Tapiola tuo markkinoille uudet eläinvakuutukset ruotsalaisen eläinvakuutusyhtiön Agrian kanssa

LEHDISTÖTIEDOTE 28.8.2008

Suomen suurin eläinvakuuttaja Tapiola tuo markkinoille täysin uudet eläinvakuutukset yhteistyössä johtavan ruotsalaisen eläinvakuutusyhtiön Agrian kanssa. Tämän lisäksi Tapiola, Agria ja Suomen Kennelliitto ovat tehneet laajan yhteistyösopimuksen, ja ne perustavat yhdessä koira-alaa tukevan rahaston. Laajamittaiset yhteistyösopimukset tulevat voimaan 1.1.2009 lähtien.

Eläinvakuutus on yksi nopeimmin kasvavista vahinkovakuutuksen lajeista. Tämä näkyy erityisesti Tapiolassa, sillä esimerkiksi koira- ja hevosvakuutusten maksutulo on kasvanut vuosittain noin 30 prosenttia. Eläinvakuutusten nopeaa kasvuun vaikuttaa eläinten määrän kasvu sekä se, että eläimistä pidetään entistä parempaa huolta ja niiden hoidosta ollaan valmiita maksamaan. Kun eläimestä on tullut harrastus- tai kilpakumppani, jonka kanssa harrastetaan aiempaa enemmän, myös vakuutustarpeet muuttuvat.  ”Uudet vakuutukset vastaavat paremmin nykytilannetta, jossa esimerkiksi koira on perheenjäsen, harrastus- tai jopa kilpakumppani”, Tapiolan yhteysjohtaja Pia Blom-Johansson kertoo.

Suomessa seurataan Ruotsin eläinvakuuttamisen trendejä

Tapiola ja ruotsalainen eläinvakuutusyhtiö Agria ovat solmineet laajamittaisen yhteistyösopimuksen, joka tulee voimaan 1.1.2009 alkaen. Sopimuksen tavoitteena on pitkäjänteinen yhteistyö, joka kasvattaa molempien osapuolten asiakaskantaa ja pysyvyyttä. Lisäksi kumpikin yhtiö hakee uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Käytännössä yhteistyö tulee näkymään siten, että Tapiola tuo ruotsissa käytössä olevat eläinvakuutustuotteet Suomen markkinoille Tapiola-Agria –tuotemerkillä. Tapiola on jo aiemmin tehnyt pitkään yhteistyötä Agrian kanssa. Agria on osa ruotsalaista asiakkaiden omistamaa finanssiyhtiö Länsförsäkringaria, jolla on Ruotsissa noin 30 prosentin markkinaosuus vahinkovakuutusmarkkinoista.

Blom-Johanssonin mukaan eläinten vakuuttamisessa ollaan vielä huomattavasti muita maita jäljessä. Suomessa arvioidaan olevan noin 600 000 koiraa, joista 25 prosenttia on vakuutettu. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 80 prosenttia. Suomen noin 70 000:sta hevosesta on vakuutettu puolestaan 35 prosenttia, kun Ruotsissa hevosista on vakuutettu noin 80 prosenttia. ”On ollut selvästi havaittavissa, että Ruotsin eläinvakuuttamisen trendit ovat muutamien vuosien viiveellä rantautuneet myös Suomeen. Yhteistyön avulla saamme Ruotsissa jo valmiiksi testatut vakuutukset Suomen markkinoille”. 

Uudet eläinvakuutukset kuuluvat Tapiolan uuteen etuohjelmaan, jossa huomioidaan asiakkaan finanssi- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuus. Kun asiakas keskittää asiointiaan Tapiolaan, hänelle on parhaimmillaan luvassa 17 prosentin alennus vakuutusmaksuista. Omistaja-asiakkaat saavat etuja mm. vakuutusmaksuista, pankin palvelumaksuista ja rahastomerkintöjen palkkioista.

Tapiola ja Agria solmivat laajan yhteistyösopimuksen Kennelliiton kanssa

Tapiola ja Agria ovat sopineet myös laajan yhteistyösopimuksen Suomen Kennelliiton kanssa 1.1.2009 alkaen. Tämän seurauksena Tapiola-Agria on Kennelliiton pääyhteistyökumppani. Käytännössä sopimus näkyy siten, että Tapiola-Agria palkitsee yhdessä Suomen Kennelliiton kanssa vuoden sankarikoirat. Suomen Kennelliitto myöntää vuosittain sankarikoiran arvon, kun koira on toiminnallaan merkittävästi vaikuttanut siihen, että ihmishenki on pelastunut. Lisäksi Tapiola-Agria näkyy vahvasti vuosittaisissa Voittaja-koiranäyttelyissä, joissa Tapiola-Agria palkitsee mm. Vuoden kasvattajan, Vuoden Näyttelykoiran sekä Vuoden Veteraanin.

Uutta yhteistyösopimuksessa on se, että Tapiola, Agria ja Kennelliitto perustavat yhdessä rahaston, joka jakaa vuosittain stipendejä koira-alaa tukevia stipendejä. Niitä voidaan myöntää hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin harrastamisesta alan tutkimukseen saakka. ”Stipendien tarkoituksena on edistää koirien turvaa, panostaa koira-alan tutkimuksiin ja tuoda esille koirien hyödyllisyyttä yhteiskunnassa.”

Lisätiedot:
Yhteysjohtaja
Pia Blom-Johansson
(09) 4538 303

Tiina Niemi / Tiedotuspalvelut



Jaa