T-hetkessä mielenkiintoisia tilaisuuksia

T-hetkessä  on helmi-maaliskuussa jälleen mielenkiintoisia tilaisuuksia. Esimerkiksi torstaina 18.2. Kello viiden teellä on Jani Toivolan vieraana tunnettu ja palkittu elokuvaohjaaja Klaus Härö

Hän keskustelee Toivolan kanssa ajankohtaisista asioista ja teemoista -ihan oikeasta elämästä. Härön tapoihin kuuluu puhua omakohtaisten kokemusten kautta huumoria unohtamatta. 

Härö kuuluu suomalaisten elokuvaohjaajien kärkijoukkoon. Hänen ohjaamansa elokuvat Näkymätön Elina, Äideistä parhain, Uusi ihminen ja Postia pappi Jaakopille ovat menestyneet niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. 

Tilasuuteen on vapaa pääsy.

Näin toimii Euroopan paras sijoittaja

Torstaina 4.3. klo 17.00 alkaen T-hetkeä emännöi Eläke-Tapiolan sijoitusjohtaja Hanna Hiidenpalo. Hän kertoo ajatuksiaan menestyksekkäästä sijoittamisesta. Alustuksessa käsitellään mm. miten selkeällä ja pitkäjänteisellä sijoitustoiminnalla saadaan menestystä, miten välttää pahimmat markkinariskit ja näkyykö vastuullisuus sijoitustoiminnan tuloksessa.

Ilmoittaudu tilaisuuteen:
http://tapahtumat.tapiola.fi/ tunnuksella SIJOITTAJA.

Senioritilaisuudet jatkuvat

Tapiola-ryhmän ja Suomen Senioriliikkeen yhteinen suosittu luentosarja jatkuu. Tilaisuudet alkavat aina klo 14.00 ja kestävät noin 1,5 tuntia. Asiat puhuttelevat myös nuorempia - kaiken ikäisiä.

Kevään tilaisuudet:

Ke 10.3. Seniorien henkilökohtainen turvallisuus kotona, ulkona ja liikenteessä, ylikomisario Heikki Seppä
Ke 7.4. Kaatumisen ja tapaturmien ehkäisy, geriatrian dosentti Harriet Finne-Soveri
Ke 5.5. Hoitotestamentti ja edunvalvonta, Helsingin kaupungin potilasasiamies Eija Bärlund-Toivonen.

T-hetken sijainti

T-hetki sijaitsee Narinka-aukion vieressä Kampin ja Forumin yhdyskäytävän varrella.



Jaa