta yhteensä 968 henkilöä (v. 2009 n=832). Kohdejoukkona oli pienten ja keskisuurten yritysten johto. Tavoitteena oli selvittää, mitkä ovat johtajien henkilökohtaisen työhyvinvoinnin kannalta voimavaroja ja vahvuuksia ja miten yrityksen johdon työhyvinvointia voisi parantaa entisestään. Kysely toteutettiin Eläke-Tapiolan eTyky-verkkopalvelun avulla.
LISÄTIETOJA:
Minna Elomaa
yksikönjohtaja
Yritysten henkilöstöriskien hallintapalvelut
Tapiola-ryhmä
(09) 453 3365
etunimi.sukunimi@tapiola.fi
LISÄTIETOJA TUTKIMUKSESTA:
Suvi Mansukoski
viestintäpäällikkö
Yritysten henkilöstöriskien hallintapalvelut
Tapiola-ryhmä
(09) 453 7970
etunimi.sukunimi@tapiola.fi
Tapiolan tiedotuspalvelut