TIEDOTE
12.8.2008
Tapiola Garden -hotellin uudistaminen on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Espoon Tapiolassa sijaitsevan Tapiola Gardenin harjannostajaisia vietetään tänään tiistaina 12.8.2008.
Elokuussa 2007 alkanut urakka on edennyt aikataulun mukaisesti, ja uusittu hotelli on valmiina käyttöön loppuvuodesta 2008.
”Olen erittäin iloinen, että pitkä prosessi alkaa olla takana ja että työ on sujunut aikataulussa. Kiitokset myös hotellitoiminnasta vastaavalle Sokotelille pitkämielisyydestä. Uskon, että lopputulos on sekä meidän toimijoiden että espoolaisten kannalta erinomainen”, Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtaja Asko Salminen sanoo.
Tapiola Gardenin länsipäätyyn rakennettuun laajennussiipeen tulee noin 50 uutta hotellihuonetta ja ravintolatilat. Alkuperäisen hotellirakennuksen tekniset tilat muutetaan hotellihuoneiksi ja entiset 89 huonetta uusitaan. Yhteensä hotelliin tulee 154 huonetta. Myös rakennuksen talotekniikka uusitaan täydellisesti.
Viimeisten neljän kuukauden aikana työmaalla tehdään muun muassa taloteknisiä säätöjä ja viimeistelyjä sekä sisustus- ja kalustustöitä.
Kiinteistö Oy Tapiola Gardenin omistaa Tapiola-ryhmä. Hotellitoiminnasta vastaa Sokos Hotels. Hankkeen kokonaisurakoitsija on Oka Oy. Urakan arvo on 14 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä työmaalla työskentelee noin 70 henkilöä.
Hotelli on uusittu vanhaa kunnioittaen
Tapiola Garden -hotelli sijaitsee 1950-luvulla suunnitellussa Tapiolan keskuksessa niin kutsutun keskusaltaan eteläreunalla. Hotelli valmistui vuonna 1974. Hotelli siirtyi ensin vakuutusyhtiö Pohja-Yhtymän omistukseen ja sittemmin Pohjan ja vakuutusyhtiö Auran fuusioituessa Tapiola-yhtiöiden omistukseen 1980-luvulla.
Arkkitehtonisesti merkittävällä paikalla sijaitsevan hotellin laajennus ja saneeraus on toteutettu yhteistyössä Museoviraston kanssa. Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta on vastannut Arkval Arkkitehdit Oy. Vanhan osan saneerauksessa vain betonirunkoa ei uusittu. Laajennusosa puolestaan on suunniteltu rakennuksen alkuperäistä henkeä kunnioittaen.
”Tapiola Gardenin uudistaminen on meille merkittävä projekti sijaintinsa ja historiansa vuoksi. Sen lisäksi että Tapiolaan nousee uusi nykyaikainen hotelli, uudet ravintolapalvelut ovat luonnollisesti myös kaupungin asukkaiden käytössä. Uskomme, että Tapiola Gardenin ravintoloista tulee tapiolalaisten uusi olohuone”, Asko Salminen sanoo.
Yhteystiedot:
Asko Salminen
toimitusjohtaja, Kiinteistö-Tapiola
09-453 2202
Harri Herlevi
projektipäällikkö, Kiinteistö-Tapiola
09-453 2790
Tiedotuspalvelut/ Tiina Riippa