Prosenttiyksikön säästöllä vaikka auto


Onko tuttu tunne, että hyvin pieni tai suuri luku ei tunnu miltään? Prosenttiyksiköllä sinne tai tänne ei ole mitään merkitystä? Mutta esimerkiksi auto sinulle ja toinen minulle tuntuu jo aivan toiselta.


Kyse on siitä, että tavallinen sijoittaja ei vain tule laskeneeksi sijoitukselleen korkoa korolle, joka nostaa prosenttiyksikön eron arvoa ajan kuluessa paljonkin.

Prosenttiyksikön ero tuotoissa syntyy esimerkiksi siitä, että eri rahastoyhtiöt perivät yllättävän erikokoisia hallintopalkkioita keskenään vertailukelpoisista rahastoista.

Lasketaanpa, mitä tuo prosenttiyksikkö käytännössä merkitsee:

Sijoitettava summa on 10.000 euroa ja sijoitusaika 30 vuotta. Seitsemän prosentin tuotolla summa on sijoitusajan lopussa kasvanut 76.000 euroksi. Mikäli tuottoprosentti on kahdeksan, on summa peräti 100.000 euroa. Erotus on 24.000 euroa. Ja sillähän ostaisi vaikka henkilöauton tai hemmottelisi itseään pitemmänkin aikaa kylpylässä!

Tuntuuko 10.000 euron kertasijoitus mahdottomalta?

Lasketaanpa sitten, mitä sadan euron kuukausisäästöllä saisi kolmenkymmenen vuoden kuluttua:

Seitsemän prosentin tuotolla satasen kuukausisijoitus on määräajan lopussa 123.000 euroa. Kahdeksan prosentin tuotolla summa on vastaavasti 150.000 euroa. Erotus on 27.000 euroa eli jälleen auton verran ja autoon saa jo hieman lisämausteitakin.

Valtaosa tuotosta, peräti 60 prosenttia loppusummasta, on korkoa korolle.

Prosenttiyksiköllä on siis väliä, oli kyseessä sitten rahasto-, pankkitalletus tai vakuutussäästäminen.

Tom Liljeström
Kirjoittaja on Tapiola Varainhoito Oy:n toimitusjohtaja

Tiedotuspalvelut/Tuula Laru



Jaa