TIEDOTE
Joulu 2006
Joka vuosi Suomessa sattuu 10 000 tulipaloa. Yksi syy on taas kohta ajankohtainen, eli kynttilät syttyvät joka kodissa. Moni tulipalo on syttynyt pienestä lämpö- eli tuikkukynttilästä. Kynttiläpaloja on vuodessa 130.
Kynttilää ei pidä koskaan jättää palamaan ilman valvontaa. Juhlailtaa hotellin ravintolassa viettänyt pariskunta halusi varmistaa romanttisen paluun takaisin huoneeseen, ja sytytti 150 lämpökynttilää huoneesta lähtiessään. Takaisin he eivät ehtineet palata, vaan paikalle saapui palokunta ja myös lähihuoneet jouduttiin evakuoimaan. Onneksi huoneiden hyvä osastointi esti palon leviämisen laajemmalle.
Palovaroittimen toimivuus pitää tarkastaa ennen joulun juhlintaa. Toimintakuntoisena ja oikeaan paikkaan sijoitettuna palovaroitin onkin mitä parhain henkivakuutus. Ylivoimaisesti suurin osa tulipalojen uhreista on miehiä. Naisilla riski menehtyä tulipalossa alkaa kasvaa eläkeiässä.
Asumismuodon mukaan suhteutettuna karkean arvion mukaan kerrostalossa asuminen on paloturvallisuuden suhteen noin kaksi kertaa ja omakotitalossa noin kolme kertaa niin vaarallista kuin rivitalossa. Vapaa-ajan asunnossa riski kuolla tulipalossa on selkeästi suurempi kuin vakinaisessa asunnossa.
Oikea paikka kynttilälle
Kun kynttilöitä poltetaan kotona, pitää lapsia ja lemmikkejä valvoa. Hoitolaitoksissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa kynttilöitä on syytä polttaa vain yleisissä tiloissa, joissa henkilökuntaa on jatkuvasti paikalla.
Tapiola-ryhmästä muistutetaan, että kynttilä pitää polttaa palamattomalla alustalla tai tukevassa, palamattomassa kynttilänjalassa. Kirjahylly tai television päällystä ei ole oikea paikka. Myöskään lähelle verhoja kynttilää ei pidä sijoittaa, sillä vedon vuoksi tuli voi tarttua verhoon. Joulupukin partakin syttyy helposti palamaan.
Lämpökynttilät eli tuikut asetetaan palamaan tarpeeksi kauas toisistaan, noin 5 cm:n päähän toisistaan palamattomalle alustalle. Sijoita kynttilät niin, ettei niiden läheisyydessä, vieressä tai yläpuolella ole mitään syttyvää. Tällaisissa kynttilöissä oleva parafiini sulaa poltettaessa, joka syttyy liikaa kuumetessaan ja leimahtaa korkeaan liekkiin. Liika kuumeneminen voi johtua esimerkiksi liian lähellä palavasta toisesta tuikusta. Lämpökynttilä sammutetaan tukahduttamalla, ei puhaltamalla.
Hyvä kynttilälyhty on hyvin tuulettuva, jolloin lämpö pääsee pois lyhdystä. Kynttilälyhtyä ei saa ripustaa liian lähelle palavarakenteista kattoa. Ulkoroihut on tarkoitettu poltettavaksi vain ulkona ja palamattomalla alustalla. Parvekkeelle tai lähelle rakennuksia ulkoroihua ei ole tarkoitettu. Roihun oikea sammutustapa on tukahduttaminen, ei vesi.
Jouluvalot kuntoon
Jouluvaloja joko ulos tai sisälle hankittaessa pitää kiinnittää huomiota tuotteen laatuun. Kannattaa ostaa ainoastaan CE-merkittyjä, testattuja sähkölaitteita. Vanhojen valojen kunto pitää tarkistaa ennen käyttöä. Uusista sähkölaitteista varmistetaan, että niiden mukana on selkeät suomen- tai ruotsinkieliset käyttö- ja turvallisuusohjeet. Sähkölaitteita käytettäessä mahdolliset jatkojohdot pitää tarkastaa ennen käyttöönottoa.
Sähkölaite tulee sijoittaa oikein. Esimerkiksi ulkona ja kosteissa tiloissa saa käyttää vain sellaisia olosuhteita kestäviä laitteita. Pihalla käytettäviä sähkölaitteita varten pitää talon ulkoseinässä tai parvekkeella olla pistorasia. Joissakin jouluvaloissa on suojajännitemuuntaja, jota ei ole suojattu kosteudelta.
Turvallisia joululahjoja
Joulupukin konttiin voi hankkia monenlaisia turvallisuutta parantavia lahjoja. Sammutuspeite on mainio lahjavinkki. Sammutuspeitteellä saa kuriin pienet palot kuten keittiössä syttyneen rasvan. Sammutuspeitteen on oltava riittävän iso, jotta sammuttamisen voi tehdä turvallisesti, suositus on 120 x 180 cm. Tosin myös paksu matto ajaa saman asian.
Muita turvallisuutta lisääviä lahjoja ovat palovaroittimet, heijastimet, liukuesteet ja kävelysauvat. Keittiöön voi ostaa myös patakintaat tai ajastimella varustetun kahvinkeittimen. Isovanhemmille voisi olla iloa liukumattomasta kumimatosta suihkuhuoneen lattialla.
Tiedotuspalvelut/Reijo Härkönen