LEHDISTÖTIEDOTE
13.5.2008
Tapiola-ryhmä raportoi yhteiskuntavastuustaan viidennen kerran. Vuoden 2007 yhteiskuntavastuuraportin teema on ”Vastuu tavaksi”. Teemalla viitataan siihen, että yhteiskuntavastuu on osa Tapiola-ryhmän strategista suunnittelua ja toiminnan tavoitteita.
Tapiolan yhteiskuntavastuun pohjana ovat yhtiöryhmän yhteiset arvot: asiakkaiden etu, eettinen toiminta, yhdessä menestyminen ja yrittäjähenkisyys. Keskinäisyys yhtiömuotona asettaa Tapiolalle erityisiä avoimuuden ja vastuullisuuden vaatimuksia, koska asiakkaat ovat myös omistajia. Ulkopuolisten tutkimusten mukaan eri sidosryhmät myös pitävät Tapiolaa yhtenä vastuullisuuden edelläkävijöistä Suomessa.
”Tapiolassa on päätetty ottaa vastuullisuuden näkökulmat mukaan strategiaan, toiminnan suunnitteluun ja esimerkiksi johdon tulospalkkaelementiksi. Näin saamme vastuun vakiinnutettua tavaksi toimia ja voimme myös omalta osaltamme lisätä vastuullisuuden asemaa yhteiskunnassa”, sanoo pääjohtaja Asmo Kalpala katsauksessaan.
Tapiola raportoi taloudellisen vaikutuksensa sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Sosiaalinen vastuu kattaa paitsi vastuun asiakkaista ja henkilöstöstä, myös vastuun yhteiskunnalle, johon Tapiolan kaltainen yritys on monin säikein yhteydessä. Vastuu ympäristöstä käsitellään asiakaspalvelun, omistuskiinteistöjen ja toimistotyön näkökulmasta. Ympäristövastuussa koetaan olevan eniten kehitettävää, sillä yhtiöryhmän vaikutus ympäristöön on verraten vähäinen. Ilmastonmuutoksesta aiheutuvien ongelmien torjuminen vaatii kuitenkin tarttumaan asiaan uudella tavalla.
Tapiolan yhteiskuntavastuuraportti on laajuudeltaan huipputasoa
Yhteiskuntavastuuasioita raportoidaan eri yhteyksissä. Keskeiset taloudelliseen menestykseen liittyvät vastuuasiat esitetään jo osana verkkovuosikertomusta (www.tapiola.fi/vuosikertomus). Raporttia täydentävä uusi sivusto on avattu osoitteessa www.tapiola.fi/yhteiskuntavastuu. Sieltä löytyy myös uusi raportti pdf-muodossa. Painettu versio suomeksi ja englanniksi ilmestyy toukokuussa. Lisäksi raportista ilmestyy tiivistelmä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Raportti on laadittu kansainvälisen raportointistandardin Global Reporting Initiativen (GRI) mukaan. Raportti on Suomessa ensimmäisenä yltänyt laajuudeltaan tasolle A+. Tasolla viitataan raportoinnin täydellisyyteen; raportissa on otettu kantaa kaikkiin raportointijärjestelmän edellyttämiin asioihin. Tapiola raportoi myös tärkeimpien sidosryhmien olennaisina pitämiä kysymyksiä. GRI-indeksit on merkitty tekstiin analyytikoita varten. PricewaterhouseCoopers Oy on Tapiolan pyynnöstä antanut raportista riippumattoman varmennuslausunnon.
Keskinäisyys ja vastuullisuus kulkevat käsi kädessä
Vuosi 2007 oli keskinäisyyden merkkivuosi, kun Tapiolan vanhimman edeltäjän perustamisesta tuli kuluneeksi 150 vuotta. Keskinäisyyden erityispiirteet ovat yhä vieraita suomalaisille päätöksentekijöille, vaikka keskinäisyys on maailmalla ja Euroopassa varsin merkittävä tekijä. Euroopan unionissa toimivasta yli 7 000 vakuutusyhtiöstä noin 70 prosenttia kuuluu keskinäisiin ja osuustoiminnallisiin vakuutusyhtiöihin.
Keskinäisen ja osuustoiminnallisen vakuutussektorin ensivakuutuksen bruttomaksutulon osuus Euroopan kokonaismarkkinoista oli vuonna 2004 mittaustavasta riippuen noin 20–30 prosenttia. Osuus oli miltei yhtä suuri kuin Euroopan suurimman kansallisen vakuutusmarkkinan, Ison-Britannian, osuus.
Tapiola aikoo jatkossakin panostaa keskinäisyyden tutkimukseen perustuvan tiedon levittämiseen sekä kotimaassa että kansainvälisessä yhteistyössä. Tapiolassa on pitkään keskitetty aikaa ja voimia kansainväliseen edunvalvontaan ja yhteistyöhön, jotta modernin keskinäisyyden tarjoamat mahdollisuudet saadaan yhteiskunnan ja omistaja-asiakkaiden käyttöön. Pääjohtaja Asmo Kalpala on keskinäisten vakuutusyhtiöiden eurooppalaisen edunvalvontajärjestön AMICE:n presidentti.
Lisätietoja:
Arja Suomi
yhteiskuntavastuukoordinaattori, Tapiola-ryhmä
puh. (09) 4531.
sähköpostiosoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@tapiola.fi
Tiedotuspalvelut/ Tiina Riippa