Muutoksiin kannattaa varautua riittävän ajoissa ja huolella. Tällöin voidaan hallita riskejä ja saada pääoma tuottamaan mahdollisimman hyvin. Ennakoitavia muutoksia ovat mm. tulevat investoinnit, omaisuuden myynti, tulojen ja menojen vaihtelusta johtuvat epävarmuustekijät, alv-tilitykset sekä sukupolvenvaihdos.
Näissä tilanteissa tukenasi on Tapiolan pankki-, säästö- ja sijoituspalvelut. Tapiolan asiantuntijat ovat käytettävissäsi sekä riskien kartoittamisessa että yksilöllisen säästämis- ja sijoittamisratkaisun tekemisessä.
Sijoitusrahastot
Rahastosijoittaminen sopii suorien korko- ja osakesijoitusten vaihtoehdoksi. Sijoitusrahastoissa varat on hajautettu lukuisiin eri arvopapereihin, mikä pienentää sijoituksen riskiä olennaisesti. Markkinoiden seuraamisesta ja sijoittamisesta huolehtii aina sijoitusalan ammattilainen. Koska rahasto on suursijoittaja, sen avulla pieniäkin määriä sijoittava saa suursijoittajan edut.
Anna asiantuntijamme auttaa. Sijoitusratkaisut tehdään aina kokonaistilanteesi mukaan. Pyydä sijoitusasiantuntijamme yhteydenottoa.
Tapiola Private ja Vauras
Tapiola Private on varainhoitopalvelu vähintään 100 000 euron sijoitusvarallisuudelle. Sen sisältöön ovat vaikuttaneet ratkaisevasti asiakkaat itse. Tapiola Vauras tarjoaa varainhoitopalvelua jo 20 000 euron sijoitusvarallisuudelle.