Asmo Kalpala: Lyhytnäköisen voitontavoittelun sijasta tarvitaan markkinoiden moniarvoisuuden vaalimista

LEHDISTÖTIEDOTE
16.9.2008

”Puhtaaseen voittojen maksimointiin perustuva pääomien suuntaaminen ja laajemman vastuun laiminlyöminen ovat johtaneet lyhytnäköiseen voitontavoitteluun”, sanoo Tapiola-ryhmän pääjohtaja ja Euroopan keskinäisten vakuutusyhtiöiden yhteenliittymän Amicen puheenjohtaja Asmo Kalpala.

Hän peräänkuuluttaa markkinoiden moniarvoisuuden vaalimista sen sijaan, että uskotaan sokeasti  kansainvälisten pääomamarkkinoiden vahvuuksiin ja pelkästään osakkeenomistajia hyödyttävään voitontavoitteluun. "Tämä on luonut pohjan moraalisesti arveluttavalle toiminnalle", Kalpala sanoo.

Kalpala odottaa EU-päättäjiltä keinoja, joilla finanssimarkkinoiden moninaisuus sekä kilpailun toimivuus ja neutraalius varmistetaan. Hänen mukaansa eurooppalaiset finanssimarkkinat hyötyisivät huomattavasti, jos keskinäisyyden tapaan omistajuuden ja asiakkuuden yhdistämistä tukevia olosuhteita edistettäisiin EU:n yhteismarkkinoita rakennettaessa.

”Näin voitaisiin varmistaa, että finanssialan toimijoilla on entistä suorempi yhteys todellisuuteen. Samalla voitaisiin vähentää finanssialan toimista seuraavia mahdollisia kielteisiä sosiaalisia vaikutuksia”, Kalpala sanoo.

Keskinäisenä yhtiönä Tapiola on ottanut vastuullisuuden osaksi yhtiön toiminnan tavoitteita. Asiakkaidensa omistamalle yhtiölle asiakkaiden etu on keskeinen toiminnan perusta. Samalla yhteiskuntavastuu on tärkeä keino pitää yhteyttä todellisuuteen ja arkielämään.

Keskinäiset yhtiöt tasapainottavat markkinoita

Kalpala puhui perjantaina 12.9.2008 Nizzassa pidetyssä Eurofi:n konferenssissa, jonka aiheena olivat eurooppalaisten finanssialan toimijoiden esitykset EU:n talousneuvostolle Ecofinille. Eurofi on EU:n finanssimarkkinoiden yhdentymiseen keskittynyt ajatushautomo, jonka jäseninä on merkittäviä eurooppalaisia liikepankkeja, vakuutusyhtiöitä sekä Euroopan investointipankki.

Kalpala painotti puheessaan asiakkaidensa omistamien keskinäisten yhtiöiden roolia Euroopan finanssimarkkinoilla. EU-maiden noin 7000 vakuutusyhtiöstä peräti noin 5000 on keskinäisiä yhtiöitä ja ne tuovat 30 prosenttia EU:n vakuutusmaksutulosta. ”Yhtiöillä on varmuudella tasapainottava vaikutus asiakkaiden etujen ja pääomamarkkinoiden etujen väliseen suhteeseen”, Kalpala sanoo.

Lisätietoja:

Anu Pylkkänen
johtaja, yhteiskuntasuhteet ja edunvalvonta
Tapiola-ryhmä
09-453 2805

Tiedotuspalvelut/Tiina Riippa



Jaa