Ennakkotulos: Tapiola-ryhmän yhtiöiden vakavaraisuus on säilynyt korkealla tasolla

16.2.2009
LEHDISTÖTIEDOTE

Tapiola-ryhmä


• Tapiolan asiakkaat saivat vuonna 2008 etuja yhteensä 90,7 miljoonaa euroa (118,9 milj. e). Lisäksi Eläkevakuutusyhtiön asiakashyvitykset olivat 12,7 miljoonaa euroa (19,6 milj. e). Voimakkaasti vaikeutuneesta yleisestä taloustilanteesta huolimatta asiakkaille myönnetyt edut pidettiin lähes vuoden 2007 tasolla.

• Uuden etuohjelman ansiosta finanssi- ja vakuutuspalvelunsa Tapiolaan keskittäneiden henkilöasiakkaiden määrä on kasvanut merkittävästi vuoden 2008 aikana. 

• Kokonaisasiakkuuksien kasvu on parantanut Tapiola-ryhmän yhtiöiden välistä ristiinmyyntiä, eli eri yhtiöiden tuotteiden ja palveluiden myyntiä vanhoille asiakkaille. Tämän seurauksena Tapiola-ryhmän yhtiöiden liiketoiminnan volyymi on jatkanut kasvuaan vuoden 2008 aikana. Vakuutusyhtiöiden maksutulot jatkoivat kasvuaan ja asiakasmäärät lisääntyivät.

• Asiakasmäärät ovat kehittyneet positiivisesti, sillä sekä henkilö- että yritysasiakkaiden määrä on kasvanut vuonna 2008.  Henkilöasiakkaiden määrä nousi vuoden aikana 4 300 asiakkaalla 1 011 500 asiakkaaseen. Yritysasiakkaiden määrä kasvoi 18 990 asiakkaasta 19 056 asiakkaaseen. Yrittäjien määrä nousi 2 400 asiakkaalla 59 000:een. Suurasiakkaiden määrä nousi 147 yrityksestä 166:een.

• Tapiola-ryhmän yhtiöiden vakavaraisuus on säilynyt korkealla tasolla myös vuonna 2008.

Yhtiöiden kehitys

• Vahinko-Tapiolan vastuunkantokyky eli vakavaraisuuspääoma suhteessa vakuutusmaksutuottoihin oli 189,2 prosenttia (227,8 prosenttia). Yhtiön vakuutusmaksutulo kasvoi 3,2 prosenttia 648,9 miljoonaan euroon (628,7 milj. e). Yhtiön liiketappio oli -52,8 miljoonaa euroa (liikevoitto 144,7 milj. e).

• Henki-konsernin maksutulo kasvoi 1,3 prosenttia (1,6 %), vaikka alalla maksutulo laski 6,8 prosenttia. Henki-Tapiolan vakavaraisuusaste on 15,5 prosenttia (15,7 %) ja Yritysten Henki-Tapiolan vakavaraisuusaste 18,9 prosenttia (14,9 %). Henki-Tapiolan liikevoitto oli 7,7 miljoonaa euroa (90,3 milj. e). Yritysten Henki-Tapiolan liikevoitto oli 1,4 miljoonaa euroa (27,6 milj. e).

• Eläke-Tapiolan vuoden 2008 sijoitusten tuotot olivat –8,3 prosenttia (+4,1 prosenttia vuonna 2007) käyvin arvoin laskettuna. Vaikka sijoitusten tuotto on negatiivinen, Eläke-Tapiolan vuoden 2008 sijoitustuotto oli selvästi alan paras. Eläke-Tapiolan maksutulo kasvoi 10,1 prosenttia 1 403,0 miljoonaan euroon.

• Tapiola Pankin tulos oli 1,6 miljoonaa euroa (-2,1 miljoonaa euroa vuonna 2007). Tulos nousi voitolliseksi suunniteltua nopeammin.  Pankin asiakasmäärä kasvoi vuoden 2008 aikana 159 000 asiakkaaseen (115 000 asiakasta). Myös pankin luotot ja talletukset kasvoivat suunniteltua nopeammin.

• Tapiola Varainhoito Oy onnistui nostamaan rahasto-osuudenomistajien lukumäärää 17 prosenttia ja lisäksi se paransi markkinaosuuttaan vuoden 2008 aikana.

• Kiinteistö-Tapiolan liikevaihto nousi 6,7 miljoonaan euroon (5,5 milj. e) Yhtiön liikevoitto oli 0,5 miljoonaa euroa (0,1 milj. e).

Pääjohtajan kommentit


”Etujen tuottaminen omistaja-asiakkaille on Tapiolan toiminnan ydin, joten toiminnan ylijäämä käytetään omistaja-asiakkaiden hyväksi asiakashyvityksinä, alennuksina ja palveluiden kehittämisenä”, pääjohtaja Asmo Kalpala sanoo. Asiakkaat saivat Vahinko- ja henkivakuutusyhtiöiden omistaja-asiakasetuja yhteensä 90,7 miljoonaa euroa (118,9 milj. e). Lisäksi Eläkevakuutusyhtiön asiakashyvitykset olivat 12,7 miljoonaa euroa (19,6 milj. e).

Asiakkaat saavat alennuksia mm. Tapiolan uuden henkilöasiakkaiden asiakasetuohjelman kautta. ”Voimakkaasti vaikeutuneesta yleisestä taloustilanteesta huolimatta pidimme asiakkaille myönnetyt alennukset ja palveluedut edellisten vuosien tasolla”, Kalpala sanoo. Vuonna 2008 edut olivat noin 75 miljoonaa euroa, eli samalla tasolla kuin vuonna 2007 (76 milj. e).

Etuohjelman pysyvien alennusten lisäksi Tapiola jakaa asiakkailleen vuosittain myös muita asiakashyvityksiä.  Erittäin haasteelliset sijoitusmarkkinat vaikuttivat henkiyhtiön asiakashyvityksiin, jotka laskivat runsaasta 23 miljoonasta eurosta 7 miljoonaan euroon. Laskusta huolimatta asiakkaiden vakuutussäästöilleen saamaa keskimääräinen kokonaistuotto oli vuonna 2008 markkinoiden kärkeä.

Yhtiöiden vakavaraisuus

Finanssikriisi vaikutti yhtiöiden sijoitustoimintaan vuonna 2008. Koska sijoitustoiminnalla on keskeinen osa vakuutusyhtiöiden tuloksen muodostumisessa, sijoitusmarkkinoiden epävarmuus painoi yhtiöiden tuloksia alaspäin. Sijoitusmarkkinoiden epävarmuuteen oli kuitenkin varauduttu jo etukäteen parantamalla yhtiöiden vakavaraisuutta. ”Olimme varautuneet sijoitusomaisuusarvojen alenemiseen huolehtimalla hyvinä sijoitusvuosina taseiden merkittävästä vahvistamisesta. Syksyllä lisäsimme henkivakuutusyhtiöittemme ja Tapiola Pankin omaa pääomaa. Yhtiöillä on nyt paremmat mahdollisuudet finanssikriisin aikanakin harjoittaa pitkäjänteistä, hyviä tuottoja tavoittelevaa sijoitustoimintaa. Halusimme näin turvata mahdollisimman vakaat ja hyvät asiakasedut”, Kalpala sanoo.  Työeläkejärjestelmässä turvattiin kaikkien TYEL-yhtiöiden vakavaraisuus muuttamalla vakavaraisuussäännöksiä määräajaksi.

Kehitystyö näkyy liikekuluissa


Vakuutusyhtiöiden vuoden 2008 liikekulujen kasvussa näkyy Tapiolassa käynnissä oleva kehitystyö. Kilpailukykyä on parannettu kahdella eri kehityshankkeella. Vuoden 2007 lopussa valmistui kaksi vuotta kestänyt hanke, joka paransi Tapiolan yksityisasiakkaiden palveluja entisestään. Hankkeen tuloksena kehitettiin mm. uusi etuohjelma sekä sähköinen korvauspalvelu. Tapiolassa on käynnissä myös yritysliiketoiminnan kilpailukykyä voimakkaasti kehittävä hanke.  ”Olemme kertoneet jo aiemmin, että alkuvaiheessa kehitystyö tulee näkymään liikekulusuhteen kohoamisena.  Viime vuosien poikkeuksellisen suurten panostusten jälkeen laskemme kehityskustannukset lähivuosina normaalitasolle”, Kalpala sanoo.

Kilpailuasema muuttuu

Suurten pankkien laajeneminen Suomessa myös vakuutusmarkkinoille on muuttanut voimakkaasti Tapiola-ryhmän kilpailutilannetta. Tapiola on kyennyt vastaamaan hyvin suurten finanssitavaratalojen synnyttämiin haasteisiin käynnistämällä menestyksellisesti oman pankin. ”Uskon, että finanssikriisin helpottamiseksi pankeille tarjolla olevat tukipaketit aiheuttavat riskejä kilpailuneutraliteetille, koska on vaikeata estää tukea ohjautumasta myös suurten pankkien omistamille muille finanssipalveluyhtiöille”, Kalpala sanoo.

Tulokset

Vahinko-Tapiola

Vahinko-Tapiolan toimitusjohtajan Juha-Pekka Halmeenmäen mukaan finanssikriisin vaikutus näkyy ensi sijassa sijoitusomaisuuden arvojen nopeana heikkenemisenä, joka vaikutti merkittävästi yhtiön vuoden 2008 tulokseen. Yhtiön sijoitustoiminnan tuottoprosentti sitoutuneelle pääomalle käyvin arvoin oli -4,6 prosenttia (4,9 %).  Sijoitustoiminnan nettotuotot vähenivät -88,7 prosenttia 18,8 miljoonaan euroon (167 milj. e). Vahinko-Tapiolan liiketappio oli -52,8 miljoonaa euroa (liikevoitto 144,7 milj. e).

Yhtiön vakavaraisuuspääoma oli 1 174,5 miljoonaa euroa (1368,55 milj. e) ja vastuunkantokyky eli vakavaraisuuspääoma suhteessa vakuutusmaksutuottoihin oli 189,2 prosenttia (227,8 prosenttia). ”Vahinko-Tapiolan vakavaraisuutta on jo pitkään vahvistettu ja vuosien työ on osoittanut tarpeellisuutensa. Vahinkoyhtiön vakavaraisuus on säilynyt erinomaisella tasolla”, Halmeenmäki kertoo. 

Vahinko-Tapiolan konsernin vakuutusmaksutulo kasvoi 3,2 prosenttia 648,9 miljoonaan euroon (628,7 milj. e). Ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 3,3 prosenttia 606,1 miljoonaan euroon. Vahinko-Tapiolan maksutulo kasvoi saman verran kuin alalla keskimäärin. ”Maksunalennukset vaikuttivat maksutuloon. Esimerkiksi vuoden 2007 aikana yksityistalousasiakkaiden liikennevakuutusmaksuja laskettiin 6 prosenttia, jotta Tapiolan ajoneuvovakuutusten hintataso saatiin erittäin kilpailukykyiseksi”, Halmeenmäki kertoo.

Vahinkovakuutuksen omistaja-asiakasetujen kokonaisarvo oli 81,0 miljoonaa euroa (83,0 milj. e), kun otetaan huomioon asiakashyvitykset, keskittämisalennukset, palveluedut ja yhteistyösopimusten perusteella maksetut alennukset.

Vahinko-Tapiolan yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua oli 109,5 prosenttia (101,2 %). Tapiolan asiakasedut vaikuttavat yhdistettyyn kulusuhteeseen. Jos niiden vaikutus eliminoitaisiin pois yhdistetystä kulusuhteesta, luku olisi 101,0 prosenttia (93,3 %). Yhdistetty kulusuhde kertoo keskinäisen yhtiön hyvästä hyötysuhteesta asiakkaan kannalta.

Henki-Tapiola ja Yritysten Henki-Tapiola


”Vakuutusten myynti lisääntyi ja maksutulo kasvoi. Myös palvelujen kehittäminen eteni hyvin vuonna 2008”, yhtiön toimitusjohtaja Minna Kohmo kuvailee viime vuoden kehitystä. Henki-Tapiolan ja Yritysten Henki-Tapiola maksutulokehitys oli koko vuoden ajan varsin hyvä ja konsernin kokonaismaksutulo kasvoi 1,3 prosenttia 205 miljoonaan euroon (202 milj. e), vaikka alalla maksutulo laski 6,8 prosenttia.

Vaikka liiketoiminta sujui hyvin, henkikonsernin tulokseen vaikutti erityisesti finanssimarkkinoiden voimakas heilunta. Henki-Tapiolan sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin laski -1,1 prosenttiin (4,0 %) ja Yritysten Henki-Tapiolan vastaavat luvut olivat -1,2 prosenttia (3,5 %) Henki-Tapiolan liikevoitto oli 7,7 miljoonaa euroa (90,3 milj. e). Yritysten Henki-Tapiolan liikevoitto oli 1,4 miljoonaa euroa (27,6 milj.e). Konsernin vastuuvelan määrä oli 2,7 miljardia euroa (2,7 mrd. e)

Asiakkaille maksettavia asiakasetuja jouduttiin sijoitusmarkkinoiden erittäin poikkeuksellisen tilanteen vuoksi pienentämään edelliseen vuoteen verrattuna, mutta asiakkaiden vakuutussäästöilleen saama keskimääräinen kokonaiskorkoprosentti oli kuitenkin 4,5 prosenttia (5,6 %). ”Vuonna 2008 Tapiolan asiakkaat saivat edelleenkin asiakasedut, jotka ovat markkinoiden kärkeä”, Kohmo kertoo.

Sijoitusten arvonalentumiset ja voimakkaana jatkunut arvojen heilunta alensivat käytössä olevia vakavaraisuusmarginaaleja, joten henkiyhtiöiden omia pääomia vahvistettiin yhteensä 85 miljoonalla eurolla Tapiola-ryhmän sisäisin lisäpääomituksin. Lisäpääomitusten jälkeen henkiyhtiöiden vakavaraisuus on hyvällä tasolla. Henki-Tapiolan vakavaraisuusaste on 15,5 prosenttia (15,7 %) ja Yritysten Henki-Tapiolan vakavaraisuusaste 18,9 prosenttia (14,9 %).

Tapiola Pankki Oy

Tapiola Pankin tulos 1.1.2008-31.12.2008 oli 1,6 miljoonaa euroa (-2,1 miljoonaa euroa vuonna 2007). Tulos nousi voitolliseksi suunniteltua nopeammin. Tapiola Pankki aloitti toimintansa vuoden 2004 helmikuussa ja sen odotettiin tekevän voittoa vasta vuonna 2009.

Tapiola Pankin nopeaa kasvua osoittaa myös asiakasmäärän kasvu sekä luottojen ja talletusten suunniteltua nopeampi kehitys. Pankin asiakasmäärä kasvoi vuoden 2008 aikana 159 000 asiakkaaseen (115 000 asiakasta). Asiakasmäärien kasvu vaikutti myös siihen, että Tapiola Pankin luotot ja talletukset kasvoivat suunniteltua nopeammin. Tilintarkastamattomien tietojen mukaan luottokanta nousi 973 miljoonaan euroon (680 milj. e) ja talletuskanta 1 190 miljoonaan euroon (840 milj. e).  Pankin korkokate oli vuonna 2008 12 miljoonaa euroa (8,1 milj.e).

Pankin asiakasmäärä nousi vuoden 2008 aikana 44 000 asiakkaalla.  Vuosittain vain noin neljä prosenttia suomalaisista vaihtaa pankkiaan, mutta viime vuonna vaihtajia oli selvästi enemmän. Tapiola Pankin toimitusjohtajan Harri Lauslahden mukaan tähän on useita syitä. ”Kuvailisin viime vuotta suomalaisille pankeille myllerrysten vuodeksi. Esimerkiksi kilpailijan järjestelmäuudistuksen epäonnistuminen sai monen suomalaisen etsimään itselleen uutta pankkia.” Lisäksi islantilaispankkien romahdus aiheutti epäluottamusta tallettajien keskuudessa. ”Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Tapiola Pankki onnistui saamaan niin suuren osan pankinvaihtajista asiakkaikseen”, Lauslahti sanoo.

Tapiola Pankki –konsernin hallinnassa olevat varat olivat tilikauden lopussa yhteensä 6 069 miljoonaa euroa (6 405 milj. e). Pankkikonsernin vakavaraisuussuhde luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaisesti oli tilikauden päättyessä 16,8 prosenttia (12,0 prosenttia). Pankin vakavaraisuussuhde oli kauden päättyessä 18,7 prosenttia (17,3 prosenttia).

Tapiola Varainhoito Oy

Tapiola Varainhoito Oy onnistui monilla tavoin liiketoiminnassaan, vaikka finanssikriisi on koetellut rajusti rahastomaailmaa. Yhtiö onnistui nostamaan rahasto-osuudenomistajien lukumäärää 17 prosenttia ja lisäksi se paransi markkinaosuuttaan vuoden 2008 aikana. Yhtiön tulos oli lievästi tappiollinen. Rahastoliiketoiminnan markkinaosuus nousi 2,5 prosenttiin (2,2 %).  Tapiola Varainhoito Oy:n toimitusjohtaja Tom Liljeström on tyytyväinen yhtiön kehitykseen. ”Epävarmoilla markkinoilla asiakkaat ovat käyttäneet yhä enemmän varainhoidon ammattilaisia sijoituspäätöksissään. Erityisen iloinen olen markkinaosuuden kasvusta. Olemme nyt markkinaosuudella mitattuna seitsemänneksi suurin rahastoyhtiö, mutta tavoitteenamme on olla Suomen viiden suurimman rahastoyhtiön joukossa neljän vuoden sisällä.”

Tapiola Varainhoitoyhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen pääomat laskivat katsastuskauden aikana 28,5 prosenttia 1 026 miljoonaan euroon (1 436 milj. e). Tapiola Varainhoidon hallinnoimien rahastojen pääomat laskivat selvästi alaa vähemmän, sillä Suomen Sijoitusrahastoyhdistyksen mukaan alalla vastaava lasku oli 37 prosenttia.

Vastoin alan yleistä kehitystä, Tapiola Varainhoidon osuudenomistajien lukumäärä nousi 17 prosenttia 34 101:een (29 109), kun alalla laskua oli kahdeksan prosenttia.

Yhtiön liiketulos oli -0,24 miljoonaa euroa (0,46 milj. e). Tulokseen vaikutti yhtiön vuonna 2008 jatkuneet järjestelmäinvestoinnit. Uusien järjestelmien avulla parannetaan palveluita sekä varainhoito- että rahastoasiakkaille, esimerkiksi verkkopalvelun ja raportoinnin osalta. Tapiola Varainhoito Oy:n hallinnoima kokonaisvarallisuus oli 4 956 miljoonaa euroa (5 630 milj. e).

Kiinteistö-Tapiola Oy

Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtajan Vesa Immosen mukaan yhtiön liiketoiminnan kehitys on ollut suunnitelman mukaista.

Yhtiön liikevaihto nousi 6,7 miljoonaan euroon (5,5 milj. e) Yhtiön liikevoitto oli 0,5 miljoonaa euroa (0,1 milj. e), mikä oli 7,0 prosenttia (1,1 %) liikevaihdosta. Oman pääoman tuotto oli 82,3 prosenttia (36,6 %) ja sijoitetun pääoman tuotto oli 43,2 prosenttia (19,7 %). Yhtiön omavaraisuusaste oli tilikauden lopussa 27,8 prosenttia (13,4 %) ja likviditeetti hyvällä tasolla.

Kiristyneestä markkinatilanteesta huolimatta tilikauden aikana toteutettiin asiakkaille kiinteistöinvestointeja 360,2 miljoonaa euroa (264,5 milj. e) ja kiinteistömyyntejä 266,0 miljoonaa euroa (173,1 milj. e).

Suurin yksittäinen transaktio oli kiinteistöportfoliokauppa, jossa Tapiola-ryhmän vakuutusyhtiöt myivät Carlyle Groupin hallinnoimalle rahastolle 30 kiinteistökohdetta arvoltaan 216,0 miljoonaa euroa.

Yhtiön hoidossa olevan kiinteistösijoitusten markkina-arvo kasvoi 2169,5 miljoonaan euroon (1955,3 milj. e). Vuokrattava pinta-ala on noin miljoona neliömetriä (1,0 milj. m2), joka sisältää toimisto-, liike-, logistiikka-, teollisuus-, hotelli- ja asuinkiinteistöjä.

Eläke-Tapiola

Eläke-Tapiola pärjäsi sijoitustoiminnallaan hyvin kilpailijakentässään. Vuoden 2008 sijoitusten tuotot olivat –8,3 prosenttia (4,1 prosenttia vuonna 2007) käyvin arvoin laskettuna. Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin oli -631,4 miljoonaa euroa tappiollinen (-50,1 milj. e).

Vaikka sijoitusten tuotto on negatiivinen, tulos on Eläke-Tapiolan toimitusjohtajan Satu Huberin mukaan hyvä olosuhteisiin nähden. ”Eläke-Tapiolan vuoden 2008 sijoitustuotto oli selvästi alan paras”, Huber sanoo.

Hänen mukaansa Tapiola pärjää hyvin myös pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna, sillä yhtiön sijoitustoiminnan viiden vuoden keskituotto on 3,6 %. Kun sijoitustoiminnan tulosta katsotaan yli syklin ja edellisen markkinahuipun, on sijoitusten keskituotto alan paras, sillä vuodesta 2000 lähtien keskimääräinen vuosituotto on ollut 4,5 prosenttia.
Eläke-Tapiolassa osakesijoitusten osuutta on vähennetty onnistuneesti. Vuoden 2008 lopussa osakesijoitusten osuus koko sijoituskannasta oli noin 15 prosenttia ja kannasta yli 70 prosenttia oli sijoitettuna joukkovelkakirjalainoihin. Vaikea sijoitusympäristö vaikutti yhtiön kokonaistulokseen. Eläke-Tapiolan kokonaistulos oli -612,2 miljoonaa euroa tappiollinen (-78,2 milj. e).

Eläke-Tapiolan vakuutusmaksutulo kasvoi alan yleisen maksutulon kasvun mukaisesti 10,1 prosenttia 1 403,0 miljoonaan euroon (1 273,7 milj. e). Yhtiön markkinaosuuden arvioidaan pysyneen ennallaan. 

Eläke-Tapiolan vakavaraisuusaste oli noin 16,2 prosenttia (21,3) ja toimintapääoman suhde vakavaraisuusrajaan oli 2,9-kertainen (1,8). Työeläkeyhtiöiden joulukuussa valmistuneen lakiuudistuksen johdosta edellisen vuoden vakavaraisuusluvut eivät ole vertailukelpoisia.
Asiakashyvitykset ovat 12,7 miljoonaa euroa (19,6 milj. e), eli 0,2 prosenttia (0,4 %) palkkasummasta.

Lisätiedot

Tapiola-ryhmän tilinpäätöksen 2008 ennakkotiedot, pdf

Tiedotuspalvelut/Tiina Niemi

 

 



Jaa