Lähes puolet suomalaisista olisi kiinnostunut vaihtamaan pankkia

LEHDISTÖTIEDOTE
7.4.2008

Vajaa puolet suomalaisista on kiinnostunut vaihtamaan pankkiaan juuri tällä hetkellä. Tulos käy ilmi Tapiola Pankin pankinvaihtamista selvittäneestä tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan 17 prosenttia suomalaisista ilmoitti olevansa erittäin tai melko kiinnostunut vaihtamaan pankkiaan. Vastaajista 27 prosenttia ilmoitti olevansa jonkin verran kiinnostunut vaihtamisesta, eli yhteensä 44 prosenttia tutkimukseen vastanneista osoitti kiinnostustaan pankin vaihtoon.


Tapiola Pankin teettämään tutkimukseen vastasi 1005 suomalaista. Tutkimuksen toteutti Research International Finland 20–60-vuotiaita suomalaisia edustavassa nettipaneelissaan viikkojen 13–14 aikana. Tutkimuksen virhemarginaali on suurimmillaan noin +/- 3 prosenttiyksikköä, kun vastaajia tarkastellaan yhtenä joukkona.

Vain 27 prosenttia vastaajista ei ollut lainkaan kiinnostunut pankin vaihtamisesta. Tapiola Pankin toimitusjohtajan Harri Lauslahden mukaan tutkimuksen luvut ovat todella korkeita siihen verrattuna, että vain 4 prosenttia suomalaisista vaihtaa pankkia vuoden aikana. ”Tutkimuksen tulos on kuitenkin selvä merkki siitä, että loppuvuoden aikana tavallista useampi vaihtaa pankkiaan”, Lauslahti sanoo. Hän perustelee väitettään sillä, että esimerkiksi Säästöpankkiryhmän pilkkomisen jälkeen vuonna 1993 vajaat 20 prosenttia suomalaisista ilmoitti olevansa kiinnostunut vaihtamaan pankkia, ja yli 8 prosenttia toteutti aikeensa tutkimusvuonna. Harri Lauslahden mukaan tutkimuksessa tiedusteltiin, kuinka kiinnostavina vaihtoehtoina asiakkaat pitivät suomalaisia pankkeja.

Pankinvaihtajille kiinnostavimmat täyden palvelun finanssitalot, joissa voi hoitaa päivittäiset raha-asiat, sijoitukset, saada lainaa sekä joista saa vakuutuspalvelut, olivat Nordea, Tapiola ja OP-Pohjola-ryhmä.

Korot sekä palvelumaksuttomuus vaikuttavat vaihtohalukkuuteen

Tutkimuksessa vastaajilta tiedusteltiin syitä, joilla saattaa olla vaikutusta pankin vaihtoon. Vastausten perusteella suomalaiset olisivat valmiita vaihtamaan pankkia ennen kaikkea rationaalisista syistä. Asiakkaat olisivat valmiita vaihtamaan pankkia, jos uusi pankki tarjoaisi parempia korkoja tai edullisempia palvelumaksuja.

Kolme neljäsosaa vastaajista oli samaa mieltä väittämän kanssa, jonka mukaan he olisivat valmiita vaihtamaan pankkia, jos uuden pankin lainakorko olisi edullisempi. Jopa 67 prosenttia vastaajista ilmoitti, että pankin vaihtoon vaikuttaa se, että uusi pankki maksaisi parempaa korkoa palkka- ja eläketilille. 70 prosenttia pitää tärkeänä syynä edullisia palvelumaksuja. Vain 23 prosenttia vastaajista olisi valmis vaihtamaan pankkia ystävän suosituksen perusteella.

”Tämä on erittäin positiivinen tulos, koska se osoittaa selvästi, että asiakkaiden valveutuneisuus on lisääntynyt. Vielä muutama vuosi sitten asiakkaat eivät olleet kiinnostuneet käyttötilien koroista. Silloinhan pankkien välillä ei ollut käytännössä lainkaan kilpailua, koska pankit maksoivat asiakkailleen käyttötileille nollakorkoa”, Lauslahti sanoo.

Pankin vaihtamista pidetään helppona

Suomalaisten 44 prosenttia on sitä mieltä, että pankin vaihtaminen on helppoa ja 26 prosenttia puolestaan piti vaihtamista vaikeana. Tutkimuksessa pyydettiin vastaajia arvioimaan avoimin vastauksin, miksi pankin vaihtaminen on vaikeaa. Vaikeimmaksi pankin vaihtoon liittyvistä asioista pidettiin lainojen siirtoa. Uuden tilinumeron opetteleminen nousi avoimissa vastauksissa vasta kolmanneksi hankalimmaksi syyksi.

”En ihmettele uutta tulosta, koska esimerkiksi Tapiolassa pankin vaihto on tehty helpoksi. Asiakas voi antaa Tapiolalle valtakirjan, jolla lainan siirto vanhasta pankista hoidetaan. Valtakirjalla pankki voi asiakkaan puolesta lopettaa myös tilit, kortit ja muut pankkipalvelut. Tutkimuksessakin kävi ilmi, että 61 prosenttia suomalaisista olettaa pankin hoitavan vaihtamiseen liittyvät käytännön asiat asiakkaan puolesta”, hän sanoo.

Tutkimuksessa kysyttiin myös muita pankin vaihtamiseen liittyvä väittämiä. 73 prosenttia vastaajista oli samaa mieltä väittämän kanssa, jonka mukaan pitkä pankkisuhde on tärkeä.

Lauslahden mukaan turhan monelle suomalaiselle samassa pankissa pysyminen on turha perinne, koska pankkien kilpailuttaminen ja vaihtaminen voisi olla asiakkaan kukkarolle paras ratkaisu. ”Pitkään pankkisuhteeseen liittyy monen asiakkaan mielessä harhaluuloja. Esimerkiksi pankki- ja vakuutusasioiden keskittäminen näkyy kukkarossa ja lisäksi asioiden keskittäminen säästää aikaa ja vaivaa.”


Lisätiedot:
Tapiola Pankki
Toimitusjohtaja Harri Lauslahti
etunimi.sukunimi@tapiola.fi

Tiedotuspalvelut / Tiina Niemi



Jaa