Eläke-Tapiolan hallitus valittu toimikaudeksi 2010-2012

LEHDISTÖTIEDOTE
18.11.2009

Eläke-Tapiolan hallintoneuvosto on valinnut yhtiön hallituksen toimikaudeksi 2010-2012. Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin edelleen 12 ja varajäsenten määräksi 3.

Hallitukseen nimitettiin neljä uutta jäsentä, joita ovat Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aarne Hallama, EK:n vastaava ekonomisti Penna Urrila, Suomen Yrittäjien (SY) pääekonomisti Timo Lindholm ja Orion Oyj:n talousjohtaja Jari Karlson. Eläke-Tapiolan hallituksen puheenjohtajana jatkaa SOK:n kehitysjohtaja Harri Miettinen ja varapuheenjohtajana PAMin puheenjohtaja Ann Selin.

Eläke-Tapiolan hallituksesta jäävät pois varatoimitusjohtaja Pauli Torkko, johtaja Risto Suominen (SY) ja ylilääkäri Kari Kaukinen (EK). Tapiolan yhtiöryhmän johtaja Antti Calonius siirtyy johtaja Arto Jurttilan tilalle hallituksen varajäseneksi 31.5.2010 saakka. Tämän jälkeen varajäsenenä toimii Jari Sundström, joka aloittaa Tapiolan palveluksessa 1.12.2009 . Sundström siirtyy Tapiola-ryhmän yritysasiakaspalveluista vastaavaksi yhtiöryhmän johtajaksi ja Vahinko-Tapiolan ja Henki-Tapiolan hallituksen jäseneksi 1.6.2010 alkaen. Antti Calonius jää eläkkeelle Tapiola-ryhmästä 31.7.2010.

Eläke-Tapiolan hallituksen toimikausi alkaa 1.1.2010 ja sen kokoonpano on seuraava:

Harri Miettinen (SOK), puheenjohtaja
Ann Selin (PAM), varapuheenjohtaja
Aarne Hallama (Scandic Hotels Oy)
Eeva-Liisa Inkeroinen (EK)
Kaija Kallinen (SAK)
Asmo Kalpala (Tapiola-ryhmä)
Jari Karlson (Orion Oyj)
Timo Lindholm (SY)
Arto Okkonen (Imagon Oy)
Heli Puura (STTK)
Jari Saine (Tapiola-ryhmä)
Penna Urrila (EK)

Varajäsenet:

Antti Calonius/Jari Sundström (Tapiola-ryhmä)
Harri Hietala (EK)
Jorma Tilander (AKAVA)

Lisätietoja:

Eläke-Tapiolan hallintoneuvoston puheenjohtaja Hannu Anttila
puh. 050-2398

Tiedotuspalvelut/ Jyrki Antikainen


Jaa