24.3.2010
LEHDISTÖTIEDOTE Tapiola-ryhmän yhtiöiden tilintarkastetut vuoden 2010 tulokset löytyvät yhtiöiden vuosikertomuksista. Yhtiöiden vuosikertomukset pitävät sisällään hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.
Tapiola-ryhmän yhtiöiden tilintarkastamattomat tulokset julkaistiin lehdistötiedotteella 16.2.2011.
Tilinpäätöksen ennakkotietojen julkistamisen yhteydessä julkaistiin myös Vahinko-, Henki- ja Eläke-Tapiolan sijoituskatsaukset vuodesta 2010.
Tapiola-ryhmän vuosiraportti ilmestynyt
Myös Tapiola-ryhmän vuosiraportti 2010 – Vastuu tavaksi on julkaistu. Vuosiraportti on ensi kertaa yhdistetty vuosikertomus ja yhteiskuntavastuuraportti. Raportissa käsitellään vuoden 2010 keskeisiä tapahtumia ja tuloksia sekä liiketoiminnan kehittymistä ja strategian toteuttamista.
Raportin kattoteemana on vastuullisuus ja raportin rakenne pohjautuu vastuullisuuslupausten neljään osa-alueeseen: vastuu asiakkaista, vastuu henkilöstöstä, vastuu ympäristöstä ja vastuu yhteiskunnalle.
Englanninkieliset käännökset valmistuvat huhti-toukokuussa
Yhtiöiden vuosikertomuksista englanniksi käännetään Vahinko-, Henki- ja Eläke-Tapiolan sekä Pankin kertomukset. Nämä julkaistaan niiden valmistuessa huhti-toukokuussa Tapiola.fi:n englanninkielisillä sivuilla.
Vahinko-, Henki- ja Eläke-Tapiolasta on tässä vaiheessa julkaistu tilinpäätösosioiden englanninkieliset ja ruotsinkieliset käännökset Tapiola.fi:n englanninkielisillä ja ruotsinkielisillä sivuilla. Henki-Tapiolan osalta käännös pitää sisällään ainoastaan emoyhtiön luvut.
Englanninkielinen versio Tapiola-ryhmän vuosiraportista valmistunee toukokuussa. Se julkaistaan valmistuessaan Tapiola.fi:n englanninkielisillä sivuilla.
Sijoituskatsausten englanniksi käännetyt versiot julkaistaan niiden valmistuessa huhtikuussa Tapiola.fi:n englanninkielisillä sivuilla.
Lisätiedot
Linkit Tapiolan vuoden 2010 vuosiraporttiin, yhtiöiden vuosikertomuksiin ja sijoituskatsauksiin löytyvät osoitteesta www.tapiola.fi/tulos.
16.2.2011 julkaistu lehdistötiedote: Ennakkotietoja vuoden 2010 tilinpäätöksestä
Englanninkielinen aineisto löytyy valmistuessaan täältä.
Ruotsinkielinen aineisto löytyy täältä.
Suvi Vesterinen
Viestintäpäällikkö
Tiedotuspalvelut
Tapiola-ryhmä
puh. (09) 453 3730
sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@tapiola.fi