Tapani- ja Hannu-myrskyissä kaatui puuta suunnilleen saman verran kuin teollisuus yleensä tarvitsee yhden kuukauden aikana. Myrskyistä on seurannut metsänomistajille jopa 30 miljoonan euron myyntitulojen menetykset.
Moni metsänomistaja joutuukin sen takia laittamaan suunnitelmansa uusiksi. Pienikin metsävahinko saattaa merkitä tuhansien eurojen menetystä tai tuoda mukanaan tarpeen aikaistettuun puukauppaan.
Metsäveroilta 6.2. Tapiolassa
Tapiola järjestää yhdessä Veronmaksajain Keskusliiton ja MTK:n kanssa ajankohtaisen Metsäveroillan Espoon Tapiolassa 6.2.2012. Tilaisuudessa käsitellään metsänomistajan verotusta, puukaupan tilannetta vuonna 2012 sekä ratkaisuja varallisuuden verotehokkaaseen hoitamiseen.
Paikalla ovat Tapiolan metsävakuutuksen ja varallisuuden hoidon asiantuntijat sekä Espoon verotoimiston edustaja. Tule keskustelemaan ja kysymään neuvoja puukaupan, vakuuttamisen, sijoittamisen ja verotuksen ammattilaisilta.
Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille. Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet (pdf).
Tervetuloa!
PS
Hyvin hoidettu metsä kasvaa puukauppojen jälkeenkin. Tapiola on täyden palvelun sijoitustalo.