Tapiola Pankin suhdannekatsaus I/2008:Talouden näkymät heikkenevät kotimaassa ja maailmalla

LEHDISTÖTIEDOTE
11.6.2008


Suomen talous on toistaiseksi pärjännyt euroalueen keskiarvoa paremmin, mutta suhdannehuippu on nyt takana, ja Suomi on liukumassa asteittain korkeasuhdanteesta matalasuhdanteeseen. Tapiola Pankki laskee Suomen talouskasvuennusteensa vuodelle 2009 1,7 prosenttiin. ”Maailmantalouden hidastuminen näyttää vaikuttavan Suomeen arvioitua enemmän mutta pidemmällä viiveellä”, Tapiola-ryhmän pääekonomisti Jari Järvinen arvioi. Järvisen mukaan näkymien nopea heikkeneminen edellyttää hallitukselta veronkevennyksiä jo ensi vuodelle.

Inflaatio kiihtyy Suomessa tänä vuonna, mutta laskusuhdanne alentaa inflaation vuonna 2009 keskimäärin 2,3 prosenttiin. ”Inflaation kiihtyminen johtuu energian, raaka-aineiden ja ruuan hintojen noususta maailmalla. Se ei johdu kysynnästä kotimaassa eikä siten kieli talouden ylikuumenemisesta”, Järvinen toteaa.

Maailmantalouden kasvu hidastuu tarkastelujaksolla selvästi ja edessä on monta vuotta hidasta kasvua. Suurin yksittäinen riski liittyy Yhdysvaltoihin, jonka yksityinen kulutus ja investoinnit ovat viime vuosina tuoneet noin kolmanneksen maailmantalouden kasvusta. Jos Yhdysvallat ajautuu kuluttajavetoiseen taantumaan, vaikutukset heikentävät niin ulkomaankauppaa, rahoitus- ja hyödykemarkkinoita kuin erilaisia luottamusindikaattoreitakin kautta maailman.

Keskuspankit pysyvät korkopäätöksissä nykytasoillaan

Inflaation kiihtymistä maailmalla ruokkii osaltaan öljyn hintakupla. Tapiola Pankin arvion mukaan kupla puhkeaa todennäköisesti kahden vuoden sisällä, ja hinta voi puolittua nykyisestä.

Samanaikainen inflaation kiihtyminen ja kasvun hidastuminen ovat vaikea yhdistelmä keskuspankeille. Euroopan keskuspankki EKP ja Yhdysvaltain keskuspankki FED pitäytyvät korkopäätöksissä toistaiseksi nykytasoillaan.

”EKP:lla ei ole tarvetta nostaa korkoa, koska viimeaikainen lyhyiden ja pitkien korkojen nousu sekä euron vahvistuminen vastaavat jo kolmea 0,25 prosenttiyksikön koronnostoa. Markkinat ovat hoitaneet koronnostot EKP:n puolesta”, Järvinen perustelee. Suhdanteiden heikkeneminen, FED:in aikaisemmat kevennykset, euron vahvistuminen ja euroalueen rahataloudellinen kireys kuitenkin pakottavat EKP:n laskemaan korkoja mahdollisesti jo loppuvuonna.

Sijoittajan kannalta tilanne on tukala, kun lyhyet korot ovat euroalueella korkealla. ”Osakkeet näyttävät halvoilta, mutta riskeihin nähden niiden hinnat ovat korkealla. Sijoittajalla on tällä hetkellä syytä varovaisuuteen”, Järvinen painottaa.

Suomessa asumisen kustannukset kallistuvat entisestään

Asumisen kustannukset ovat nostaneet kotimaisia kuluttajahintoja eniten. Asuminen kallistuu jatkossakin selvästi, ja asuntolainojen hoitokulut nousevat. Kustannusten nousu nostaa myös vuokria.

Asuntojen hintojen ei odoteta laskevan. ”Asuntokauppa ei näytä merkittävästi hiljenevän eikä asuntojen keskihintatasoon odoteta suuria muutoksia, vaikka myyntiajat ovat pidentyneet. Oikein hinnoitellut asunnot menevät hyvin kaupaksi”, Kiinteistö-Tapiolan kiinteistösijoitusjohtaja Vesa Immonen kuvailee asuntomarkkinoiden kehitystä.

Lue koko suhdannekatsaus uudesta verkkolehdestä

Tapiola Pankin suhdannekatsaus löytyy kokonaisuudessaan Tapiolan uudesta sähköisestä asiakaslehdestä osoitteesta www.tapiola.fi/sijoitustalous. Seuraava suhdannekatsaus julkistetaan joulukuussa 2008.

Lisätiedot

Suhdannekatsaus:
Jari Järvinen, pääekonomisti, Tapiola-ryhmä
puh. (09) 453 2049, jari.jarvinen@tapiola.fi

Asunto- ja kiinteistömarkkinat:
Vesa Immonen, kiinteistösijoitusjohtaja, Kiinteistö-Tapiola
puh. (09) 453 3412, vesa.immonen@tapiola.fi


Tiedotuspalvelut / Tiina Riippa



Jaa