Salkunhoitaja vastaa kysymyksiin Tapiola Trendi -osakerahastosta

Mitkä ovat kuluttajamarkkinoiden kiinnostavimmat trendit sijoittajan näkökulmasta?

Kiinnostavimpia trendejä ovat:

1. Kulutuskysynnän kahtiajakautuminen ja sen vaikutukset alan yritysten menestykseen. Kulutuskysyntä jakautuu toisaalta jokapäiväisiin perustuotteisiin ja palveluihin, joiden käytöstä kuluttaja ei ole valmis maksamaan ylimääräistä. Kysyntä jakautuu myös niihin vapaa-ajan tuotteisiin ja palveluihin, joista kuluttaja kokee saavansa selvää parannusta elämänlaatuunsa ja on valmis maksamaan ylimääräistä.

Tämä kehitys aiheuttaa merkittäviä haasteita alan yrityksille. Vain parhaimmat, kuluttajien tarpeisiin vastaavat yhtiöt pärjäävät. Esimerkiksi perustuotteisiin keskittyvien yhtiöiden on pidettävä jatkuvasti huolta toimintansa tehokkuudesta säilyttääkseen hintakilpailukykynsä. Lisäarvotuotteita tarjoavien yhtiöiden on taas panostettava entistä voimakkaammin tuotekehitykseen ja brändin rakentamiseen taatakseen ainutlaatuisen lisäarvon kuluttajalle. Välimaastoon jäävät yhtiöt ovat vaikeuksissa.

2. Kulutuskysynnän nopea kasvu ja ”länsimaistuminen” kehittyvissä maissa. Länsimaisilla yhtiöillä on hyvät mahdollisuudet olla mukana kehittämässä esimerkiksi vähittäiskauppaketjuja tai kylmäkuljetusketjuja kehittyvillä markkinoilla. Kehitystoimista hyötyvät sekä paikallinen väestö laadukkaiden, turvallisten tuotteiden muodossa että länsimaiset yhtiöt kasvavan kysynnän muodossa.

Muita kiinnostavia trendejä ovat muun muassa väestöllisten muutosten vaikutukset kulutuskysyntään sekä kuluttajien kiinnostus terveellisiin elintapoihin. 

Miten elintarviketeollisuus liittyy Trendi-rahastoon?

Tapiola Trendi sijoittaa vakaisiin kulutustuote- ja palveluyhtiöihin, joiden tuottamien tuotteiden kysyntä ei juurikaan riipu yleisestä talouskehityksestä. Näille yhtiöille on ominaista kohtuullinen arvostus, tasainen tuloskehitys, vahva kassavirta ja hyvä osingonmaksukyky. Tällaisilta yhtiöiltä voi myös odottaa tasaista kurssikehitystä. Usein elintarviketeollisuuden yhtiöt täyttävät edellä mainitut kriteerit.

Rahastoesitteessä mainitaan, että Trendi sijoittaa varansa maailmanlaajuisesti. Tällä hetkellä sijoitukset ovat sataprosenttisesti Euroopassa. Miksi on näin?

Rahaston säännöt eivät rajoita varojen maantieteellistä hajauttamista. Tällä hetkellä varat on sijoitettu Eurooppaan seuraavista syistä:

1. Rahaston sijoituksissa painotetaan sellaisia kulutustuote- ja palveluyhtiöiden osakkeita, joiden arvostus on kohtuullinen ja osinkotuotto hyvä. Tällaisia yhtiöitä on löytynyt viime aikoina parhaiten Euroopasta, Englannista ja Pohjoismaista.

2. Pohjoismaissa kulutuskysyntä on ollut vahvaa ja myös Euroopassa kulutusnäkymät ovat piristymässä. Siksi näiltä alueilta on löytynyt yhtiöitä, joilla on vakaat tulevaisuuden näkymät.

3. Näiden alueiden yhtiöt ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, taseet ovat vahvat ja yhtiöillä on perinne maksaa iso osa tuloksestaan osinkoina. Esimerkiksi amerikkalaisilla yhtiöillä ei ole tapana maksaa yhtä hyviä osinkoja.

4. Useat eurooppalaisista yhtiöistä toimivat myös esimerkiksi Itä-Euroopan kehittyvillä markkinoilla ja hyötyvät kulutuskysynnän nopeasta kasvusta näillä markkinoilla

Kannattaisiko nyt ostaa halvalla yrityksiä,  jotka tulevaisuudessa hallitsevat kehittyviä kulutustavaramarkkinoita? Kuinka paljon itse Trendi -rahaston tuotoista on peräisin kehittyneiltä markkinoilta?

Useat länsimaiset kulutusyhtiöt toimivat kehittyvillä markkinoilla, ja joillain yhtiöillä on jo vuosikymmenien kokemus esimerkiksi Etelä-Amerikan ja Aasian markkinoilta. Viime vuosina etenkin eurooppalaisten yhtiöiden kasvuluvuissa näkyy Itä-Euroopan maiden vahva kulutuskysynnän kasvu. Yleensä myös tuotteiden valmistus näitä markkinoita varten tapahtuu lähialueilla.

Myös Tapiola Trendi on sijoittanut yhtiöihin, jotka hyötyvät kehittyvien markkinoiden kulutuskysynnän kasvusta sekä kulutustottumusten länsimaistumisesta. Kehittyvien maiden osuutta koko rahaston tasolla on hankala laskea, sillä osuus yhtiöiden liikevaihdosta vaihtelee suuresti ja osuus liikevoitosta vieläkin enemmän. Usein kasvuinvestointivaiheessa kannattavuus on alempaa tasoa kuin länsimaissa. Rahastossa on myös puhtaasti länsimaissa toimivia yhtiöitä.

Tapiola Trendi pyrkii mahdollisimman tasaiseen kurssikehitykseen kaikissa markkinatilanteissa. Siksi sijoituskohteita valittaessa korostuu tasainen tuloskehitys, kohtuullinen arvostus, vahva kassavirta ja hyvä osinkotuotto. Nämä ominaisuudet eivät aina toteudu voimakkaaseen kasvuun kehittyvillä markkinoilla panostavissa yhtiöissä.

Itselläni on sijoituksia Trendi-rahastossa, joka on ollut noususuhdanteinen jo pitkään. Onko siellä turvallista pitää rahojaan ajatellen sen olevan niin sanottu säästötili? Voiko romahdusta ja rahojen menetystä tapahtua herkästi, vaikka nousua on ollut jo pidempään?

Tapiola Trendi on osakerahasto. Osakesijoittamiseen liittyy aina riski pääoman pienenemisestä, joten sitä ei voi verrata käytännössä riskittömään säästötiliin. Osakesijoittamisessa tulee muistaa riittävän pitkä sijoitusaika sekä sijoitushetkien ajallinen hajauttaminen.

Miltä näyttää kulutuskäyttäytymisen kehitys eri markkina-alueilla, joihin Trendi sijoittaa?

Rahaston varat on tällä hetkellä sijoitettu Euroopassa listattuihin yhtiöihin. Osalla näistä yhtiöistä on toimintaa myös muissa maanosissa. Euroopassa kulutusnäkymät ovat piristymässä. Esimerkiksi Saksassa kulutusnäkymiin vaikuttaa parantunut työllisyystilanne. Pohjoismaissa kulutuskysyntä on ollut vahvaa ja näkymät ovat edelleen hyvät. Korkojen nousu hillitsee jossain määrin, mutta vahva työllisyystilanne tukee kulutusta. Aasian kehittyvissä maissa, kuten Kiinassa ja Intiassa, kysyntä jatkuu edelleen vahvana. Sen sijaan USA:ssa kulutuskysyntä on heikkenemässä lähinnä kohonneen polttoainehinnan ja nousseiden korkojen vuoksi. Työllisyystilanne on kuitenkin vielä hyvä, joten kulutuksen rajua pudotusta ei ole syytä odottaa USA:ssakaan.

Tapiola Trendi sijoittaa vakaisiin yhtiöihin, joiden tuottamien tuotteiden kysyntä ei riipu voimakkaasti talouskehityksestä. Siksi maltillinen talouskasvun hidastuminen ei heikennä oleellisesti yhtiöiden tulosnäkymiä.

Outi Kalpio
Osakesalkunhoitaja
Tapiola Omaisuudenhoito Oy
 



Jaa