Tapiola Pankin uusi Sijoitustalletus Metsä hakee tuottoa metsäyhtiöistä

LEHDISTÖTIEDOTE
5.10.2010

Tapiola Pankki tuo 5.10.2010 myyntiin uuden takuukorkoisen sijoitustalletuksen. Sijoitustalletus Metsä 2/2010 on kaksivuotinen määräaikaistalletus, jossa on 0,20 prosentin vuotuisen takuukoron lisäksi mahdollisuus 9-11 prosentin lisäkorkoon koko talletusajalta. Lisätuoton maksu riippuu osakekoriin valittujen metsäyhtiöiden osakekurssien kehityksestä. Tavoitteena on tarjota tallettajille mahdollisuus hyötyä metsäyhtiöiden mahdollisesta menestyksestä loppukesän myrskytuhojen jälkeen. Sijoitustalletus kuuluu talletussuojan piiriin.

Sijoitustalletus Metsä vastaa omalta osaltaan ajankohtaiseen tilanteeseen. ”Metsä on meitä suomalaisia aina lähellä, mutta olemme yhtiöryhmänä myös metsänomistajien kumppaneita. Metsänomistajat ovat saattaneet saada myrskytuhojen seurauksena tuloja joko puun myynnistä tai vakuutuskorvauksina. Halusimme tuoda markkinoille turvallisen tuotteen, joka antaa mahdollisuuden hyötyä metsäyhtiöiden mahdollisesta arvonnoususta”, kertoo Tapiola Pankin palvelupäällikkö Satu Norhomaa.

Sijoitustalletus Metsän kohteeksi on valittu neljä metsäyhtiötä: UPM, Stora Enso, Svenska Cellulosa ja International Paper. Yritykset on valittu Tapiola-ryhmän asiantuntijoiden analyysin perusteella. Vaikka Sijoitustalletus Metsän kohteena on varsin kapea sektori, metsäteollisuus, neljän yhtiön mukaan ottamisella sijoitustalletukselle saadaan hyvät talletusehdot ja mahdollisuus jopa 11 prosentin lisäkorkoon koko talletusajalta.

Tapiola Pankin edellinen Sijoitustalletus Suomi oli myynnissä keväällä. Sen kohteina oli kolme suomalaista suuryritystä. Nyt kohteena on yksittäinen metsätoimiala.

”Sijoitustalletus Metsä on räätälöity nimenomaan asiakkaidemme toiveiden perusteella. Tarjoamme monipuolisia, yksinkertaisia ja eri pituisia säästämis- ja sijoitusvaihtoehtoja. Sijoitustalletus on hyvä esimerkki siitä, että pystymme reagoimaan nopeasti asiakkaidemme toiveisiin ja tarpeisiin”, Norhomaa sanoo.

Turvallinen tapa päästä hyötymään osakekurssien kehityksestä

Sijoitustalletus Metsä kuuluu Suomen talletussuojan piiriin, sillä Tapiola Pankki kuuluu suomalaiseen talletussuojarahastoon. Talletussuojarahasto turvaa tallettajien saatavat 50 000 euroon saakka, jos pankki joutuisi maksukyvyttömyystilanteeseen. Yksityiset henkilöt, yritykset yhtiömuodosta ja koosta riippumatta sekä yhdistykset ja jakamattomat kuolinpesät ovat talletussuojan piirissä. Muun muassa toiminimi saa itsenäisen talletussuojan.

”Sijoitustalletus on turvallinen tapa säästää, ja se antaa tallettajalle käytännössä mahdollisuuden päästä ilman riskiä hyötymään osakemarkkinoiden mahdollisesta noususta. Sijoitustalletus ei ole suora sijoitus kohdeyhtiöihin vaan se on talletus Tapiola Pankkiin, jonka kautta asiakas voi päästä osalliseksi osakemarkkinoiden positiivisesta kehityksestä”, Norhomaa sanoo.

Takuukoron lisäksi mahdollisuus 9-11 prosentin lisäkorkoon

Sijoitustalletus Metsä 2/2010 on myynnissä 5.10.-1.11.2010. Sille maksetaan vuotuista takuukorkoa 0,20 prosenttia ja lisäkorkoa, jos mukaan valittujen neljän yrityksen osakkeiden arvot ovat määrittelypäivänä 22.10.2012 - kahden vuoden kuluttua talletuksen tekemisestä - samalla tasolla tai korkeammalla kuin talletusajan alussa 5.11.2010.

Mahdollisen lisäkoron lopullinen prosentti vahvistuu 5.11.2010, mutta alustava lisäkorko on 10 prosenttia koko talletusajalta. Jos lisäkorko toteutuu, vuotuinen korko talletukselle on 5,1 prosenttia. Sijoitustalletuksen vähimmäistalletus on 1000 euroa. Talletusta ei voi purkaa ennen eräpäivää. Tallettajalle maksetaan takuukorko marraskuussa 2011 ja talletuksen erääntyessä marraskuussa 2012 myös mahdollinen lisäkorko talletetun pääoman ja takuukoron ohella.

Sijoitustalletuksen voi tehdä verkossa

Sijoitustalletuksen voi tehdä sähköisesti tapiola.fi:llä olevassa verkkosijoituskaupassa, jonne yksityishenkilöt voivat kirjautua kaikkien suurten liikepankkien verkkopalvelutunnuksilla. Jos tallettaja kirjautuu ja tunnistautuu verkkosijoituskauppaan toisen pankin verkkotunnuksilla, hänelle avataan Tapiola Pankkiin käyttötili sijoitustalletuksen hallintaan. Kun sijoitustalletus aikanaan erääntyy, se maksetaan Tapiola Pankin tilille. Asiakas saa myös Tapiolan verkkopalvelutunnukset.

Tapiola.fi:llä tallettaja voi vertailla sijoitustalletuksen mahdollisia tuottoja nettisimulaattorilla. Samalla voi myös kokeilla laskurilla, paljonko talletus tuottaisi sijoitustalletuksessa ja paljonko vaikkapa tavallisessa määräaikaistalletuksessa. Palvelussa voi tehdä paitsi talletuksia Tapiola Pankin sijoitustalletuksiin, myös muun muassa ps-sopimukseen. Myöhemmin sijoituskauppaan tuodaan myös muita Tapiolan pankki-, säästö- ja sijoitustuotteita.

Lisätietoja:

Satu Norhomaa
palvelupäällikkö, Tapiola Pankki
050-361 5771

tapiola.fi/sijoitustalletus

Tapiolan tiedotuspalvelut/ Tiina Riippa


Jaa