Ennakkotietoja tilinpäätöksestä: Tapiola Pankki Oy:n tulos voitolliseksi, Tapiola Varainhoito Oy kasvatti osuudenomistajien lukumäärää

LEHDISTÖTIEDOTE

30.1.2009

  • Tapiola Pankin koko vuoden tulos nousi ensimmäistä kertaa voitolliseksi. Pankin tulos 1.1.2008-31.12.2008 oli 1,6 miljoonaa euroa (-2,1 miljoonaa euroa vuonna 2007).
  • Pankin asiakasmäärä kasvoi vuoden 2008 aikana 159 000 asiakkaaseen (115 000 asiakasta vertailukauden lopussa).
  • Tilintarkastamattomien tilinpäätöstietojen mukaan Tapiola Pankin vuoden 2008 aikana luottokanta nousi 973 miljoonaan euroon (680 milj.e.) ja talletuskanta 1 190 miljoonaan euroon (840 miljoonaa euroa).
  • Tapiola Pankin asiakasetujen määrä oli 9,7 miljoonaa euroa. Edut annettiin keskittämisetuina ja markkinoita parempina korkoina.
  • Tapiola Varainhoidon osuudenomistajien lukumäärä nousi 17 prosenttia 34 101 osuudenomistajaan (29 109).
  • Rahastoliiketoiminnan markkinaosuus nousi 2,5 prosenttiin (2,2 %). Tapiola Varainhoito nousi Suomen seitsemänneksi suurimmaksi rahastoyhtiöksi.
  • Tapiola Pankki –konsernin hallinnassa olevat varat olivat tilikauden lopussa yhteensä 6 089 miljoonaa euroa (6 490 miljoonaa euroa).

Tapiola Pankki Oy

Tapiola Pankin tulos 1.1.2008-31.12.2008 oli 1,6 miljoonaa euroa (-2,1 miljoonaa euroa vuonna 2007). Tulos nousi voitolliseksi suunniteltua nopeammin. Tapiola Pankki aloitti toimintansa vuoden 2004 helmikuussa ja sen odotettiin tekevän voittoa vasta vuonna 2009.

Tapiola Pankin nopeaa kasvua osoittaa myös asiakasmäärän kasvu sekä luottojen ja talletusten suunniteltua nopeampi kehitys. Pankin asiakasmäärä kasvoi vuoden 2008 aikana 159 000 asiakkaaseen (115 000 asiakasta). Tilintarkastamattomien tilinpäätöstietojen mukaan Tapiola Pankin vuoden 2008 aikana luottokanta nousi 973 miljoonaan euroon (680 milj.e.) ja talletuskanta 1 190 miljoonaan euroon (840 miljoonaa euroa).

Pankin korkokate oli vuonna 2008 12 miljoonaa euroa (8,1 milj.e). Pankin vakavaraisuussuhde oli tilikauden päättyessä 18,7 prosenttia (17,3 %).

Tapiola Pankin toimitusjohtajan toiminnallinen katsaus

Pankin asiakasmäärä nousi vuoden 2008 aikana 44 000 asiakkaalla 159 000 asiakkaaseen.  Vuosittain vain noin neljä prosenttia suomalaisista vaihtaa pankkiaan, mutta viime vuonna vaihtajia oli selvästi enemmän. Tapiola Pankin toimitusjohtajan Harri Lauslahden mukaan tähän on useita syitä. ”Kuvailisin viime vuotta suomalaisille pankeille myllerrysten vuodeksi. Esimerkiksi kilpailijan järjestelmäuudistuksen epäonnistuminen sai monen suomalaisen etsimään itselleen uutta pankkia. Lisäksi islantilaispankkien romahdus aiheutti epäluottamusta tallettajien keskuudessa.”

”Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Tapiola Pankki onnistui saamaan niin suuren osan pankinvaihtajista asiakkaikseen. Erityisesti epävarmoina aikoina asiakkaat haluavat pankin, joka on suomalainen ja luottamusta herättävä”, Lauslahti sanoo. Hänen mukaansa asiakkaisiin vetosi myös Tapiola-ryhmän uusi etuohjelma.

Asiakasmäärien kasvu vaikutti myös siihen, että Tapiola Pankin luotot ja talletukset kasvoivat suunniteltua nopeammin. Tilintarkastamattomien tietojen mukaan luottokanta nousi 973 miljoonaan euroon (680 milj.e.) ja talletuskanta 1 190 miljoonaan euroon (840 miljoonaa euroa).  Luvut osoittavat, että liiketoiminta on terveellä pohjalla. Yhtiö kykenee rahoittamaan luotonantonsa asiakkaidensa talletuksilla. Tämän vuoksi pankkien välinen epäluottamus ei ole vaikuttanut tulokseen, sillä Tapiola Pankki ei ole riippuvainen ulkopuolisesta luotonannosta. Asiakasmäärän, talletusten ja luottojen kasvu vaikutti myös korkokatteen voimakkaaseen kasvuun. Se nousi 48 prosenttia 12 miljoonaan euroon.

Tapiola Pankki muutti prime-korkoaan vuoden aikana kolmesti. Primen muutokset vaikuttavat Tapiolassa aina myös käyttö- ja säästötilien korkoihin. ”Tapiola Pankki maksaa koron käyttö- ja säästötilien päiväsaldolle, eikä kuukauden alimmalle saldolle. Pidämme toimintatapaamme oikeudenmukaisena. Koska asiakkaat omistavat Tapiolan, voidaan tätä pitää myös etuina asiakkaille.” Tapiola Pankin kautta annettujen etujen määrä nousi 9,7 miljoonaan euroon. Edut annettiin keskittämisetuina ja markkinoita parempina korkoina.

Yksityisasiakkaiden pankkina tunnettu Tapiola avasi pankkipalvelut ensimmäisille yritysasiakkailleen. Pankki tarjoaa yrityksille tililuotto-, takaus- ja euromääräiset maksuliikenteen peruspalvelut. Valikoiduille yrityksille tarjotaan myös rahoitusta.

Tutkimuksen mukaan pankin asiakkaista yli 90 prosenttia olisi valmis suosittelemaan Tapiola Pankkia. Asiakastyytyväisyyttä mitanneen tutkimuksen mukaan jopa 70 prosenttia asiakkaista antaa pankille kiitettävän arvosanan.
 

Tapiola Varainhoito Oy

Tapiola Varainhoito Oy onnistui liiketoiminnassaan, vaikka finanssikriisi on koetellut rajusti rahastomaailmaa. Yhtiö onnistui nostamaan rahasto-osuudenomistajien lukumäärää 17 prosenttia ja lisäksi se paransi markkinaosuuttaan vuoden 2008 aikana. Rahastoliiketoiminnan markkinaosuus nousi 2,5 prosenttiin (2,2 %).

Tapiola Varainhoitoyhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen pääomat laskivat katsastuskauden aikana noin 28,5 prosenttia 1 026 miljoonaan euroon (1 436 milj.e). Tapiola Varainhoidon hallinnoimien rahastojen pääomat laskivat selvästi alaa vähemmän. Alalla vastaava lasku oli 37 prosenttia, sillä Suomen Sijoitusrahastoyhdistyksen mukaan kotimaisten rahastojen kokonaispääoma laski vuodenvaihteen 66 miljardista eurosta joulukuun lopun 41,3 miljardiin euroon.

Vastoin alan yleistä kehitystä, Tapiola Varainhoidon osuudenomistajien lukumäärä nousi 17 prosenttia 34 101:een (29 109). Alalla lasku oli kahdeksan prosenttia, sillä Suomen Sijoitusrahastoyhdistykseen kuuluvien rahastoyhtiöiden rahastojen yhteenlaskettu osuudenomistajien määrä on pudonnut 12 kuukaudessa noin 2,5 miljoonasta noin 2,3 miljoonaan.

Yhtiön liiketulos oli -233 794 euroa (0,459 milj.e). Tapiola Varainhoito Oy:n hallinnoimat varat olivat 4 880 miljoonaa euroa (5 630 milj.e).

Toimitusjohtajan katsaus

Tapiola Varainhoito Oy:n toimitusjohtaja Tom Liljeström on tyytyväinen yhtiön kehitykseen. ”Epävarmoilla markkinoilla asiakkaat ovat käyttäneet yhä enemmän varainhoidon ammattilaisia sijoituspäätöksissään. Erityisen iloinen olen markkinaosuuden kasvusta. Olemme nyt markkinaosuudella mitattuna seitsemänneksi suurin rahastoyhtiö, mutta tavoitteenamme on olla Suomen viiden suurimman rahastoyhtiön joukossa neljän vuoden sisällä.”

Joulukuu oli historiallinen Tapiolan rahastoliiketoiminnassa, sillä yhtiö nousi ensimmäistä kertaa rahastojen nettomerkintöjen kärkeen. Tapiola kasvatti asiakasvarojaan joulukuussa 42,5 miljoonaa euroa, kun samaan aikaan rahastoista koko alalla poistui 486,5 miljoonaa euroa.

Varainhoito toi vuoden aikana markkinoille kaksi uutta rahastoa. Huhtikuussa markkinoille tuotiin Kassakorko-rahaston, joka on maltillinen lyhyen koron rahasto. Lokakuussa Varainhoito poikkesi valtavirrasta ja perusti Itä-Eurooppaan sijoittavan osakerahaston.
------

Tiedotteen luvut ovat alustavia. Tapiola-ryhmän yhtiöiden vuoden 2008 tulokset (tilintarkastamattomat) julkistetaan tiedotusvälineiden edustajille 16.2.2009 kello 9.30.

Lisätiedot:

Tapiola Pankki
Toimitusjohtaja
Harri Lauslahti
(09) 453 7100

Tapiola Varainhoito
Toimitusjohtaja
Tom Liljeström
(09) 453 2102


Tiina Niemi / Tiedotuspalvelut



Jaa