LEHDISTÖTIEDOTE
28.10.2009
Suomalaisautoilijat saavat jälleen totutella vaihtelevien ajokelien kauteen, joka kestää yleensä loka-marraskuusta pitkälle huhtikuuhun. Etenkin Etelä-Suomessa ajokeli voi vaihdella päivittäin tai jopa muutaman tunnin aikana. Osa autoilijoista selviää talvesta vaaratilanteitta, toisille läheltä piti -tilanteita kasautuu. Vakuutusyhtiöt korvaavat lakisääteisestä liikennevakuutuksesta vuosittain lähes 20 000 erilaista peräänajokolaria. Vääristä ajotottumuksista ongelmallisin on liian lähellä ajaminen.
Vakuutusyhtiöiden vuosittain korvaamista 20 000 peräänajosta lähes 3000 tapausta johtaa myös henkilövahinkoon, mukana monia vakavia niska- ja kaularankavammoja. Pahimmillaan vammat voivat olla elinikäiset tai onnettomuus voi johtaa kuolemaan.
Kolaroinnilla on aina vähintään taloudellisia seurauksia, kun auto romuttuu. Pienempiä kerrannaisvaikutuksiakin syntyy valtavasti: Erityisesti kaupunkien sisääntuloväylillä kolarointi voi pysäyttää liikennevirran jopa useaksi tunniksi. Autot käyvät tyhjäkäyntiä ja matelevat erittäin alhaisilla nopeuksilla, mikä kuluttaa polttoainetta ja lisää hiilidioksidipäästöjä. Sadat, tai pääkaupunkiseudulla jopa tuhannet, ihmiset myöhästyvät töistä.
”Myöhästyminen ei liene pahimpia yhteiskunnallisia ongelmia, mutta aikamoinen kansantaloudellinen tappio siitäkin syntyy. Valtaosa kolariin joutuneista uskoo, ettei mitään ollut tehtävissä ja hakee syitä kelistä, renkaista, autosta tai toisesta tienkäyttäjästä. Kuitenkin suurin osa näistä ketjukolareista olisi ollut vältettävissä yksinkertaisesti säätämällä nopeutta siten, että välimatka edellä ajavaan säilyy. Kaasun löysääminen on periaatteessa helppoa, mutta kiire ja sosiaalinen paine vievät autot liian lähelle toisiaan”, Tapiola-ryhmän liikenneturvallisuuspäällikkö Markus Nieminen sanoo.
Pitkät turvavälit lisäävät turvallisuutta ja liikenteen joustoa
Asenteilla ja totutuilla ajotavoilla on suuri merkitys. Niemisen mukaan monet autoilijat eivät tunnista lähellä ajamisessa mitään riskiä, sillä suuri osa autoilijoista ajaa ainakin ajoittain samalla tavalla. Kuitenkin pidemmät ajovälit lisäisivät merkittävästi liikenneturvallisuutta ja liikenteen joustavuutta.
”Ajatellaan, ettei turvaväliä voi jättää, kun joku tulee kuitenkin väliin. Ikään kuin unohdetaan, että kaistan vaihtaminen on aivan tavallinen liikennetilanne. Hyvää välimatkaa pitävien kuljettajien ei tarvitse edes koskea jarrupolkimeen. Kaasun keventäminen riittää päästämään kaistanvaihtajan omalle paikalleen, koska tilaa on sopivasti ja liikenne sujuu”, Nieminen painottaa.
Ennakoiva ajo on turvallista, taloudellista mutta myös ympäristöystävällistä. Ennakoiva ajo voi säästää kaupunkiliikenteessä kaksikin litraa polttoainetta sadalla kilometrillä. Myös hiilidioksidipäästöt vähenevät, kun ajo on suunnitelmallista.
Ennakointi parantaa turvallisuutta sekä kaupunkiajossa että maantiellä
Kaupunkiliikenteessä ennakointi erityisesti risteysten lähestymisessä vähentää peräänajovaaraa ja lisää autoilun taloudellisuutta. Nieminen kehottaa ajamaan mahdollisimman suurella vaihteella, hidastamaan ajoissa esimerkiksi punaisiin valoihin ja käyttämään moottorijarrutusta. Kylmällä säällä jäiseen tienpintaan pitää varautua varsinkin risteyksiä lähestyessä. Ennakointi pätee myös maantieliikenteeseen ja pimeällä ajamiseen.
”Pimeällä vaaratekijät tulevat aina yllättäen, esimerkiksi hirveä on vaikea havaita hyvissä ajoin. Ainoa todella tehokas keino lisätä turvallisuutta pimeällä on alentaa ajonopeutta. Pimeänajossa katsetta kannattaa suunnata yli valojen kantaman, jolloin silmät mukautuvat hämäränäköön. Katsetta pitää liikutella molemmille puolille tietä juuri esimerkiksi hirvien takia”, Nieminen neuvoo.
Riskivastaava hinnoittelu kolarialttiuden mukaan
Eri paikkakuntien ja erilaisten kuljettajien alttius onnettomuuksille näkyy myös liikennevakuutusten maksuissa, ja liikennevakuutukset on hinnoiteltu niin sanotusti riskejä vastaavasti. Se tarkoittaa, että hinnoittelussa on selvitetty muun muassa eri paikkakuntien, automerkkien ja kuljettajien tilastollinen alttius onnettomuuksille.
Vakuutuksen hinta määräytyy vahinkotiheyden ja automallin korjauskulujen mukaan, mutta myös auton omistajalla voi olla merkitystä vakuutuksen hintaan. Nuoren kuljettajan ottama vakuutus on kalliimpi kuin iäkkäämmän kuljettajan. Nieminen muistuttaa kuitenkin, että kyse on tilastollisista havainnoista ja että jokainen kuljettaja voi omilla ajotavoillaan ennaltaehkäistä aina sekä omia että muiden ajamia kolareita.
Lisätiedot:
Markus Nieminen
liikenneturvallisuuspäällikkö, Tapiola-ryhmä
09-4532356
etunimi.sukunimi@tapiola.fi
Tiedotuspalvelut/ Tiina Riippa