Koululaisia herätellään tajuamaan tulensytyttelyn vaarat

LEHDISTÖTIEDOTE
20.1.2011

Kouluikäisten lasten ja nuorten aiheuttamista tulipaloista 80 prosenttia johtuu tulileikeistä. Nuori sytyttelee hetken mielijohteesta eikä ajattele tulen leviämisvaaraa saati omaa korvausvastuutaan mahdollisista vahingoista. Nyt alkava Sytyttääkö? -kampanja levittää kevään kuluessa tietoa turvallisesta tulenkäsittelystä yli 35 000 kahdeksasluokkalaiselle. Tapiola on mukana Suomen pelastusalan keskusliiton kampanjassa.

7-17-vuotiaat aiheuttivat pelastustoimen onnettomuustilaston mukaan viime vuonna liki 600 pelastustoimen tietoon tullutta tulipaloa. Näistä 55 prosenttia arvioitiin tahallaan sytytetyksi ja 25 prosenttia tuottamuksellisiksi. Vain 16 prosenttia arvioitiin vahingoiksi. Pääosa paloista oli maasto- ja rakennuspaloja.

Moni rakennuspalo sytytetään hetken mielijohteesta

Moni rakennuspalo saa alkunsa hetken mielijohteessa tuleen tuikatusta roska-astiasta, joka pahaksi onneksi sijaitsee tulen leviämisen kannalta otollisesti, kuten ulkona rakennuksen vierustalla. Tahallinen sytyttäminen on aina rikos. Sytyttäjä joutuu korvaamaan aiheutuneet vahingot itse iästä riippumatta. 15 vuotta täyttänyt voidaan lisäksi tuomita rikosseuraamuksiin.

”Nuoren sytyttelyn taustalla on usein jännityksen halu tai mielijohde. Ei tarkoituksena sinänsä ole tehdä suurta tuhoa. Yhdestä erheestä nuorelle voi kuitenkin langeta pitkä piina isoa laskua maksettaessa”, sanoo Tapiola-ryhmän riskipäällikkö Sampo Martiskainen.

Asiantuntijoiden mukaan valtaosaan nuorten aiheuttamista paloista voitaisiin vaikuttaa ennalta estävän turvallisuusviestinnän avulla.

Sytyttääkö? Älä leiki tulella -kampanja starttaa Tennispalatsissa viikonloppuna

Sytyttääkö? Älä leiki tulella -kampanja käynnistyy Helsingin Tennispalatsissa perjantaina 21.1. ja lauantaina 22.1. kello 15.30-20. Odotettavissa on kampanjahahmojen Tikun, Askin ja aina valppaan Palomiehen räjähdysherkkä show.

Yläkoulut ja -koululaiset haastetaan vahvistamaan turvataitoja pelastustoimen tuella. Yläkoulut voivat ilmoittautua kampanjaan helmikuun loppuun saakka osoitteessa www.nouhata.fi. Turvataitoja oppimaan odotetaan viime vuoden tapaan yli 35 000 yläkoululaista.

Palomiehet ja turvallisuuskouluttajat kiertävät kevään aikana yläkouluissa ja ovat keskustelemassa tulensytyttelystä ja paloturvallisuudesta nuorten verkkoyhteisöissä. Kampanja huipentuu toukokuussa Kuopiossa käytävään koko maan 8.luokkalaisten pelastustaitokilpailun loppuotteluun.

Sytyttääkö? Älä leiki tulella on osa pelastustoimen Nou Hätä! -kampanjaa. Sen järjestää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK yhteistyössä Palosuojelurahaston, Opetushallituksen ja pelastusalan toimijoitten kanssa. Tapiola-ryhmä tukee kampanjaa.

Lisätietoja:

Riskipäällikkö Sampo Martiskainen, Tapiola-ryhmä, puh. 040 7098459
Suunnittelija Marjatta Virtanen, SPEK, puh. 040 765 7788

Kampanjan nettisivut: www.nouhata.fi

Lue kodin turvallisuudesta: www.tapiola.fi/kodinturvallisuus

Tapiolan tiedotuspalvelut


Jaa