LEHDISTÖTIEDOTE
11.11.2008
Tapiola tuo markkinoille uuden, laajan palvelukokonaisuuden, joka vastaa erityisesti yli 55-vuotiaiden, eli eläkeikää lähestyvien tai työelämästä jo poistuneiden, elämäntilanteita. Palvelukokonaisuuteen kuuluu muun muassa täysin uudenlainen Terveysturva-vakuutus. Myös matkustaja- ja tapaturmavakuutuksien ikärajoja korotetaan sopimaan paremmin ikääntyvien tarpeisiin. Tänä vuonna koko maassa yli 70 000 ihmistä täyttää 63 vuotta, joka on vanhuuseläkkeen alin ikäraja.
"Väestön ikärakenne muuttuu, ja reilun kymmenen vuoden päästä yli 2 miljoonaa suomalaista on yli 55-vuotiaita. Huomasimme, että tuolle ikäryhmälle tarjottavissa palveluissa oli aukkoja, ja halusimme paikata ne vastaamaan asiakkaidemme elämäntilanteita. Asiakaskyselyjen mukaan suomalaisia huolestuttaa ikääntymisessä eniten terveyden ja oman toimintakyvyn menettäminen. Uusien palvelujen avulla ikääntyvien vakuutusturva ja mahdollisuus vaikuttaa ja varautua aktiivisiin eläkevuosiin paranee selvästi”, palvelukokonaisuuden kehitysprojektia johtanut osastopäällikkö Niina Metsämäki Henki-Tapiolasta sanoo.
Tapiola on tuonut markkinoille aivan uudenlaisen Terveysturva-vakuutuksen, jolla yli 55-vuotias voi varautua mahdollisiin leikkaus- ja toimenpidekustannuksiin. Vakuutus on tarkoitettu 55-75-vuotiaille, ja se takaa ottajalleen säännölliset terveystarkastukset 65-74-vuotiaana. Näin vakuutettu voi seurata omaa terveydentilaansa senkin jälkeen, kun esimerkiksi työterveyshuolto eläkkeelle siirtymisen jälkeen päättyy.
"Parannus on merkittävä, sillä aikaisemmin vanhemmille asiakkaille ei ole ollut Suomessa vakuutusturvaa sairastumisen varalle. Terveystarkastusten ja terveydentilan seurannan ansiosta Terveysturvasta on hyötyä silloinkin, kun suuria operaatioita ei tarvita", Metsämäki sanoo.
Matkustajavakuutuksen ja tapaturmavakuutuksen ikärajat nousevat
Olemassa olevista vakuutuksista jatkuvan matkustajavakuutuksen ja tapaturmavakuutuksen ikärajoja nostetaan. Tapiola nostaa vuoden 2009 alusta matkustajavakuutuksen myöntöiän 69 ikävuoteen aiemman 67 vuoden sijasta. Lisäetua tulee vakuutusten keskittämisestä: Matkustajavakuutus on voimassa 85-vuotiaaksi, jos asiakkaalla on myös koti- tai maatilavakuutus Tapiolassa.
Tapaturmavakuutus uudistuu ensi vuoden alusta siten, että aiempi seniorivakuutus poistuu myynnistä ja sen sijaan kaikille asiakkaille on olemassa yksi ja sama täysajan yksityistapaturmavakuutus. Se on voimassa 80-vuotiaaksi saakka, ja myöntöikä yltää 75 ikävuoteen saakka.
"Matkustajavakuutuksia vertaillaan usein pelkän myöntöiän perusteella, vaikka merkittävämpää on vakuutusten voimassaolo. Eläkkeellä ihmiset matkustavat paljon, joten ikärajojen muutos parantaa vakuutusturvaa huomattavasti. Tapaturmavakuutuksen uudistus puolestaan tasavertaistaa tapaturmavakuuttamista, kun jatkossa kaikille asiakkaille sopii sama vakuutus. Naisten ja miesten välinen hintaero on olemassa, kuten ennenkin, mutta ikä ei vaikuta tapaturmavakuutuksen hintaan", Metsämäki sanoo.
Talouden suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen eläkkeelle siirtymistä
Tapiola on kehittänyt yli 55-vuotiaille suunnattuja palveluja parin vuoden ajan. Hanke lähti liikkeelle asiakkailta saatujen palautteiden ja toiveiden perusteella. Nyt markkinoille tulevilla uusilla palveluilla Tapiola haluaa vastata yhteiskunnan ikä- ja palvelurakenteen muutokseen ja palvella eläkeiän kynnyksellä olevia tai eläkkeelle jo siirtyneitä asiakkaita entistä paremmin. Uusi palvelukokonaisuus parantaa yli 55-vuotiaiden vakuutusturvaa ja tuo uusia palveluja raha-asioiden suunnitteluun.
”Talouden suunnittelu on tärkeää aloittaa hyvissä ajoin ennen eläkkeelle siirtymistä, ja siinä kannattaa ennakoida elämiseen menevien kustannusten lisäksi tulevat mahdolliset terveydenhoitokulut. Taloutta kannattaa suunnitella pitkällä tähtäimellä, 20-30 vuoden päähän. Osana pitkäjänteistä suunnittelua asiakkaan kannattaa pohtia myös sitä, minkä osan varallisuudestaan haluaa käyttää itse ja millaisen osan jättää jälkipolville”, Niina Metsämäki sanoo.
Tapiola on tuonut jo lokakuussa markkinoille uuden Käyttövaralainan, joka sopii eläkevuosien talouden suunnittelun välineeksi. Lainan vakuudeksi käy asiakkaan oma asunto silloin, kun se on lähes tai täysin velaton. Näin asuntoon sidottua varallisuutta voi saada käyttöönsä esimerkiksi terveys- tai hoivapalvelujen hankkimiseen.
Uusi tuote talouden suunnitteluun on myös Tapiolan, VVO:n ja Cecilia Hoiva Oy:n yhteiseen hyvinvointiasumisen hankkeeseen liittyvä Hoivaturva-säästöhenkivakuutus, jonka avulla asiakas voi säästää tulevia mahdollisia palvelutarpeita varten. Tilastojen mukaan yksityishenkilöjen hoivapalvelujen tarve kasvaa jyrkästi 75 ikävuoden jälkeen.
Tänä vuonna yli 70 000 suomalaista on tullut tai tulee 63 vuoden ikään, joka on vanhuuseläkkeen alaikäraja. Asiakaskyselyt osoittavat, että eläkkeelle siirtymisessä ihmisiä mietityttävät eniten oma terveys ja toimintakyvyn säilyminen sekä taloudellinen toimeentulo.
Lisätietoja:
Niina Metsämäki
osastopäällikkö, Henki-Tapiola
etunimi.sukunimi@tapiola.fi
Tiedotuspalvelut/Tiina Riippa