ASIAKASTIEDOTE
14.1.2010 Autojen turvatekniikka auttaa kuljettajaa välttämään kolaroinnin liukkailla keleillä. Ajonvakautusjärjestelmä on yleistynyt 2000-luvulla ja on lukkiutumattomien jarrujen ohella auton tärkeimpiä turvalaitteita. Turvalaitteetkaan eivät kuitenkaan lyhennä auton jarrutusmatkaa eivätkä lyhennä välimatkasuosituksia. Valitettavasti liukkaat talvikelit näkyvät heti vahinkotilastoissa. Tänä talvena liikenneolot ovat olleet erityisen hankalat.
ESC eli ajonvakautusjärjestelmä löytyy tällä hetkellä vakiovarusteena kaikista uusista henkilöautoista ja valtaosasta pakettiautoja. ESC:n tehtävänä on vakauttaa auton kulkua ja puuttua peliin silloin, kun auto ei pysy halutulla ajolinjalla, esimerkiksi jos auto pyrkii kaarteessa suistumaan ulos kaistalta.
ESC on lukkiutumattomien jarrujen ohella auton tärkein aktiivinen turvalaite, mutta jos tilanteeseen on ajettu liian suurella nopeudella, auto voi suistua päin vastaantulevaa ESC-järjestelmästä huolimatta. ESC ei myöskään lyhennä jarrutusmatkaa, eli välimatkasuosituksia se ei muuta miksikään.
Talvikeli muuttuu nopeasti ja pidentää jarrutusmatkaa merkittävästi
Tänä talvena vakuutusyhtiön korvauspalvelun puhelin on ajoittain ruuhkautunut. Autoilijoiden olisi hyvä sisäistää ainakin seuraavat perusasiat talviajosta. Keli ja sen myötä renkaan pito vaihtelee huomattavasti lämpötilan muutosten myötä. Tie, joka vielä illalla oli kuiva ja sula, voi aamulla olla jäinen ja liukas esimerkiksi voimakkaan lauhtumisen myötä. Suurin sallittu ajonopeus ei ehkä ole paras tilannenopeus.
Suositusten mukaan hyvällä kelillä minimietäisyys edessä ajavaan on taajamanopeuksissa 2 sekuntia ja maantiellä 3 sekuntia. Maantienopeuksissa suositeltava välimatka on liukkaalla kelillä vähintään 5 sekuntia; talvikelillä jarrutusmatka kasvaa kesäkeliin verrattuna jopa kolminkertaisiksi.
”Autoilijat eivät tunnu piittaavan liikenneturvallisuuden asiantuntijoiden tai kouluttajien ohjeista pidentää välimatkaa jonossa ajettaessa. Alle sekunnin välimatka on valitettavan tavallinen teillämme”, muistuttaa liikenneturvallisuuspäällikkö Markus Nieminen Tapiola-ryhmästä.
Mistä välimatkojen lyhyys sitten johtuu? Ihmiset ehkä tottuvat ajamaan liian lähellä, kun autoja on paljon. Tilannetta ei koeta riskiksi eikä ongelmaksi, koska normaalisti mitään yllättävää ei satu. Autoilijat eivät siis varaudu mihinkään tavallisesta poikkeavaan. Keskittyminen tai huomion kohdistuminen johonkin muuhun kuin ajamiseen on myös hyvin tavallinen syy peräänajoon.
Hyvä kuljettaja pystyy estämään törmäyksen
Hyvä kuljettaja pystyy estämään myös takaa tulevan törmäyksen. Taustapeiliä säännöllisesti seuraamalla ja jättämällä eteen pelivaraa, on kohtuullisen helppo estää törmäys tiukan paikan tullen. Autoilijan tulee vilkaista peiliin parin sekunnin välein esimerkiksi odottaessaan liikennevalojen vaihtumista.
Jos takaa tuleva ei saa autoaan pysähtymään, ei muuta kuin liikkeelle joko eteenpäin tai väistö viereiselle kaistalle tai pientareelle. Tällä tavalla suojelee ennen kaikkea itseään. Paha niskavamma voi syntyä jo taajamanopeuksissa. Samalla välttyy vaivasta, joka auton ruttaantumisesta seuraa. Auton peltikorjauksen valmistumista voi joutua odottamaan viikkoja.
Talvikelillä jarrutusmatka jopa kolminkertaistuu kesäkelistä. Auton nopeuden kaksinkertaistuessa jarrutusmatka nelinkertaistuu. Toisaalta, jos vähentää auton nopeutta neljänneksellä, vähenee auton jarrutusmatka puolella. Liikenne on vuorovaikutusta muiden tienkäyttäjien kanssa.
Tapiolan hätäpalvelu päivystää
Akuuteissa hätätilanteissa Tapiolan asiakkaat voivat soittaa hätäpalveluun. Sieltä saa toimintaohjeita suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, kun matkalla on tapahtunut odottamaton vahinko. Hätäpalvelu päivystää 24 t/vrk numerossa 0800 0 4531 (ulkomailta soitettaessa +358 800 0 4531). Puhelu on kotimaasta soitettaessa maksuton.
Liikennevahinkojen lisäksi hätäpalvelu palvelee matkavahingoissa ja kodin tai huvilan omaisuuteen kohdistuneissa vahingoissa, kun asiakas tarvitsee välittömästi apua. Jos henkilöitä on loukkaantunut, on käytettävä aina yleistä hätänumeroa 112.
Akuutin tilanteen jälkeen vahingon korvausasia hoidetaan Tapiolan korvauspalvelussa. Vahinkoilmoituksen voi tehdä henkilöasiakkaiden korvauspalvelussa, puh. 01019 5105 ma - pe kello 8-18. Yritys- ja yrittäjäasiakkaiden vastaava numero on 01019 5104 ja palveluaika ma - pe kello 8-17. Vahinkoilmoituksen voi tehdä myös internetissä www.tapiola.fi.
Tiedotuspalvelut/ Reijo Härkönen