Tapiola Pankki tutki: Toimivat verkkopalvelut tärkein tekijä pankin valinnassa

LEHDISTÖTIEDOTE
11.6.2010

Toimivat verkkopalvelut on ylivoimaisesti tärkein suomalaisten pankinvalintaan vaikuttava tekijä. Suomalaisista 57 prosenttia ilmoittaa sen erittäin tärkeäksi ja 31 prosenttia melko tärkeäksi tekijäksi, jos he nyt olisivat vaihtamassa pääasiallista pankkiaan. Toiseksi tärkein syy pankin vaihtoon ovat aiempaa edullisemmat pankkipalvelut. Yhteensä 82 prosenttia suomalaisista pitää niitä erittäin tai melko tärkeänä tekijänä. Tulokset ilmenevät Tapiola Pankin Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Tapiola Pankki kysyi suomalaisilta, mitkä tekijät vaikuttaisivat eniten, jos vastaaja olisi nyt vaihtamassa pääasiallista pankkiaan. Verkkopalvelujen nousua listan kärkeen selittää se, että valtaosa suomalaista on tottunut hoitamaan lähes kaikki pankkiasiansa verkkopankissa.

”Vielä vähän aikaa sitten asuntolainan ehdot ja marginaali olivat kärjessä, kun korko- ja marginaalikilpailu olivat kovimmillaan. Nyt aika on toinen, ja verkkopalvelut ovat menneet tärkeydessä ohi. Verkkoasioinnin kehittäminen on todella tärkeää”, Tapiola Pankin varatoimitusjohtaja Marja Pajulahti sanoo.

Verkkopalvelun ja palvelumaksujen jälkeen pankinvaihtoon vaikuttavat eniten omaan taloustilanteeseen sopiva palvelukokonaisuus sekä hyvät asuntolainan ehdot tai edullisimmat lainanhoitokulut.

”Pankkipalveluja kannattaa vertailla ja ajatella kokonaisuutena, ei vain palvelumaksujen mukaan. Esimerkiksi palkkatilin korolla ja maksutavalla saattaa olla huima merkitys. Tapiola Pankki maksaa käyttötilille markkinoiden parasta korkoa, joka lasketaan päiväsaldolle. Olemme laskeneet, että Tapiola Pankin perustamisesta, vuodesta 2004 lähtien, keskivertoasiakkaamme on saanut kilpailijoihin verrattuna 283 euroa enemmän korkoa käyttötililtämme”, Pajulahti laskee.

Kyselyssä palkkatilin korkoa pitivät tärkeimpinä kaikkein nuorimmat, alle 24-vuotiaat, ja vanhimmat, yli 50-vuotiaat vastaajat. Palkkatilin korko on pankin valinnassa naisille tärkeämpi tekijä kuin miehille.

Kilpailuttamisessa huomioon muutakin kuin asuntolainan marginaali

Runsaat puolet vastaajista ei pidä pankin vaihtamista vaikeana, mutta silti kolme neljästä on ollut nykyisen pankkinsa asiakkaana yli 10 vuotta. Vastaajista kahdeksan prosenttia on päättänyt vaihtaa tai jo vaihtanut pankkia. Kuusi prosenttia vastaajista harkitsee pankin vaihtoa ja noin viidennes harkitsisi, jos saisi paremman tarjouksen.

Vain noin joka kymmenes vastaaja on vaihtanut nykyistä pääasiallista pankkiaan viimeisen 2-3 vuoden aikana.

Suomalaiset ovat oppineet kilpailuttamaan pankkeja asuntolainojen perusteella. Marja Pajulahti muistuttaa, että lainatarjouksen lisäksi kannattaa tarkastella palvelutarvetta laajemmin. Vakuutus- ja pankkiasioinnin keskittäminen yhteen ja samaan taloon tuo jopa satojen eurojen asiakasedut vuodessa esimerkiksi perheelle, jolla on talo, kesäasunto, ehkä kaksi autoa ja lapsia sekä omaisuuden ja henkilöturvan vakuutukset koko perheelle.

”Oman talouden kokonaisuus ratkaisee tässäkin. Asuntolainan marginaalien vertailu on melko yksinkertaista. Toiset palvelut onkin sitten saatettu rakentaa siten, että kuluttajan on vaikea vertailla sisältöä ja hintaa. Yksi esimerkki on korkokatto. Emme ole suositelleet sitä asiakkaillemme missään vaiheessa, vaan olemme korostaneet varautumista korkojen nousuun säästämällä.”

Keskittämisedut ja palvelukokonaisuus naisille tärkeämpiä kuin miehille

Naiset painottivat asteikolla 1-5 pankin vaihtamiseen vaikuttavien tekijöiden tärkeysjärjestyksessä muun muassa keskittämisetujen saamista pankki- ja vakuutusmaksuihin, omaan taloustilanteeseen sopivaa palvelukokonaisuutta ja elämäntilanteen muutoksen sekä palvelutarpeen vaikutusta. Miehet arvioivat samojen tekijöiden tärkeyden alhaisemmaksi kuin naiset.

Asuntolainan ehdot olivat muita ikäryhmiä tärkeämpi tekijä erityisesti 25-49-vuotiaille vastaajille ja eritoten lapsiperheellisille. Ammattiryhmistä asuntolainan ehtoja painottivat eniten työntekijät, mutta bruttotulojen mukaan luokiteltuna myös 50 001-80 000 euroa vuodessa tienaavat korostivat lainakulujen tärkeyttä.

Aiempaa paremmin tuottavat säästö- ja sijoitustuotteet puolestaan lisäsivät merkitystään 50-79-vuotiaiden vastaajien ryhmässä samoin kuin yli 80 000 euroa vuodessa ansaitsevien joukossa.

Yleisesti ottaen samat tekijät, joiden perusteella vastaajat vaihtaisivat pääasiallista pankkiaan, ovat olleet perusteita myös nykyisen pankin valinnalle.

Tapiola Pankin Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi 1011 suomalaista, jotka ovat iältään 15-79-vuotiaita. Kysely toteutettiin 17.-21.5.2010 Taloustutkimuksen internet-paneelissa. Kyselyn virhemarginaali on +/- 2,67%.

Lisätietoja:

Marja Pajulahti, varatoimitusjohtaja
Tapiola Pankki
040-8428665
etunimi.sukunimi@tapiola.fi

Tapiolan tiedotuspalvelut/ Tiina Riippa


Jaa