Vuosi 2005 oli Tapiola-ryhmässä taloudellisesti menestyksellinen ja yhtiöryhmän laajentaminen vakuutusryhmästä täyden palvelun finanssitaloksi eteni hyvin. Korkea tulostaso perustuu erityisesti sijoitustoimintaan, jossa on saatu kolmena viime vuonna varsin korkeat osaketuotot maailmantalouteen liittyvistä suurista riskitekijöistä huolimatta.
Perinteisessä vakuutustoiminnassa vahinko- ja lakisääteinen työeläkevakuutus kasvattivat tasaisesti volyymiaan. Henkivakuutus hakee vielä luontevaa rooliaan pitkäaikaissäästämisen alueella, mutta Henki-Tapiolan riskivakuutusten menestys oli ilahduttavaa. Pankki-, rahasto- ja omaisuudenhoitopalvelujen haltuun uskotut varat ovat voimakkaassa kasvussa.
Myös Eläke-Tapiolan sijoitusvarat kasvoivat voimakkaasti, vaikka tilivuoteen ei sisältynyt eläkesäätiöiden tai -kassojen purkuja. Vahinko-Tapiolan markkinaosuuden kannattava kasvu on jatkunut yhtäjaksoisesti jo toistakymmentä vuotta. Koko yhtiöryhmän kannalta vuotta 2005 voi luonnehtia onnistuneeksi.
Katse pois pelkistä korkomarginaaleista
Sammon ostettua Ifin sekä OKOn ostettua Pohjolan finanssimarkkinat ovat Suomessa palanneet pankkivetoiseen aikaan – jopa keskittyneempänä kuin pankkikriisin jälkeen. Myös suurimmat työeläkeyhtiöt ovat siirtäneet suuromistuksiaan vahinkovakuutusyhtiöistä pankkeihin.
Finanssitavaratalomalli hallitsee tänä päivänä lähes täysin alaa Suomessa. Kilpailu asiakkaasta käydään asiakassuhteen kokonaishallinnalla, mikä on selvästi heikentänyt finanssipalvelujen hinnoittelun läpinäkyvyyttä. Kilpa kohdistui vuonna 2005 erityisesti asuntolainojen korkomarginaaleihin.
Sen sijaan oheistuotteet, kuten rahastot ja vakuutukset, jäivät vaille vastaavanlaista kilpailupainetta asiakkaiden ja julkisuuden huomion keskittyessä pääosin lainojen korkomarginaalien vertailuun. Eri finanssitalojen vakuutus – ja rahastotuotteisiin sisällyttämät kustannukset ovat kuitenkin yleensä korkeampia kuin se summa, jonka asiakas lainamarginaaleihin liittyvillä alennuksilla säästää.
Tapiola-ryhmän tavoitteena on palvelujen kokonaisedullisuus asiakkaalle. Ulkopuolisten tekemien vertailujen mukaan tässä on onnistuttu hyvin, erityisesti pankki- ja säästötuotteissa.
Asiakkaiden etu on tärkein
Asiakkaiden omistamana yhtiöryhmänä Tapiola keskittyy määrätietoisesti tuottamaan etuja asiakkailleen.
Yhä keskittyneemmällä alalla Tapiolan asema korostuu entisestään vaihtoehtona, jonka toiminnan lähtökohta ei ole pääomasijoittajien intressien vaan asiakkaiden tarpeiden täyttäminen.
Vuonna 2005 tapahtui merkittäviä kilpailuympäristöön vaikuttavia muutoksia. Ne edellyttävät Tapiolalta lisäpanostusta palveluiden kehittämiseen. Pankki-, rahasto- ja omaisuudenhoitopalvelujen rakentamisen jälkeen Tapiola on asiakaslähtöisen ”kehitysloikan” kynnyksellä.
Asiakaslähtöisyyden edistämiseksi asiakaslohkojen ohjausvoimaa on lisätty ja tätä kehitystä jatketaan edelleen Tapiolassa.
Asiakkaiden edustajista koostuvien neuvottelukuntien merkitys on vahvistunut. Keskinäisyyden toteutumista arvioimaan perustettiin vuonna 2005 keskinäisyysvaliokunta, jonka lausunnosta saatiin arvokkaita ajatuksia toiminnan kehittämiseen.
S-ryhmä laajentaa toimintaansa finanssipuolelle
S-ryhmä aikoo laajentaa toimintaansa perinteiselle finanssialalle. Vielä on epävarmaa, miten laajaksi S-ryhmä kehittää pankki - ja mahdollisesti myös muita finanssipalveluitaan. Tapiola tekee S-ryhmän kanssa bonusyhteistyötä, joten suunnitelmilla on Tapiola-ryhmälle merkitystä.
Tapiolan yhteistyö Keskinäisen Vakuutusyhtiön Turvan kanssa on jatkunut hyvänä. Turvan ammattiliittoyhteistyö on merkittävä mahdollisuus myös Tapiolalle.
Selvitysmies, pankinjohtaja Matti Louekoski on tehnyt selvitystyötä mm. työeläkeyhtiöiden hallintoon liittyvistä kysymyksistä. Tässä yhteydessä Tapiola-ryhmä on pyrkinyt korostamaan hyvää hallintotapaa työeläkejärjestelmän kehittämisessä. Lisäksi on painotettu sitä, että kilpailukeinojen monipuolisuus olisi säilytettävä jo nyt aivan liian keskittyneillä työeläkemarkkinoilla.
Tapiolan edunvalvontaa on lisätty
Keskinäisten yhtiöiden ja pörssissä noteerattujen yhtiöiden erilaiset tavoitteet ovat kasvattaneet ristiriitoja näiden yhtiömuotojen välillä. Tämä on myös heijastunut alan edunvalvontaorganisaatioiden toimintaan, joten Tapiola-ryhmä on lisännyt edunvalvontaansa Suomessa. EU-tason edunvalvontatyötä on kehitetty keskinäisten vakuutusyhtiöiden edunvalvontaorganisaatioiden AISAMin ja ACMEn puitteissa.
Pohjoismaisten keskinäisten Nordic Alliancen –yhtiöiden kanssa tehty yhteistyö on toiminut hyvin. Joulukuussa norjalainen Gjensidige kuitenkin ilmoitti jäävänsä pois yhteistyöstä sen ja ruotsalaisen Länsförsäkringarin välisen kasvavan kilpailun vuoksi. Edunvalvontaa koskeva yhteistyö AISAMin puitteissa kuitenkin jatkuu Gjensidigen kanssa. Tapiola ja Länsförsäkringar jatkavat yhteistyötä entiseltä pohjalta.
Kiitokset yhteistyöstä
Meitä tapiolalaisia on entistä suurempi ja yhä kasvava joukko. Tästä on hyvä ponnistaa uuteen kehitysvaiheeseen. Haluan esittää parhaimmat kiitokseni kaikille tapiolalaisille sekä hallintomme ja neuvottelukuntiemme jäsenille hienosta työstä vuonna 2005. Erityisen ilon tarjoaa se, että kasvava asiakaskuntamme on osoittanut meille luottamuksensa.
Asmo Kalpala
Pääjohtaja
Tapiola-ryhmä