Mistä Terveysturva-vakuutuksessa on kyse?

Asiakkaan kysymys: Kuulin, että Tapiolalla on erityinen Terveysturva-vakuutus. Mistä siinä oikein on kysymys, ja paljonko se maksaa?

Vastaus: Terveysturva on uusi vakuutus sairastumisen varalle, ja se on tarkoitettu 55-75-vuotiaille. Sillä henkilö voi varautua mahdollisiin leikkaus- ja toimenpidekustannuksiin siinä vaiheessa elämää, kun terveyspalvelujen tarve usein kasvaa merkittävästi. Terveysturva auttaa silloin, jos eteen tulee esimerkiksi leikkaushoito. Asiakas pääsee hoitoon yksityiselle sektorille ja saa leikkauksen jälkeen kuntoutusta ja apua kotiin. Tavoitteena onkin, että vakuutettu pääsisi leikkauksen jälkeen mahdollisimman nopeasti takaisin normaaliin elämänrytmiin.

Vakuutus on hyvä vaihtoehto siinäkin tapauksessa, että leikkauksia ei eteen tule. Vakuutukseen nimittäin sisältyy kolmen vuoden välein tehtävät terveystarkastukset 65-vuotiaasta 74-vuotiaaksi saakka. Terveystarkastusten myötä vakuutettu voi seurata säännöllisesti omaa terveydentilaansa senkin jälkeen, kun esimerkiksi työterveyshuolto päättyy.

Terveysturvan hintaan vaikuttavat muun muassa vakuutettavan sukupuoli ja ikä siten, että hinta määräytyy vakuutuksen ottohetken iän mukaan. Jos vakuutuksen ottaa 55-vuotias mies, hinta on noin 700 euroa vuodessa, mikä tekee noin 60 euroa kuukaudessa. Jos vakuutuksen ottaa 60-vuotiaana, hinta on hieman kalliimpi. Hinta ei vakuutuksen ottamisen jälkeen enää nouse, vaan vakuutusmaksu pysyy samalla tasolla loppuun asti. Ennen vakuutusta asiakkaalle tehdään terveysselvitys.

Terveysturva-vakuutusta voi pitää selvänä parannuksena ikääntyvien suomalaisten vakuutusturvaan. Aikaisemmin vanhemmille asiakkaille, esimerkiksi eläkeikäisille, ei ole ollut vakuutusturvaa sairastumisen varalle. Terveysturva täydentää julkista terveydenhoitojärjestelmää, sillä vakuutuksen ansiosta henkilöllä on vaihtoehtona yksityiset terveyspalvelut ja siten mahdollisuus lyhentää odotusaikaa leikkausjonossa.

Terveysturvasta on hyötyä silloinkin, kun suuria operaatioita ei tarvita. Tämä vastaa hyvin tarpeeseen, sillä asiakaskyselyjen mukaan yksi suomalaisia eniten huolestuttavista asioista ikääntymisessä on terveyden ja oman toimintakyvyn menettäminen.

Kysymykseen vastasi Henki-Tapiolan kehittämispäällikkö Pirkko Urjanheimo.


Tapiolan tiedotuspalvelut/ Tiina Riippa


Jaa