20.8.2007
LEHDISTÖTIEDOTE
Tapiolan rahastojen sääntöihin on tehty muutoksia. Suurin muutos tapahtuu rahastojen nimissä, joista useat vaihtuvat. Uudet säännöt astuivat voimaan maanantaina 20.8.2007. Rahastojen sijoituspolitiikkaan tulee vain pieniä muutoksia. Uudet säännöt eivät edellytä rahasto-osuudenomistajilta toimenpiteitä, eivätkä vaikuta rahastojen arvoihin. Rahoitustarkastus hyväksyi säännöt 21.6.2007.
Rahastojen nimiä muutettiin, jotta ne kuvaisivat paremmin rahastojen rakennetta ja sijoituskohteita. ”Meille on tärkeää, että tuotteemme ovat asiakkaille ymmärrettäviä ja helppoja”, perustelee Tapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Tom Liljeström.
Tavoitteena on lisäksi selkeyttää tuotevalikoiman rakennetta, kun yhtiö kasvattaa lähivuosina valikoimaansa. Esimerkiksi Maailma-yhdistelmärahastot tulevat muodostamaan uuden tuoteperheen. Rahaston nimen perässä oleva luku kertoo osakesijoitusten prosentuaalisen määrän normaalissa markkinatilanteessa.
Rahasto- ja varainhoitopalveluita tarjoaa Tapiola Varainhoito Oy
Tapiola-ryhmän rahasto- ja varainhoitopalveluja on elokuusta lähtien tarjonnut yksi yhtiö, Tapiola Varainhoito Oy. Liljeströmin mukaan uusi yhtiö hakee voimakasta kasvua ja kehittää palvelujaan asiakkaiden toivomalla tavalla. ”Viiden vuoden kuluttua Tapiolan varainhoitoyhtiö aikoo olla maamme viiden suurimman rahastoyhtiön joukossa ja rahastoja on 30 nykyisen 20 sijasta.”
Nimenmuutokset vaikuttavat lisäksi Henki-Tapiola asiakkaisiin. Yhtiö tarjoaa Tapiola Varainhoito Oy:n osake-, korko– ja yhdistelmärahastoja vapaaehtoisten eläke- ja sijoitusvakuutusten sijoituskohteiksi.
Lisätietoja Tapiola Varainhoito Oy:n rahastojen säännöistä ja hinnastoista osoitteessa www.tapiola.fi/rahastot.
| Nykyinen nimi |
|
|
Uusi nimi |
| Rahamarkkina |
|
|
Lyhytkorko |
| Korko |
|
|
Pitkäkorko |
| Yrityslaina |
|
|
Yrityskorko |
| Riskikorko |
|
|
High Yield |
| Tasapaino |
|
|
Maailma 50 |
| Maailma |
|
|
Maailma 80 |
| Instituutio |
|
|
Eurooppa |
|
|
|
|
Tiedotuspalvelut/Rami Saarela