Nuorille naisyrittäjille tarkoitettu Kultainen Oras –palkinto annettiin kajaanilaiselle palvelukotiyrittäjälle

LEHDISTÖTIEDOTE
25.4.2009

Vuoden 2009 Kultainen Oras -kannustuspalkinnon saaja on kajaanilainen nuori naisyrittäjä Riikka Pikkarainen. Hän toimii yrittäjänä ja toimitusjohtajana Palvelukoti Onni Oy:ssä, joka tarjoaa hoiva- ja senioripalveluja ikäihmisille. Nuori sairaanhoitaja on saanut yrityksensä toimimaan taloudellisesti kannattavasti hyvin lyhyessä ajassa, ja yritys toimii jo nyt merkittävänä työllistäjänä Kajaanin talousalueella.

Yrittäjänaisten keskusliitto ja Tapiola-ryhmä valitsevat joka toinen vuosi nuoren innovatiivisen naisyrittäjän, joka palkitaan Kultainen Oras -kannustuspalkinnolla. Palkinnon arvo on 3000 euroa. Tapiolan johtaja Ann Wahlroos-Jaakkola ja yrittäjäasiakkuuksien markkinointipäällikkö Merja Wälkkilä luovuttivat palkinnon Riikka Pikkaraiselle valtakunnallisten Yrittäjänaispäivien yhteydessä Raumalla 25.4.2009.

Perusteena rohkeus ja määrätietoisuus


Valintaperusteiden mukaan yrittäjän tulee olla osoittanut yritystoiminnassaan erityistä rohkeutta, omaperäisyyttä ja ennakkoluulottomuutta. Tämän tulee ilmetä joko uusien menetelmien tai työtapojen kehittämisenä tai hyödyntämisenä.

Riikka Pikkarainen on määrätietoisesti ja rohkeasti rakentanut yrityksensä tyhjästä. Hän on hankkinut rahoituksen, hakenut sopivan kiinteistön, remontoinut tilat palvelukotikäyttöön sopiviksi sekä hankkinut ensimmäiset asiakkaansa keväällä 2006. Hän on neljässä vuodessa saanut yrityksensä taloudellisesti kannattavaksi. Pikkarainen on koulutukseltaan sairaanhoitaja AMK.

Palvelukoti Onni tarjoaa huolenpitoa ikäihmisille


Palvelukoti Onni Oy tarjoaa tehostettua palveluasumista ja huolenpitoa ikäihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tai halua enää asua omassa kodissaan, mutta laitoshoitokaan ei vielä ole tarpeen. Yritys tarjoaa myös lyhytaikaisia paikkoja esimerkiksi omaishoidettaville, kotipalvelua, saunapalvelua ja pitopalvelua.

Yrityksen johtavana ajatuksena on tarjota mahdollisuus nauttia elämästä asukkaan huomioivassa rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä, sekä edistää liikuntakykyä ja omatoimisuutta arjen askareissa. Pikkaraisen tavoitteena on perustaa Kajaanin keskustaan toinen palvelukoti, joka tarjoaa monipuolisia palveluja 55 ikävuotta ylittäneille asiakkaille.
Kultainen Oras -palkinnon voi saada yrittäjäuraansa aloitteleva yrittäjänainen, joka on iältään 30 – 38 -vuotias ja joko mikro- tai perheyrittäjä tai perheyrittäjänä yrityksensä pääomistaja ja vastuunkantaja.

Lisätiedot:

Riikka Pikkarainen, Palvelukoti Onni Oy
050 4409898 tai 050 5920 458
riikka.pikkarainen@palvelukotionni.fi
www.palvelukotionni.fi

Kaarina Jokinen
Puheenjohtaja, Yrittäjänaisten Keskusliitto ry
040 5728 449
kaarina.jokinen@phnet.fi
www.yrittajanaiset.fi

Marjukka Karttunen
toimitusjohtaja, Yrittäjänaisten Keskusliitto ry
050 4430 823
etunimi.sukunimi@yrittajanaiset.fi
www.yrittajanaiset.fi

Merja Wälkkilä
markkinointipäällikkö, yrittäjät
Tapiola-ryhmä
040 745 6194
etunimi.sukunimi@tapiola.fi
www.tapiola.fi



Jaa