Tapiola räätälöi varainhoitopalvelua nyt yrittäjäasiakkaille

LEHDISTÖTIEDOTE
10.3.2010

Tapiolan private banking -palvelu täyttää huhtikuussa vuoden. Ensimmäisen vuoden aikana Tapiolaan on tullut noin 500 täyden valtakirjavarainhoidon asiakasta. Hoidossa olevien varojen arvo on tällä hetkellä noin 0,5 miljardia euroa, johon sisältyy yritysten kassanhallinta. Maaliskuussa Tapiola laajentaa varainhoitopalvelun keskittäville yrittäjäasiakkaille. Tapiola Private on tarkoitettu asiakkaille, joilla on sijoitettavaa varallisuutta yli 100 000 euroa.

Yrittäjät ovat olleet private banking -palvelun tärkeä kohderyhmä alusta saakka, ja varakkaat yrittäjät olivat metsänomistajien ja eläkeläisten ohella mukana kehittämässä palvelua. Tapiola on yrittäjien vakuuttajana vahva toimija, ja tähän mennessä tehdyistä Tapiola Private -sopimuksista 70 prosenttia on tavalla tai toisella yrittäjävetoisia. Muista finanssitaloista poiketen Tapiola pystyy tarjoamaan varainhoidon lisäksi yrittäjille koko palvelukokonaisuuden lakisääteisistä ja vapaaehtoisista liiketoiminnan vakuutuksista, vahinkovakuutuksista, lakisääteisestä ja vapaaehtoisesta eläketurvasta sekä henkilöstöratkaisuista lähtien. Palvelujen keskittäminen saman katon alle tuo yrittäjälle lisäetua. Se tekee omistajayrittäjän varainhoitopalvelusta erittäin kilpailukykyisen.

”Tapiola-ryhmälle on olennaista, että tuomme pitkäjänteisen sijoitusosaamisemme palvelussa aiempaa paremmin asiakkaidemme ulottuville. Sijoitusosaamisen lisäksi tarjoamme asiakkaiden käyttöön kaikki muutkin yhtiöryhmän palvelut, kuten vakuutus- ja rahoitusratkaisut”, Tapiola Varainhoidon toimitusjohtaja Tom Liljeström sanoo.

Palvelu on kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa

Tapiola käynnisti private banking -toiminnan huhtikuussa 2009. Käytännössä Tapiola Private tarkoittaa varakkaiden yksityisasiakkaiden varallisuudenhoitoa erilaisia sijoitusinstrumentteja käyttäen. Tapiola rakensi palveluaan asiakkaita kuunnellen. Yhtiö tutki perusteellisesti varallisuudenhoidon kansainvälisiä käytäntöjä, verkkokeskusteluja ja lehtikirjoituksia. Lisäksi aiheesta tehtiin kaksi omaa selvitystä.

Koska palvelu on rakennettu yhteistyössä asiakkaiden kanssa, sen asiakaslupaukset poikkeavat alan perinteistä. Esimerkiksi valtakirjavarainhoidossa asiakkailta ei peritä lainkaan varainhoidon palkkioita, ellei asetettuja tavoitteita saavuteta. Lisäksi hinnoittelu on yksinkertaistettu asiakkaille kiinteiksi kuukausiveloituksiksi.

Tapiola Privatea halutaan myös jatkokehittää yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakkailta kerätään palveluun liittyviä kokemuksia ja palautetta keväällä tehtävällä asiakaskyselyllä. Jo nyt tiedetään, että asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä perusteelliseen ja selkokieliseen raportointiin sekä hinnoitteluun, jota on pidetty selkeänä ja ymmärrettävänä. Liljeströmin mukaan nämä kuuluvat niihin asioihin, joihin asiakkaat varahoitajien palveluissa usein ovat tyytymättömiä ja joihin yleensä kaivataan vaihtoehtoa.

Asiakas maksaa palkkion vain onnistuneesta varainhoidosta

Tapiola Privaten taustaksi tehdyissä selvityksissä kiteytyi kymmenen asiaa, joihin asiakkaat toivoivat parannuksia: Varainhoitajan vastuu, viestinnän ja raportoinnin selkokielisyys, myynnin palkkiorakenteet, varainhoitajien puitteiden turha loistokkuus, hinnoittelun läpinäkyvyys, asiakasosaaminen, turhat lisäpalvelut, yhteydenpidon puute, oma näkemys sijoittamiseen ja asiakkaiden kuuntelu palvelujen kehittämisessä.

Yksi palvelun erottelevista tekijöistä on, ettei asiakas maksa varainhoidon palkkiota, mikäli Tapiola ei ole kyennyt tuottamaan lisäarvoa sijoitukselle. Käytännössä asiakas maksaa palkkion vain tuottavasta varainhoidosta. Jos asiakkaan salkun arvo laskee, palkkio puolittuu. Mikäli sijoitukset taas häviävät vertailuindeksille, palkkio puolittuu myös tässä tapauksessa. Ja jos molemmat toteutuvat, varainhoidosta ei peritä palkkiota lainkaan.

”Meidän uutuutemme koko kilpailijakentässä on se, että asiakas maksaa Tapiolalle täyden palkkion varainhoidosta vain silloin, jos sijoitukset ylittävät vertailuindeksin ja tuottavat voittoa”, Liljeström sanoo.

Palvelun läpinäkyvyyden lisäämiseksi Tapiola Varainhoidossa on laskettu ja julkaistu ns. TKA-luvut omassa hoidossa olevista osakerahastoista. TKA-luku kertoo rahaston kokonaiskulut eli kaikki rahastopääomasta veloitettavat kulut, mukaan lukien hallinnointipalkkio ja kaupankäyntikulut, prosenttilukuna keskimääräisestä pääomasta tarkasteltuna. TKA-luku ei sisällä rahaston maksettavaksi koituvien lähdeverojen kustannuksia.

Lisätiedot:

Tom Liljeström
toimitusjohtaja, Tapiola Varainhoito Oy
09-453 2102
etunimi.sukunimi@tapiola.fi

www.tapiola.fi/private

Tapiolan tiedotuspalvelut/ Tiina Riippa


Jaa